19. helmikuuta 2011

Aatteita kirjasta Veljen vaimo

Arktinen Banaani toimitti minulle opuksen nimeltä Veljen vaimo luettavaksi ja teille lukijoille siitä jotakin mainitakseni. Kyseessä on Henna Helmi Heinosen esikoisteos. Kirjaa kertalleen ohitin aikaisemminkin.


Minulle kirjassa on lähtökohtainen perusongelma. Kirjan aloittavat tapahtumat eivät menneet läpi minun uskotaan-osastoltani ja siitä johtuen kirjaan oli vaikea päästä sisään sen vaatimalla vakavuudella. Päähenkilön niin sanottu avioliitto tuntui ihan vitsiltä. Humalassa Las Vegasissa voi suomalainenkin päätyä toisen suomalaisen kanssa Elviksen vihkimäksi, mutta kukaan ei voi kuvitella sillä olevan mitään tekemistä Suomessa solmittavan avioliiton kanssa. What happens in Vegas, stays in Vegas. Mielestäni on epäuskottavaa, miten kukaan kirjan laajasta&fiksusta henkilöhahmorepertuaarista ei ota asiaa esiin. Tähän päälle lukuelämystä sitten kasatessa, niin pohjatyöt eivät ole varsinaisesti kunnossa.

Kirjassa tulee tutuksi useita eri-ikäisiä naisia sekä miehiä arkisissa/aidoissa elämäntilanteissa ja onnekas lukija löytää sieltä varmasti kaikupohjaa oman elämänsä tilanteille. Kirjan hahmot soljuvat sujuvasti toistensa ympärille, jos ei alun tapahtumat jää häiritsemään lukijaa. Jos olisin koulutettu kirjallisuuskriitikko, niin osaisin sanoa selkeästi yhdellä lauseella: tekstissä on mielenkiintoisia hahmoja, jotka on koottu paikoittain epäuskottavalla tarinalla yhteen.

Olen kuitenkin kirjan kohderyhmää ja teksti on virheetöntä (kympin ainekirjoittaja-tyyppistä), joten kirjan saa luettua hyvinkin helposti läpi. Kirjaa kuvaillaan suku-, rakkaus- ja selviämistarinaksi. Nämä kaikki aspektit löytyvät, mutta kyyneleitä tai naurua ei kirjaa lukiessa irronnut.

Luin muutaman kirjasta kirjoitetun arvioinnin ja moni on kirjasta saanut itselleen paljon enemmän kuin minä, joten jokaisen kannattaa kokeilla tätä kulttuuripläjäystä ihan itse.


Toivottavasti en paljastanut alun tapahtumista liikaa. Toisaalta vahva tarina kantaa, vaikka tietoa tapahtumista olisi. Titanic-leffassa tiesi laivan lopulta uppoavan.

1 kommentti:

  1. What happens in Lappi, stays in Lappi. Paitsi jos kyseessä on Tuksu. Silloin asiat tuodaan koko kansan ihmeteltäväksi parhaaseen katseluaikaan.

    VastaaPoista

Kiitos kommentista. Ilahduin!