31. tammikuuta 2015

Sokeriaddikti opiskelee kirjoista sokeriaddiktina olemista - osa II

Aloitin tammikuun karkki/sokerilakkoilun lukemalla Sokeripommi-kirjan, kyseisestä kirjasta kirjoitin muun muassa täällä. Tammikuun lopetin sitten lukemalla toisen sokerittomuus-kirjan eli Pirjo Saarnian Irti makeanhimosta (uusittu painos, 2014). Tämä kirja oli huomattavasti maanläheisempi ja antoi tunteen, että tästä kirjasta minä löydän itseni.

En usko, että olen Sokeripommi-kirjan esittelemässä tilassa, joka vaatii vähintään kolmen kuukauden sokerittoman ja melkeinpä hiilarittoman vaiheen, mahdollisen katkaisuhoidon ja 12 askeleen ohjelman - ja senkin jälkeen olet koko ajan askeleen päässä uudesta katkaisuhoidosta. Toki addiktion kieltäminenhän on sitten vaan sitä, että ei myönnä tilanteensa vakavuutta.

...mutta...

...olen varmasti tässä Irti makeanhimosta-kirjan tilassa eli korvaan makealla muuten huonoja ruokavalintoja, syön makeaa tarpeeseen nähden liikaa ja opetan kehoa vaatimaan sokeria tietyissä tilanteissa. Tästä kirjasta löysin itseni.

Ei se sokerittomuuskaan ole sen kummempaa, kun ei vaan pane sitä suuhunsa ja pitää huolta, että päivittäinen ravinto on hyvää ja sitä on riittävästi. Kuitu ja hyvät rasvat jäivät mieleen kirjan ruokasuosituksista. Kirjassa on tarkkoja gramma-määriä kaikenlaiseen syömiseen, mutta sellaisia en itse jaksa tuijotella. Hyviä välipaloja tulee olla saatavilla ja makeaa on hyvä syödä ajoittain, että ei iske hillitöntä sokerihimoa. Tumma- tai raakasuklaa tai joku muu pieni herkku silloin tällöin.



Eilen olin tosi mukavilla kahvikutsuilla ja pöydät notkuivat herkkuja, kymmenen erilaista kakkua tarjolla, karkkipurkkeja sekä suklaarasioita ympäriinsä - kaikkea olisi voinut niin syödä. Olen jo sisäistänyt sen, että en syö jauhotuotteita, täten moni herkku jää ihan sen takia syömättä. Pöydästä löytyi sokerittomuuslinjalta juustoja, perunalastuja, viinirypäleitä, erilaisia pähkinöitä, raakasuklaata ja itse vein pieniä raakaleivoksia mukanani. Lievän ähkyn sai ilman sokeriakin. Pari lasia skumppaa sitten antoi riittävän sokeripotkun - eiköhän sillä taas pari päivää pärjätä.

Itsestähän nämä hommat on kiinni ja sitten voi itseään vielä tukea fiksuilla ruokavalinnoilla.  Helppoa, eikö? No ei. Välillä helpompaa kuin toisena päivänä. Tekeekö tästä vaan jotenkin liian ison numeron? Sokeri kuuluu arkeen ja juhlaan - ja ihan liian isoina määrinä, mutta ei sen tarvitse olla normaalia. Ite söin. Mitä kun sitä sokeria on siinä maksamakkarassakin? Jos vaan jättäisi ne karkit pois. Suklaahan on terveellistä. Hiilareitakin pitää syödä. Sokeri on yleisnimi monelle.

Aika sekavaa.

P.S. Nämä kaksi kirjaa kannattaa kyllä sisällyttää sokeriaddiktiosta irtautumiseen. Ensiksi kannattaa lukea tuo Sokeripommi, on sen verran kovaa kamaa, että muutama päivä menee taatusti ilman sokeria ihan kirjaa vain ajattelemalla ja sitten tämä Irti makeanhimosta maanläheisempänä jatko-osana.

28. tammikuuta 2015

Hasselpähkinä-tattariuunipuuro.

Olen vuosikymmeniä luullut, että en pidä uunipuuroista. (Tarhaikäisenä en pitänyt, joten en voi pitää aikuisenakaan.) Joulun alla opettelin tekemään riisipuuron uunissa ja sehän onkin tosi hyvää. (Kaikki kiva on aina siellä comfort zonen toisella puolen.)

Uunipuuro on myös kätevä aamupalaruoka, jonka voi laittaa uuniin aamukoiralenkin ajaksi ja helppo lämmittää tulevien päivien nälänselättäjäksi.

Aina ei voi kuitenkaan syödä riisipuuroa ja vaihteluksi etsin tattaripuuroreseptiä. Chocochill-blogi ei petä koskaan ja sieltä löytyi tämä tattariuunipuuro.

3,5dl kokonaisia tattarisuurimoita
1l hasselpähkinä-riisimaitoa
1tl kardemummaa
0,5tl suolaa
2tl rypsiöljyä

Kuumenna uuni 200c, huuhtele suurimot ensin kuumalla, sitten kylmällä vedellä. Laita suurimot uunivuokaan, kuumenna hasselpähkinä-riisimaito ja lisää se vuokaan kardemumman, suolan ja rypsiöljyn kanssa. (Minulle on tällä viikolla kerrottu, että rypsiöljy sekoittaa ihmisen luontaisen omegatasapainon, joten muukin rasva käynee, jos ruokafilosofiaasi ei rypsi käy.) Puuro on uunissa noin 50 minuuttia tai kunnes neste on imeytynyt ja suurimot pehmentyneet. Anna puuron vetäytyä ennen tarjoilua.

Resepti: www.chochili.net


Mustikat ja jogurtit vielä kylkeen ja herkutelemaan. Omenasose sopisi varmasti hyvin tämän puuron kanssa ja erilaiset marjat toki. Jos et laita maitopohjaista jogurttia, niin tämä on vegaaninen annos.

27. tammikuuta 2015

Hyvä, paha vaaka.

Mä en oo käynyt vaa`assa vuosiin.

En tiedä mitä sen pitäisi näyttää ja mikä olisi mulle joku oikea paino.

Ahdistaisi ajatus koko vaa´alla käymisestä.

Olen pakottanut itseni ajattelemaan, että painolla ei ole mitään väliä, vaan kehonkoostumuksella. Peilistä näkee. Suojelen toki tuolla ajatuksella itseäni vaa´alta ja siihen liittyvältä epätoivolta.

Ainakin yksi tammikuun karkkilakkotyökaveri on käynyt vaa´alla ennen sokerittoman alkua ja käy sitten jälkeen myös. Oli jo huomannut pientä häivennystä istumalihaksistossa. Ois voinut itsekin käydä.

Nyt olen muutaman kerran käynyt katsomassa kaverini Sannan kirjoittamaa bloggausta aiheesta. Tekstin kuvamateriaali on kohtuullisen vahvaa. Vahvistaa uskoa, että ei se vaaka kerro yhtään mitään. Jäätävän hyvä fiilis tulee, kun katsoo noita kuvia.

Käy siis tsekkaamassa tämä.

25. tammikuuta 2015

Sokeriaddiktin tiukka päivä ja vähän viikonloppukin.

Perjantaina ravinto oli jäänyt ihan liian vähälle.

Illalla olisi sitten tehnyt mieli vetää supermegahyper-karkkipussi.

Onneksi ei ollut mitään makeaa kaapeissa.

Tänään sunnuntaina olen syönyt tosi hyvin ja silti...

....olisi tehnyt mieli vetää supermegahyper-karkkipussi.

Onneksi ei ole mitään makeaa kaapeissa.

Rupeaa todellisuus iskemään vasten kasvoja.

En kuintekaan ole vetänyt edes minipientätviinitiinikarkkipussia.

(Enkä sokeria suoraan pussista.)

J.K. Tiedättekö sellaisen hokeman naistenlehdistä, että jos tekee mieli karkkia, niin syö omena. Siis omena! Haloo! En syönyt tänään omenaa, mutta samalla ajatuksella paistoin banaaniletun ja söin sen mustikoiden sekä maustamattoman jogurtin kanssa. Ok. Toimi se nyt pahimman karkkitärinän helpottajana, mutta ei se mikään supermegahyper-karkkipussi kyllä ollut. Ehkä vastasi ihan pientä karkkipussia.

24. tammikuuta 2015

Ajatuksia kuntosalilla treenaamisesta.

Kuntosalilla treenaaminen ei ole koskaan herättänyt minussa suuria tunteita, vaikka tiedostan täysin lihaskunnon tärkeyden peruselämisen kannalta sekä toki osana muun liikunnan harrastamista.

Olen ollut kuntokoulussa, jossa minulle on sanottu, että lihaskunto on heikko - ja minä en enää nuorene, joten pitäisiköhän rouvan tehdä asialle jotain.

Minulta on mitattu rasvaprosenttia ja todettu sen olevan liian korkea - ja kerrottu, että ruokavalion lisäksi siihen auttaisi lihaskuntoharjoittelu, kun rouva ei tästä nyt enää ainakaan nuorene ja lihaskunto on elintärkeä asia.

Fysioterapeutti on kertonut, että kiputiloista johtuvia kehon vääriä asentoja voisi helpottaa paremmalla lihaskunnolla - kun rouvan crohnin tauti ei ole mihinkään poistumassa.

Kaikkea tämmöistä on muutaman esimerkin mainitakseni sattunut kohdalle - ja muutaman kerran olen sitten oiken ryhdistäytynyt ja vaappunut sinne kuntosalille. Minulle on tehty saliohjelmia ja olen aikani käynyt siellä heilumassa - kunnes en enää ole käynyt.

Menneenä syksynä olen käynyt sitten ilman saliohjelmaa säännöllisen epäsäännöllisesti salilla pyörimässä. En ole oikein tiennyt, että mitä siellä teen - mutta olen työstänyt ajatusta siitä, että oikeasti tietäisin mitä lihasta milloinkin treenataan. Ihan sama niistä laitteista, lihas edellä.

Katsoin viimeisiä minulle tehtyjä saliohjelmia ja mietin niitä kertoja, kun niitä on käyty minun kanssani läpi ohjaajan toimesta. Ohjelmat ja ohjaukset ovat olleet hyvin laitelähtöisiä tai tekniikkalähtöisiä - mutta se varsinainen ohjaus siihen lihakseen on jäänyt liian vähäiseksi. Laitekeskeisyyshän on ihan vihon viimeinen lähtökohta tutustua itselle vieraaseen lajiin. Salille mentäessä on miettinyt lähinnä, että miten se laite nyt toimikaan - ja mitä jos en osaa käyttää sitä laitetta ja joku huomaa tyhmyyteni. Tekniikkalähtöisyys toki parempi lähtökohta, että ei itseään hajoita - mutta siinäkin pitäisi olla mukana lihaslähtöisyys ja jos tekniikan ymmärtäminen ei mene perille, niin sitten pitäisi olla joku toinen liike kyseiselle lihakselle. Tärkeintähän on se lihas, ei se, että kaikkien pitäisi osata kaikki liikkeet. Aina ei vain tajua.


Tämmöistä ajattelukulkua olen tässä syksyn mittaan käynyt itseni kanssa läpi. Välillä on ollut selkeämpi näkemys salitreenin olemuksesta ja välillä on kuljettu hämärässä. Olen tehnyt tutkimusta kirjoista ja netistä, että minkälaisilla lihasjaoilla ihmiset treenaavat. Miettinyt, että mitä lihasryhmiä on. Kerännyt pankkia erilaisista liikkeistä eri lihasryhmille. Mitä siellä salilla oikeasti tehdään?

Yhden tunnin vietin ammattilaisen kanssa salilla ja siitä sain paljon irti. Tekniikasta kävimme läpi maastavetoa ja kyykkyjä. Äärettömän hyvä tekniikkaosuus siis. Sain hyvin kiteyttäviä neuvoja siihen, että minun pitäisi saada sieltä salilta voimaa. Voimaa, voimaa, voimaa. Minun on ihan turha mennä sinne salille tekemään aerobista treeniä, kun teen sitä kohtuullisesti muutenkin. Painoa ja vastusta tulee olla, lyhkäisiä sarjoja. Lisäksi salitreeniä tukemaan se vihko, johon tehdyt treenit kirjataan ja tuntemukset. Ihan perusjuttuja, mutta kuitenkin asioita, jotka meinaa sinne ihmettelyn sekaan hävitä.

Oikeastaan tuon ammattilaisen kanssa vietetyn tunnin jälkeen homma rupesi selvenemään. Nyt olen sitten aina salille menoa edeltävänä iltana ja katsonut itselleni liikkeet valmiiksi. Tiedän täsmälleen mitä lihaksia seuraavana päivänä treenataan ja millä liikkeillä. Tykkään treenata paria liikettä vuorotellen ja olen liikeparitkin päättänyt etukäteen. Pienistä painoista puhutaan, mutta olen nyt reilulla kädellä lähtenyt korottomaan painoja - jos huomaan, että on liikaa, niin sitten pudotan - ajatus kuitenkin koko ajan siinä voimassa. Voima, voima, voima.

Nyt voin sanoa, että katson tätä salimaailmaa ihan uusin silmin ja maailmankuvani on tässä suhteessa laajentunut todella big time. Jos tämä innostus asiaan nyt kantaa pidemmälle kuin aikaisemmin, niin vähitellen toki opituista asioista tulee rutiinia - mutta varmasti mennään vielä pitkään suunnittelu- ja oppimis-linjalla. Kyllähän se sitouttaakin ihan eri tavalla, kun itse luot ohjelman ja käytät suunnitteluun sekä ihmettelyyn aikaa vrs. kulkea salia ympäri jonkun toisen tulostaman lappukasan kanssa,  joka on sinulle sopiva ohjelma jonkun toisen mielestä.

Sen verran syvälle tämä kuntosalioppi on nyt kuitenkin mennyt, että en usko enää ikinä heiluvani kuntosalilla päättömästi, voisiko jopa sanoa turhaan. Joku ajatus on nyt siitä minkälainen treeni tuo hyvän fiiliksen lihakseen ja ehkä tulosta lihaskuntoon (siitä en vielä tiedä, kun matka on alussa) ja hyvin vahva ajatus siitä minkälainen treeni on vain laitteiden ympäri kiertämistä paperilapun kanssa = ajanhukkaa.

P.S. Illalla salitreeniä suunnitellessa ei myöskään kehtaa syödä karkkia samaan aikaan. Ei ainakaan tammikuussa.

J.K. Tässä linkki tekstiin, jossa olen joulukuussa 2013 ajatellut jollakin tasolla alkaneen salitreenin jatkuvan vielä tulevaisuudessa. Ei jatkunut ja kun ajattelen painoja, joilla tein jalkaprässiä tuolloin ja ajattelin sen olevan hyödyllistä, niin heiluminen on kevyt termi sille toiminnalle.

22. tammikuuta 2015

Sokeriaddikti ja ympäröivä maailma.

Sain muutaman kommentin pari postausta sitten siitä, miten voi olla vaikea olla ilman sokeria muiden ihmisten kanssa - varsinkin, jos on joku muukin ruokarajoite esim. viljaton, luontaisesti gluteeniton, maidoton, lihaton ja mitä näitä nyt on.

Se on kyllä totta. On helpompi ottaa tarjottu herkku vastaan ja syödä se, kun aloittaa vinkuvanku siitä, että kun mä en voi syödä tätä enkä tätä. Inhoan sellaisia ihmisiä, ja ta-daa - olen itsekin muuttumassa sellaiseksi. Elämä on. (tästä toki pois allergikot ja muuten oikeasti ruoka-aineista hengenvaarallisia oireita saavat, teitä en inhoa)

Tammikuussa en ole syönyt karamelleja enkä suklaata eli namilakko on pitänyt ihan ongelmitta. Muutaman kerran olen nyt syönyt jotain kastamisia, joita minulle on tarjottu. En mitään suuren suurta huonoa omaatuntoa niistä tunne, mutta olisihan sitä voinut jättää nekin ottamatta. Sitten olisi joutunut selittämään ja nopeammin pääsee, kun laittaa tarjotun herkun suuhun - mutta ei vedä koko pakettia keksejä, pullaa tai jäätelöä.

Töissä juttelimme eilen lounaspöydässä, että olisikin hyvä, että juuri se karkin mässääminen jäisi pois. Meillä töissä on todella tämä lomaltapaluu-lomallelähtö-juhlapäivä-jokainenpäivävoiollajuhlapäivä-kestitys lähtenyt ns. käsistä, jonka takia olemme (melkein) kaikki jonkinlaiselle sokerittomuuskuurilla. Siitä se ajatus sitten lähti.

Puhuimme myös, että töissä tarjottujen makeisten syöminen ei vähennä kotona syötyjen karkkien määrää, vaan tuntuu jopa lisäävän sitä. Karkkiin tulee tottumus ja jatkuva kaipuu. Kivasta tiimin toimintaa parantavasta karkkihetkestä on tullut rasite. Ehkä se on juuri se, miksi aina ei ole perjantai ja joulu on vain kerran vuodessa. Liika on liikaa ja siitä menee maku.

Karkkilakon pitämistä on toki helpottanut myös se, että siellä työpaikalla kukaan muukaan ei niitä karkkeja syö - mutta en ole niitä ostanut kaupasta, kioskista enkä huoltoasemalta. En ole syönyt miehen karkkipusseista enkä suklaalevyistä. Joku osa onnistumista on siis omaakin ansiota.

Näin ympäröivä maailma on siis sekä tukenut että ollut tukematta sokerittomuutta. Toisaalta itsehän sen valinnan tekee, että jättää sanomatta, että ei halua sokerillista tuotetta. Sokerin syömättömyyttä ei voi perustella sillä, että on autolla liikenteessä.

Näin se vähä-sokerisempi tammikuu on sitten kulkenut ja ihan ilman suurempia vieroitusoireita. Nyt kyllä huomaa, että kyllähän se suklaa ajoittain on mielessä. Välipaloja on hyvä olla saatavilla.

Oltuani 21 päivää ilman suklaata, näin suklaa-aiheisen kangastuksen. Olin näkevinäni, että työpaikan ravintolan karkkihyllyn valikoimiin oli tullut Fazerin Sinistä - tänään huomasin, että ei sitä edellenkään ollut valikoimassa. Se oli vain sokeriaddikti kuivalla aavikolla.

18. tammikuuta 2015

Sokeriaddikti opiskelee kirjoista sokeriaddiktina olemista.

Sain luettua Sokeripommi-kirjan loppuun ja tulin siihen tulokseen, että minä olen toki sokeriaddikti - mutta tilanteeni ei ole tuon kirjan mukainen. Sokeripommissa lähdetään siitä, että addiktio on sairaus ja neurologiset eroavuudet aiheuttavat toisille suuremman mahdollisuuden ajautua addiktioihin. Sairauteen tarvitaan ulkopuolista apua oman toiminnan lisäksi. Tämä on varmasti totta ja uskon tähän, mutta en osaa ajatella, että minä voisin vedota mihinkään tämmöiseen. Sairautta ei ole mahdollista säädellä omien päätöksien voimalla. Siinähän on se porsaanreikä, että jos et pysty olemaan syömättä sokeria vaikka olet päättänyt - niin voit selittää, että siihen on neurologinen syy, jota ei vaan pysty päätöksellä parantamaan. Itsepetosta vai totta? Jokainen varmasti itse tietää, että missä kohtaa oma addiktio on menossa - jos esim. lukee tuon kirjan. Katsoo itseään peiliin. Tarvittaessa asiaan voi sitten hakea apua, jos tunnistaa itsensä kirjan oikeasti sairaasta ihmisestä.

Sokeripommi on kuitenkin hyvä sokerittomuuden puolesta puhuva kirja. Siinä on hyviä pohdintoja sokerin vaikutuksesta nyky-yhteiskuntaan, tarinoita sokerista vieroittuvista ihmisistä, ruokareseptejä ja listauksia ehkä yllättävistäkin asioista, joissa sokeria on. Suositeltava kirja kaikin puolin ja herättää paljon ajatuksia. Seuraavan kerran kun ihmettelen, että joku ei pysty lopettamaan tupakanpolttoa, niin voin miettiä, että mikä on sillä hetkellä suhteeni karkkiin.

Sehän oli kuitenkin hyvä ja helpottavaa, että ei löytänyt itseään Sokeripommi-kirjan sokeriyliherkkyydestä sairastavasta ihmisestä. Tilanne ei ehkä olekaan niin paha.

Nyt hain kirjastosta Pirjo Saarnian kirjoittaman Irti makeanhimosta-kirjan. Tämä on vuonna 2014 julkaistu uudistettu painos vanhasta kirjasta. Ihan uusinta uutta siis. Olen vasta alussa tämän kirjan kanssa, mutta luulen löytäväni itseni enemmän tästä kirjasta. Tässä kirjassa lähdetään siitä, että makeanhimosta voi päästä eroon helpommin kuin uskotkaan - ei tarvitse mennä katkaisuhoitoon, AA:han ja terapiaan. Tässä kirjassa on enemmän pohjana ruokailun järkeistäminen, verensokerin heilumisen tasaaminen ja fiksumpien ruokien ruokavalioon ottaminen. Mielenkiinnolla jatkan tätä kirjaa ja haen toisenlaista näkökulmaa sokeririippuvuuteen. Eikä tässä Saarnian kirjassa tarvitse lopettaa sokeria kaikissa muodoissaan kokonaan, kuten Sokeripommin "maailmakuvassa."

Irti makeanhimosta, Pirjo Saarnia (2014) ja Sokeripommi, Jonsson & Nordström (2005)

10. tammikuuta 2015

Sokeriaddikti ihmettelee sokerin mahtia.

Olen edennyt Sokeripommi-kirjassa jo siihen vaiheeseen, jossa kirjoittaja ehdotti kirjan lukemisen lopettamista, jos ei ole ihan itseään siitä löytänyt. Jos uskoo enemmän siihen, että sokeri on ihmisen kehon tarvitsema luonnontuote kuin heroiinin verrattava huume, niin kirjan sisältö ei ehkä ihan osu ja uppoa.

Kirjan sisältö on monin kohdin kolahtanut, mutta monin kohdin mennyt mielestäni aika korkealta ja kovaa. Joissain kohdin joutuu vielä miettimään ennen kuin voi olla samaa mieltä. Kieltäytyminen toki kuuluu kunnon addiktin elämään.  Jatkan kuitenkin kirjan loppuun, vaikka en ihan kaikkea siinä mainittua elämän vastoinkäymistä laittaisi sokerin piikkiin    ....mutta....

...sitten luin lehtipinosta Voi hyvin-lehteä 9/2014 ja ihan kanteen oli kirjoitettu, että Kokeile uutta: viikko ilman sokeria!

Ajatelkaa, joku ihan kirjoittaa jutun siitä miten ollaan viikko ilman sokeria. Jos sokeri ei olisi vastaava tuote kuin huume/tupakka/alkoholi, niin miksi tämmöisiä juttuja kirjoitettaisiin meille kaikille luettaviksi? Ja kyseessä on siis viikko, ei kuukausi, ei vuosi, ei loppuelämä - vaan seitsemän päivää.

Toimittaja ei edes selviä ilman sokeria seitsemää päivää, vaikka kirjoittaa asiasta juttua.

Hän kuitenkin saa hyviä kokemuksia melko sokerittomasta elämästään - seitsemän päivän kokemuksella. Kyllähän tämäkin taas tukee sitä huumeajattelua, jos viikon melkein-lakolla saa jo tuloksia. Jos on joka päivä tissutellut alkoholia jo pitkään ja sitten on viikon kokonaan ilman, niin kyllähän sitä maailma varmaan kirkastuu. Voi sokeri.


P.S. Äsken sain mieheltäni suklaalevyn tuliaisena Tuurista - niin kuin aina. Ei tee pahaa olla syömättä sitä - kunhan sitä ei avata. Eilen olisin voinut nähdä itseni vetämässä koko levyn naamariin samantien, koska raskas työviikko olisi nollattu sillä hetkessä. Sokerilla on paljon voimaa, näin ainakin kuvittelen - vaikka sehän on vaan hiilihydraattia.

8. tammikuuta 2015

Värikäs perunasalaatti

Tässä hyvä ja helposti muunneltava perunasalaattiresepti. Kuitenkin hiukan kaikki keventelee salaa tai avoimesti tammikuussa. Sokeritonkin on, kun jättää kastikkeestakin sokerin pois. Ajatelkaa, että tämmöisessä salaatissakin on sokeria. Niin, salaatissa. *hymy*
Tää annos on 12:toista, mutta salaatti säilyy useamman päivän jääkaapissa ja viimeisen annoksen laitoin mikron kautta. Olikin yht´äkkiä lämmin ruoka. Juhlistin blogin 4-vuotispäivää. *hymy*
 
1 kg perunoita
2 rkl öljyä
1 rkl vettä
1 rkl valkoviinietikkaa
1/2 tl suolaa
mustapippuria
1 (80 g) punasipuli
3-4 (n. 60 g) kevätsipulia
250 g retiisejä
1/2 dl tilliä / laitoin kuivatettua
150 g kurkkua 
1 rs (250 g) pieniä tomaatteja
 
Kastike
2 dl kermaviiliä
1 rkl valkoviinietikkaa
suolaa
1/2 tl sokeria
1/2 dl tilliä hienonnettuna / laitoin kuivatettua
1/2 (n. 70 g) punaista paprikaa 


  • 1. Keitä perunat suolalla maustetussa vedessä ja jäähdytä. Kuori ja leikkaa perunat pieniksi lohkoiksi. Vatkaa öljy, vesi, viinietikka sekä suola ja pippuri sekaisin ja sekoita hyvin perunoiden joukkoon. Peitä ja anna maustua kylmässä muutama tunti, mielellään yli yön.
  • 2. Kuori ja halkaise punasipuli. Leikkaa puolikkaat lehdenohuiksi viipaleiksi ja hajota ne suikaleiksi. Leikkaa kevätsipulit ohuiksi renkaiksi.
  • 3. Pese retiisit, poista kannat ja leikkaa pieniksi lohkoiksi. Hienonna tilli. Säästä puolet tillistä kastiketta varten ja sekoita loput sipuleiden ja retiisilohkojen kanssa perunoiden joukkoon. Lusikoi salaatti kulhoon tai laakealle vadille.
  • 4. Halkaise kurkku ja leikkaa viipaleiksi. Halkaise huuhdotut tomaatit. Koristele salaatti kurkkuviipaleilla ja tomaateilla.
  • 5. Mausta kermaviili viinietikalla, suolalla ja sokerilla. Sekoita joukkoon tilli. Hienonna puhdistettu paprika ja sekoita silppu kastikkeeseen. Levitä kastike raidoiksi salaatin päälle. 
  • Lähde: www.k-ruoka.fi
  •  

7. tammikuuta 2015

Ite syön.

Löysin julkaisemattomien blogitekstien joukosta tämän tekstin lokakuulta 2013. Silloin olen ollut juuri aloittelemassa gluteenitonta elämää ja huomaa, että olen hiukan ollut huolestenut elämän alkamisesta pyörimään liikaa ruoan ympärillä. Yritän itseäni kirjoittaa hommasta ulos, vaikka olenkin juuri tippumassa syvemmälle. Kaikki uusi on aina outoa. Kaloreista ja suosituksista en nyt reilun vuoden päästä ole sen viisaampi. Ystäväni oli laittanut tänään Kasvokirjaan, että oli aamulla kuluttanut 451 kaloria. Sitä katselin ja mietin, että jaahas onkos se nyt paljo vai vähän.

Tässä siis kirjoitus syksyltä 2013:

"Yhtenä päivänä jouduin yllättäin ravintokeskusteluun kuntosalin pukuhuoneessa. Eläkeikäinen naishenkilö, joka juttelee salilla aina kaikille, vaihtoi vaatteita ja huomasi mun syövän banaania. Mun syömisestä sai varmasti kimmokkeen kertoa, että oli tutustunut näihin uusiin ruokasuosituksiin. Jos nyt oikein muistan, niin niistä oli puhuttu aamuTV:ssä ja siellä oli kehotettu tutustumaan niihin tarkemmin kuin vain lukemalla tiettyjen iltapäivälehtien otsikoita ja ingressejä. Rouva oli sitten käynyt niihin tutustumassa ja minulle sekä kaikille, jotka olivat kuuloetäisyydellä, niistä kertoi. Kaikki lehtien otsikot (Eikö painettu sana olekaan totta?!) eivät kuulemma olleet ihan yks'yhteen varsinaisten suositusten kanssa, kun niitä tarkkaan luki. Mun täytyy myöntää, että en ole lukenut vanhoja suosituksia enkä näitä uusiakaan. Mun kuvitelmat terveellisestä syömisestä perustuvat ihan peruskoulussa viime vuosituhannella läpikäytyyn ruokaympyrään, kotikasvatukseen, naistenlehtiin ja "kaverilta kuulin, että" -tietoon.

Rouva kysyi sitten minulta, että mitä minä olen mieltä näistä uusista ruokasuosituksista? Mä olin ihan että en tiiä yhtään. Varmasti ovat ihan hyvät ja tieteeseen perustuvat - mutta jokaisen varmaan täytyy kuitenkin itse löytää se oma syömisen tasapaino.

Rouva oli, että ookoo ja jatkoi, että minkä verran kaloreita mä syön päivässä? Mä olin ihan että en tiiä yhtään. En osaa kaloreita laskea, että terveellisesti yritän syödä ja perusruoasta varmaan saan ihan hyvän kalorimäärän - napostelusta tulee niitä ylimääräisiä ja niitä yrittää tarvittaessa karsia.

Ymmärrettävästi se keskustelu loppui aika lyhyeen, kun toinen keskustelun osapuoli vastaa joka kysymykseen, että en tiiiä yhtään.

Tämä keskustelun yritys jäi kuitenkin mieleen. Kysymyksethän oli ihan aiheellisia. Varsinkin liikuntakeskuksen pukuhuoneessa ihmisen voisi olettaa tietävän mitä kansalaisen odotetaan syövän tai minkä verran itse syö. Pitäisi olla enemmän kiinnostunut ravinnosta ja varmaan niistä kaloreistakin.

Olen vain huomannut, että osaan syödä sen edellisen vuosituhannen ruokia ja ymmärrän niiden päälle - mutta nämä tämän vuosituhannen ruoat menevät ihan yli mun ymmärryksen. Kyllähän mä olen naistenlehteni lukenut (ja blogit myös) ja tavannut läpi erilaiset nykymaailman tavat syödä ja varsinkin olla syömättä sekä tutustunut kaikkiin superfoodeihin ja suuren maailman ihmeisiin. Näillä suuren maailman ihmeillä ei tarkoiteta mitään Amerikan herkkuja. Välillä olen seissyt kaupassakin superfood-hyllyn edessä ja tavannut niitä nimiä. Tuosta olen kuullut joskus. Olen kuitenkin jatkanut matkaani eteenpäin omia tuttuja tuotteita kohden. Kaikki uusi on kiinnostavaa, mutta ottaa aikansa sisäistää uusia juttuja. Uusilla asioilla on myös tarkoitus korvata vanhoja asioita ruokavaliossa - kaikkea kun ei kuitenkaan voi syödä. Mikä korvaa minkäkin ja varsinkin, että miksi?"

Siinähän sitä on ravintopohdintaa. Sitten vielä ihminen huomaa, että kaikki tuttu ja turvallinen ravinto on jatkettu sokerilla. Mihin sitä enäää voi uskoa? Sitä sokeria on maksamakkarassakin. Nih.

6. tammikuuta 2015

Istumatyöläisen taivas.

Jokunen viikko sitten olin aloittelijoiden porukkatreenissä kuntosalilla ja tutustuin tähän liikkeeseen. Ensi vedosta lähtien tajusin, että mun kroppa on yrittänyt jo vuosia kertoa mulle tästä liikkeestä ja yrittänyt vaatia tätä liikettä meidän jokapäiväiseen yhteiseloomme. Ihan jokapäiväisesti ei liikettä tehdä edelleenkään, mutta säännöllisesti kuitenkin.

Takaolkapääveto taljassa.

Se tunne, kun istumatyöläisen yläselässä venyy jotakin sellaisia paikkoja, joiden venymiseen ei ole uskonut enää vuosiin. Paikkoja, jotka ovat olleet vaan enemmän tai vielä enemmän lukossa.

Kirjoitan tätä tekstiä illalla ja mietin, että huomenna pääsen tekemään takaolkapäävetoa taljassa. Saako mennä jo nukkumaan, että huominen tulisi nopeammin? Samalla kuin sinä luet tätä, minä olen taljalla. Vähän venytellään ja sitten näytetään sille pientä painoa.


5. tammikuuta 2015

Sokeriaddiktit ihmettelevät keskenään.

Tänään juteltiin sokerista työkaverin kanssa, joka on myös mukana vieroittamassa itseään työpaikan karkkitarjoiluista ja siinä ohessa viettää semi-sokeritonta myös vapaa-ajalla.

Keskustelun pointti oli se, että kaikessa on sokeria.

"Siis maksamakkarassakin on sokeria!"

Niin. Ihan käsittämätöntä.

Kuva löytyi osoitteesta kirsinkuntopiiri.fitfashion.fi ja siinä on sokerituotteita.

"Onhan se hyvä, että rupeaa katsomaan purkkien kyljestä paljonko niissä on sokeria, että ainakin hurjimmat piilosokeripommit saisi pois ruokavaliosta, tiedostaa asian."

Näinpä.

Sokeriaddiktille kokeneempien neuvoja vieroituksen varrelle.

"Muista huumori, naura itsellesi ja hullulle ruokaan sekä syömiseen liittyvälle käytöksellesi. Se tekee ruoasta vähemmän dramaattista."

"Liikunta antaa positiivisia ajatuksia - eikä liikunnan tarvitse olla mitään erikoista, tavalliset kävelyt riittävät. Se saa ruumiin omat endorfiinit liikkeelle."

"Kuuntele sisimpääsi joka päivä."

"Lakkaa selittämästä niille, jotka eivät mitään ymmärrä. Koeta ymmärtää, että hän, joka ei ole koskaan menettänyt täysin malttiaan karamelli- tai perunalastupussin nähdessään, ei voi käsittää sairauttamme, hänestä kaikki kuulostaa ihan käsittämättömältä."

"Pidä huolta ruumiistasi - tästä soluluomuksesta joka sinä olet."

"Kokeile uusia asioita!"

"Älä ajattele, että 'pitäisi' vaan toimi. Ajattele 'haluan' sen sijaan että ajattelisin 'minun täytyy"

"Lakkaa pelottelemasta ja terrorisoimasta itseäsi kurjuuden ajattelulla. Tee visualisointiharjoituksia, joissa ruokit itseäsi myönteisillä, kauniilla kuvilla elämästä."

"Me olemme samassa tilanteessa kuin sinä nyt - ja ehkä joillakin meistä on vielä kauheampaa."

Lähde: Sokeripommi - eroon sokeririippuvuudesta - kirja

4. tammikuuta 2015

Miksi ei saa olla sokeriaddikti?

Mä olen edelleen käynyt läpi tätä Sokeripommi - eroon sokeririippuvuudesta kirjaa. Ihmisen toki pitäisi käyttää monia lähteitä ja olla eri mieltä, pohtia ja vertailla - mutta onhan tämä homma jo tarpeeksi hankalaa muutenkin, että opetellaan nyt tämä yksi lähde kunnolla läpi ja mietitään sitten sitä eri mieltä olemista. Sellaista älyllistä erimielisyyttä, eikä tätä addiktioon liittyvää jatkuvaa kieltämistä jokaisen kirjasta luetun lauseen jälkeen.

Tässä kirjassa nämä Bitten Jonsson ja Pia Nordström ottavat tähän sokerihommaan todella kovan otteen. (ovat toki ottaneet jo aikaisemmin ja ovat mukana sokeriaddiktioklinikkahommissa ja vaikka missä, että kyllä heitä sopii uskoa - ja ruotsalaisia tiedenaisia ovat, että ei mitään Amerikan hömppätieteitä)

He näkevät, että sokeriin hurahtaminen on ihan aivoihin liittyvää kemiaa - kuten muissa addiktioissa. Toisten aivot ovat alttiimpia addiktioille kuin toisten. Tämä liittyy siis kaikenmaailman välittäjäaineisiin ja sellaisiin aivojen toimintaan liittyviin asioihin, joita en lähde tässä avaamaan sen tarkemmin, koska kemiasta en mitään ymmärrä ja tekstin virheiden määrä on hyvin todennäköinen. Hyvin kirjoitettua tutkittua tietoa maailma pullollaan, joten etsivä löytää.


Tämähän on se peruskysymys kaikissa addiktioissa. Onko tupakanpoltto tapa, joka liittyy tiettyihin tilanteisiin vai onko aivosi oikeasti koukussa nikotiiniin? "Kyllä mä voin lopettaa tän tupakanpolton koska vaan, tää on vain tällainen tapa." Kuuluuko karkki elokuvissa käyntiin tapana vai onko se vain yksi tekosyy saada aivot tyytyväiseksi riittävällä sokerikuorrutteella?

Kirjassa korostetaan aivotoiminnan ja perinnöllisyyden rinnalla myös ympäristön merkitystä sokeririippuvuudessa. Länsimainen maailma vain toimii niin, että sokeri on palkinto. Sokeri liittyy juhlaan, kiitokseen, iloon, surun helpottamiseen - näin me opimme lapsesta asti. Tuttua huttua. Se on jopa niin normaalia, että sen takia(kin) tällaista kirjaa vastaan tulee sellainen olo, että ei se nyt noin tappavaa ja elämän pilaavaa voi olla. Haloo.

Kirjassa nähdään myös, että addiktioihin taipuvaiset addiktoituvat helposti sitten vähän kaikkeen: sokeri, rasva, tupakka, pelaaminen, huumeet, lääkkeet, liikunta, alkoholi, shoppailu, netti, seksi, vehnäjauho - jokaisella addiktilla on jonkunlainen nippu pakkomielteitä tai ainakin on joutunut taistelemaan sitä vastaan, että ei ole täyskättä kädessä.

Jalostettu sokeri on kuitenkin ollut tässä addiktiohommassa mukana vasta lyhyen aikaa. Syynä tietysti se, että teollisesti valmistettu sokeri on suht uusi keksintö ja on ehkä vaikea aina ymmärtää, että sitä on kaikkialla. Ei vain siellä herkkuhyllyssä. Niin kuin rakkailla lapsilla sanotaan olevan, niin myös jalostetulla sokerilla on kymmeniä kutsumanimiä. Menee pieni ihminen ihan sekaisin.



Miksi sitten ei saa olla sokeriaddikti? Miksi en halua olla sokeriaddikti? Sen takia, että on hirveätä olla addiktiosuhteessa johonkin teollisesti valmistettuun mössöön - ei voi elää aikuisesti, jos on koko ajan sokerinousussa, sokerilaskussa tai sokeridarra. Ainakin tuon takia.

Kirjassa syitä on kolmensadan sivun verran eri tavoilla kerrottuna, mutta muutamia mainitakseni:

diabetes, korkea verenpaine, autoimmuunitaudit, korkea kolesteroli, luukato, masennus, sydän- ja verisuonitaudit, huono iho, sokeripiikkien aiheuttama väsymys, mielialamuutokset, hermostuneisuus, uupumus, suoliston toiminnan heikentyminen, ylipaino, sisäelinten kiduttaminen, oman toiminnan häpeämisestä aiheutuva eristäytyminen, syömishäiriöt, hammasongelmat, yksipuolinen ruokavalio jne.

Oih, kirja luo kyllä sokerin ympärille sellaisen mustan pilven (eikä yhtään ole kultareunusta). Tummennetulla merkitsin itselleni keskeisimmät syyt miksi haluan vähentää sokerin käyttöä.

3. tammikuuta 2015

Sokeriaddikti ruokapöydässä.

Se, että ihminen päättää olla syömättä karkkia, suklaata, jäätelöä, pullaa, keksiä, pirtelöä, kakkua, piirakkaa, energiapatukoita, viinaa, sitä itseään eli sokeria, limpparia ja kaikkea sitä teollista sokeria mitä herkkuhyllyillä myydäänkin - niin sehän on vasta hyvä alku.

(välipointti: tässä ei nyt puhuta laihduttamisesta, vaan sokeriaddiktina olosta)

Sokeria on kaikkialla.
 
Löysin kirjastosta ihan sattumalta Sokeripommi - eroon sokeririippuvuudesta (Jonsson & Nordström) kirjan heti muutama päivä sen jälkeen, kun töissä olimme sopineet sokerittomuudesta ainakin työpaikalla tammikuun ajan. Herkkujen työpaikalla rahtaaminen oli taas lähtenyt ns. käsistä. Stoppi oli ihan hyvä ajatus siis. Itselläni tässä vielä sitten tämä "miksi syön gluteenittomasti, jos en hallinnoi sokerin käyttöäni" - ajatus vielä kuukausi kuukaudelta korostunut, joten olin niin valmis tähän sokerittomaan tammikuuhun.

Niin, olen siis lukenut noin puolet tuosta kirjasta ja oppinut, että sokeriaddikti tarvitsee todellisen intervention sokeriin ja totaalisokerittomuus pitäisi jatkua kolmen kuukauden ajan - ja todellakin sokeri pitää saada pois myös ruokapöydästä. Sen jälkeen voisi olla hyvällä tsäkällä kuivilla. Sokeriaddiktio on vain samaa sarjaa huume- ja alkoholiriippuvuuden kanssa - että kun sen on kerran itselleen hankkinut, niin se seuraa mukana loppuelämän. Ou jee.


Kolme kuukautta ilman sokeria. Ok. Ehkä jollakin ihan uskomattomalla mielenvarmuudella voisin olla kolme kuukautta ilman tämän tekstin ensimmäisen kappaleen herkkuja. MUTTA kun tässä ei olekaan kyse vain herkuista, vaan ihan se päivittäinen ruoka, jota nautitaan kotona, työpaikan lounasravintolassa, iltaravintolassa, hamppariravintolassa, kaverin kotona, sukujuhlissa, matkalla ollessa tai ihan missä vaan, jossa ruokaa ei ole tehnyt kuivilla hetkellisesti oleva sokeriaddikti - niin siinä on sokeria. Kirjan lopussa on lista asioista, joita tulee välttää ja sekin toki vain esimerkin omainen, niin voi pojat! Ei ihan joka kauppareissulla ehdi sitä listaa kyllä tarkistamaan. (Olen kunnon sokeriaddikti, kun lähden kieltämisen kanssa asiaa kohden.) Kirjassa nimittäin on MYÖS lista, jossa esimerkin omaisesti kerrotaan mitä sieltä kaupasta voisi mukaansa ostaa.

Mä aioin miettiä asiaa kaupassa ja ruokapöydässä ollessani ja antaa tälle asialle mahdollisuutta, koska mä tätä kuitenkin haluan. En ainakaan syö ketsuppia. Tuijottelin kiellettyjen aineiden listaa tässä aamulla ja ensiksi ohitin listan, johon oli kerätty varottavat jalostetut hiilihydraatit. Nehän mä olen jo sisäistänyt, ei tartte niitä tankata mieleeni. Mä varon niitä jo. Sitten tajusin ja sanoin itselleni,

puolitoista vuotta sitten sä oisit syönyt tuolta listalta kaikkea ja nyt et syö noista kuin ihan muutamia.

Toivo heräsi.

Hyvä minä.


2. tammikuuta 2015

Sokeriaddikti ilmoittautuu.

Vuosi ja kolme kuukautta sitten päätin, että vähennän ihan huomattavasti gluteeinin käyttöä, koska halusin tehdä parhaani estääkseni/hidastaakseni seuraavan autoimmuunitaudin puhkeamista kehooni crohnin taudin seuraksi. Päätös on pitänyt ja se on ollut yllättävänkin helppoa ja laittanut miettimään ruokavaliohommia muutenkin. Gluteenittomaan (98%) ruokavalioon siirtymistä mietin pitkään - oli vaikea nähdä elämää ilman pastaa ja croisantteja - leipää, korvapuusteja, lakritsia, olutta. Nyt jälkikäteen tuntuu ihan käsittämättömältä, että aikuinen ihminen oikein miettimällä miettii, että croisanttia ilman ei ehkä pysty olemaan. Jotenkin tuo päätös pyöri loppuvaiheessa todella tuon rasvarinkelin ympärillä. Sovin jopa itseni kanssa, että croisanttiin pidän veto-oikeuden - nyt se on kääntynyt jopa niin että nimenomaan croisantin kohdalla en anna periksi.

Koko tämän gluteenittoman vuoden ja kolme kuukautta olen sitten miettinyt sokeria ja sen vähintään yhtä suurta merkitystä autoimmuunitaudeille kuin vehnällä. Tiedän, että sokerin käyttöä pitäisi vähentää ihan olennaisesti ja nyt olen taas niiden samojen kysymysten äärellä - joiden ei pitäisi olla aikuisten elämää - että miten sitä voisi olla ilman sokeria. Rakastan kaikkea makeaa. Yhden merkittävän askeleen olen jo ottanut, kun olen valkoiset jauhot saanut pois ruokavaliota - huonoja hiilareita on jo vähennetty.

Niin. Töissä on muutamien työkavereiden kanssa alkamassa tänään sokeriton 30 päivää. Alunperin oli tarkoitus olla syömättä karkkia, jota meillä on töissä paljon tarjolla - ja paljon sitä myös menee. Sitten se laajeni muuhun makeaan --- ja nyt vähitellen muihinkin huonoihin hiilareihin.

Toisille tämmöinen 30 päivän herkkulakko voi olla aika so last season, toisilla saattaa mennä 30 päivää ilman makeaa ilman sen kummempia lakkoja - ja sitten ollaan me, joille tää on so this season ja tuskaisia päiviä tulossa.

1. Oletko kuluneen vuoden aikana syönyt enemmän makeisia kuin olet ajatellut ja/tai jatkanut niiden syömistä, vaikka olet päättänyt lopettavasi?
2. Oletko kuluneen vuoden aikana lyönyt laimin arkisia toimiasi, koska olet syönyt liikaa makeisia?
3. Oletko kuluneen vuoden aikana tuntenut, että haluat tai että sinun täytyy muuttaa syömistottumuksiasi tai tapaasi syödä makeaa?
4. Onko kuluneen vuoden aikana joku, esimerkiksi perheenjäsenesi tai ystäväsi, valittanut syömiesi makeisten määrästä?
5. Oletko kuluneen vuoden aikana ajatellut pakkomielteisesti, koska saat syödä tai ostaa makeisia?
6. Oletko kuluneen vuoden aikana käyttänyt makeisia tukahduttaaksesi tunneperäistä epämukavaa oloa kuten alakuloisuutta, vihaa tai surumielisyyttä?

Jos vastasit kahteen tai useampaan kysymykseen myöntävästi, vaara on suuri, että sinulle on kehittynyt väärinkäyttö- tai riippuvuussuhde sokeriin. 


Juu vastasin kyllä kahteen tai useampaan kysymykseen. Nyt pitää enää selvittää onko mulla väärinkäyttö- vai riippuvuussuhde - tai molemmat.



(kyselyn lähde: Sokeripommi, Eroon sokeririippuvuudesta / Jonsson & Nordström)

1. tammikuuta 2015

Uusi vuosi 2015.

Hyvää Uutta Vuotta kaikille blogin lukijoille.

Blogitie on ollut hiljainen, mutta mukavasti on vanhoista teksteistä ollut iloa lukijoille. Taustalla pystyy tutkimaan, että reseptejä on käyty ihmettelemässä, matkusteltu minulle tuttuihin kohteisiin, muutkin ovat taloja rakentaneet ja siellä kolonoskopiassakin on moni käynyt kärvistelemässä. Ei kai tähän voi muuta todeta kuin että KVG toimii hienosti.

Vuoden vaihtuminen luo jonkinlaista rytmiä tähän maailmaan. Välillä kun on ihan sekaisin, että onko mikä vuodenaika menossa ja montako viikkoa mihinkin on aikaa - ja oliko nyt tiistai vai torstai - niin tämän vuoden vaihtumisen jotenkin minäkin ymmärrän.

En myöskään katso pahalla lupauksia seuraavalle vuodelle. Jotkut niistä onnistuvat ja sehän on hienoa! Jos ei onnistu, niin jokaisen viikon aloittaa maanantai, jolloin lupauksen voi laittaa taas toteutukseen. Elämäähän tämä vain on.

Muutamana vuotena tein sellaisia virallisia lupauksia, joita olen kirjoittanut myös tänne blogiin. Silloinhan tulee juuri se ongelma, että ne lupaukset pitää myös lunastaa. Kohtuullisesti niitä on lunastettukin - että ehkä ongelmallisempaa kuin se lupaus, on se matka lupausta kohden. Jaksanko lähteä sille matkalle, onko sitä motivaatiota?

Näihin aatoksiin lähden vielä lepuuttamaan itseäni ja samalla orientoitumaan tähän alkaneeseen vuoteen kirjallisuuden parissa: