28. helmikuuta 2012

26. helmikuuta 2012

Alkuvuoden lukemisia muistiin.

Kolme kirjaa olen saanut vietyä loppuun asti tänä vuonna. Lukeminen on ollut aika vähäistä, vaikka kirjoja on vino pino odottamassa lukijaansa.

Alkuvuodesta luin loppuun 100-listalta Nikolai Gogolin Kuolleet sielut. Kirja on runsaan kuvaileva ja venäläiseen klassikkotapaan erittäin hyvin kirjoitettu. Gogol on kyllä alunperin ukrainalainen, mutta venäläistyi myöhemmin. Tarina on erikoinen, mutta koukuttava ja lukija voi mielessään pohtia päähenkilön toimia yhdessä kirjan henkilöiden kanssa. Näistä klassikoista on vaikea mitään kovin kummallista kertoa, kun niistä on niin paljon jo sanottu ja muutamalla sanalla on vaikea analysoida jotakin suurta. Venäläinen kirjallisuus on hyvä tapa tutustua naapurikansaamme. Kirjan lopussa tarinaa avataan ja kerrotaan syitä päähenkilön erikoiselta tuntuvalle toiminnalle. Kirja olisi ehkä voinut toimia ilmankin tätä selitysosiota. En tiedä, mutta ehkä olisi.

Tämän klassikon jälkeen olenkin pudonnut vaaleanpunaisten hattarakirjojen sekaan. Ensinki luin muutaman vuoden takaisen ison hitin (joka nyt oli siirretty kirjakaupan ale-laariin) Elizabeth Gilbertin:  Eat, Pray, Love - Omaa tietä etsimässä. Kirjan luin loppuun Varsovassa. Aamu Varsovan Starbukcsissa ison latten ja mustikkamuffinsin äärellä Eat, pray ja love seurana. Voiko asiaa enempää alleviivata? *hymy* Jotkut aamut vaan ovat parempia kuin toiset. Kirjaa kohtaan oli isot odotukset, jotka aikalailla täyttyivätkin. Minulle ei tullut tarvetta ottaa avioeroa, myydä omaisuuttani ja muuttaa I:llä alkavaan maahan - mutta muuten kyllä allekirjoitan kirjan sanoman oman itsensä löytämisestä ja elämän kuluttamisesta asioihin, jotka tuntuvat itsestä hyvälle. Itse ajattelin, että on varmasti ihan hyvä asia, jos tätä kirjaa voi lukea rauhallisin mielin kuten mitä tahansa romaania. Jos kirjaa lukiessa haluaa myös ottaa eron omasta elämästään, niin silloin kaikki ei varmasti ole hyvin siinä elämässä. Silloin on kirja on tehnyt tehtävänsä toki, jos se ohjaa parempaan. Monia ajatuksia kirjaa lukiessa tuli, vaikka kyseessä ei ole varsinaisesti  mikään elämäntaito-opas, vaan hyvin kirjoitettu, koukuttava naisille suunnattu romaani. Päähenkilöllä on tarve etsiä jumalaa, jumaluutta. Mielestäni hän etsii ja löytääkin itsensä, ei jumaluutta. Tämä pointti minua häiritsi monessakin kohtaan, siihen ei otettu tarpeeksi selkeää kantaa. Kirjan kanteen oli painettu Julia Roberts, joka esittää pääosaa kirjasta tehdyssä elokuvassa. Sekin häiritsi minua. Hän ei ole uskottava nainen maailmalla kollektiivisten naisten ongelmien kanssa. Ajatelkaa, jos Julialla on esimerkiksi bad hair day ---mä ottaisin silti Julian hiukset. Häiritsi mua ehkä joku muukin, mutta en enää muista kuin nämä kaksi häiriötekijää. Muuten siis oli oikein elämänmyönteinen kirja ja tukee myös omia hyviä käytänteitä käydä vaikka itsekseen keskusteluja itsensä kanssa ja positiivisuuden merkityksestä elämässä. Jos joskus innostun lukemaan sen uudestaan, niin voisi tehdä muistiinpanoja hyvistä lausahduksista sekä ajatuksista. Niitä on kirjassa paljon. Tähän olisi jatko-osakin olemassa.

Tänään luin loppuun toisen hattarakirjan Candace Bushnellin A Carrie Diaries Novel: Summer and The City. Tämä on siis toinen osa Carrien nuoruudesta kertovasta kirjasarjasta (uskallan epäillä siis kyseessä olevan sarjan). Ensimmäisessä osassa käsiteltiin yksi lukuvuosi Carrien elämästä ja tämä kirja jatkuu samasta hetkestä, johon edellinen päättyi. Tässä kirjassa vietetään yksi kesä New Yorkissa. Kesän lopuksi Carrie täyttää 18-vuotta. (On muuten sama syntymäpäivä kuin serkullani S:lla. ) Näitä kirjoja saattaa siis olla muutamia vielä tulossa, koska tästä kahdesta kuukaudesta oli saatu kirjoitettua 408 sivua. Ensimmäinen kirja päätyi Carrien ja Samanthan tapaamiseen. Tässä kirjassa Carrie ystävystyy Samanthan ja myös Mirandan kanssa. Kirjassa on kuitenkin paljon muitakin hahmoja ja kirja kertoo selkeästi Carrien elämästä ennen Sinkkistä - se ei ole mikään Sinkkiksen pilotti. Toisaalta on kiva lukea näistä sarjaa edeltäneistä ajoista, MUTTA jokaisella on varmasti oma ajatus tytöistä sarjasta saadun informaation pohjalta. Mulla ainakin oli aika paljon nieltävää kaikkeen siihen infoon, jota vaikka Samanthasta saadaan. Mä en ollut ajatellut Samanthalla olevan tuollaista taustaa, vaan ajattelin hänen tehneen henkilökohtaisia ratkaisuja esimerkiksi liittyen miehiin ja lapsiin täysin itsenäisesti - ilman ns. pakotteita. Joo, kyllä mä tiedän tyttöjen olevan mielikuvitushenkilöitä. Ehkä. Tämän kirjan viimeisellä sivulla Carrie tutustuu Charlotteen. Lisää englanninkielen opetusta siis tulossa kirjakauppoihin varmasti pian.

Mulla on tällä hetkellä kesken mun mielestä (kaikkien mielestä ei) hattarakirja (joka tosin on tuolla 100-listalla ja kirjan kirjoittaja on monille henkisesti tärkeä Paul Coelho) ja hattaraa tasapainottamassa Auswitz-niminen BBC:n historiasarjan kirja Puolan matkan innoittamana.


Kuva: Gogol - ortodoksi.net.

24. helmikuuta 2012

Rakennetaan pino ja laitetaan valot päälle.

Jos haaveilee rakentavansa talon tai jonkun rakentavan itsellensä talon, ei ehkä ajattele minkälainen paperikasa pitää ensiksi rakentaa. Rakensimme viikkotolkulla pinoa, joka lähti tällä viikolla kunnalle ihmeteltäväksi. Ihmettelyn tuloksena odotamme siis rakennuslupaa. Pinoon kasataan erilaisia papereita riippuen vähän rakennuspaikasta. Suurin osa papereista on varmasti samoja kaikille, mutta esimerkiksi meidän kohdalla siihen liitettiin kuuden naapurikuulemisen paperit. Varsinaisen lupahakemuksen meille täytti ystävällisesti Herralatalojen edustaja. Mies on tehnyt ison työn kaikkien liitteiden kanssa ja hommannut näitä kaikenmaailman piirrustuksia talostamme. Sitä ennen tietysti hommannut näitä ihmisiä, jotka ovat sitten näitä kuvia piirrelleet.  Nyt siis paperit on vetämässä ja jäämme odottamaan tarvitseeko vielä lisää uusia papereita pinon jatkoksi tai joitakin muita tarkennuksia ennen rakennusluvan saantia. Hiukan joudun vielä ääneen ihmettelemään niitä papereita, jotka kunta lähetti ensiksi meille ja sitten ne ihan sellaisinaan piti lähettää heille takaisin hakemuksen liitteinä. Luulisi, että heillä olisi ne myös, mutta ei kai sitten.

Tämä paperiprojekti saatiin siis vihdoinkin ulkoistettua asunnostamme kunnalle, niin eilen mies sanoi, että seuraavaksi joku mies (Masa, Pena tai Kake) piirtää meille sähkö-/valosuunnitelman. Hän tekee ensiksi alustavan suunnitelman oman mielensä mukaan ja sitten me kommentoimme sitä.

Ammattilainen osaa varmasti ajatella, että mihin niitä töpseleitä ja kaapeliulostuloja (siis niitä töpseleitä, joista tulee telkkari tai netti asuntoon) oikein tulee. Itse pitäisi sitten kolmedeehahmottaa, että tuossakin olisi hyvä olla töpseli ja tuossa. Lopulta kuitenkin parin vuoden päästä seisoo jonkun ihmesähköhärvelin kanssa keskellä taloa ja miettii, että miksi just tässä ei ole töpseliä tälle uudelle huipputärkeellä ihmesähköhärvelille.

23. helmikuuta 2012

Talviretki Puolaan - osa III - WWII

Toisesta Maailmansodasta tulee aina mieleen Puola ja Puolasta Toinen Maailmansota. Surullista sinänsä. Edellisellä reissulla vierailin siinä kuuluisimmassa (?) WWII-kohteessa eli Auswitschissa sekä sen lähellä sijaitsevassa Birkenaun keskitysleirillä. Keskitysleirit ovat kaikille avoimia, maksuttomia kohteita, joiden tarkoituksena on kertoa ihmisille näistä toisen maailmansodan tapahtumista, jotta ne eivät enää koskaan toistuisi. On kyseessä isompi tai pienempi kohde, niin ne herättävät (liian) suuria ajatuksia ja paljon kysymyksiä ihmisyydestä. Minulla rupeaa ensimmäiseksi pyörimään päässä ne ihmiset, jotka työskentelivät näillä leireillä tappamassa ja muuten katsomassa uhrien tuskaa. On vaikea ymmärtää, että heillä ei ollut muuta vaihtoehtoa. Ostin lentokentältä aiheesta kirjan, jota olen jo aloitellut. Katsotaan avaako se tilannetta. Sekä tällä reissulla, että edellisellä reissulla kuvasin leireillä paljon ja se kuvaaminen tuntuu ihan hyväksyttävältä - kunnes tullaan niiden uunien luokse, joissa on ihmisenkokoiset leivinlapiot. Reissujen välissä oli vuosia, mutta silti molemmilla kerroilla kaikki toiminta loppui niiden uunien äärellä. Niistä ei tarvitse valokuvaa, ne muistaa kyllä.

Reissusta tultuani kuulin heti, että Oulussa oli ammuttu maahanmuuttaja. Seuraavana päivänä perussuomalainen kunnanvaltuutettu halusi antaa ampujalle mitalin hänen teostaan. Tuntui todella pahalta. Emme mitään opi.

Tällä reissulla vierailtiin siis Majdanekin keskitysleirillä ja Rotundan "erottelukeskuksessa". Keskuksella tarkoitan paikkaa, jossa eroteltiin ihmiset niihin, jotka ammuttiin siihen ja niihin, jotka lähtivät junilla keskitysleireille.

Lublinin kaupungin laidalla sijaitsee Majdanekin keskitysleiri. Lähimmät asuintalot ovat kivenheiton päässä.
Olimme siellä lähes ainoat vieraat ja turistiaikaan siellä on enemmänkin museollista nähtävää. Kaikki ei siis ollut auki, mutta ihan riittävästi kuitenkin, että blondikin ymmärsi tilanteen laadun. Infotauluja on ja ne ovat myös englanniksi, jotta saa tunteen rinnalle faktaa.



Rotunda (nimi tulee kohteen pyöreästä muodosta) sijaitsee Zamoschin kaupungissa, lähellä Ukrainan rajaa. Rotunda on vanha linnoitus, jonka natsit valtasivat omalle toiminnalleen "lajitteluun". Junarata kulkee vieressä, joten ihmiset oli helppo siirtää eteenpäin. Suuri osa kuitenkin ammuttiin ilman sen kummempia kuljetuksia. Noin 110 000 ihmistä, joista 30 000 lapsia, kulki Rotundan kautta suoraan ammuttavaksi tai leireille kuolemaan. Meidän vieraillessa Rotundan tiilirakennus oli kerännyt talven kylmyyden itseensä ja oli kuin jääkaappi. Oliko kylmempi ulkoisesti vai sisäisesti? Rakennuksessa oli museollista aineistoa sekä kertomuksia kuvineen WWII-ajan toiminnasta. Omaiset olivat myös tuoneet sinne paljon muistolaattoja sekä kuvia. Muistoksi oli tuotu myös isompia patsaita erilaisten ryhmien, mm. niiden 30 000 lapsen, muistoksi.

22. helmikuuta 2012

Talviretki Puolaan - osa II - syömisen ilo ja onni!

Ihanaa paikallista omenapiirakkaa, jossa on oikeasti todella reilusti omenaa.
Komeita värejä @ Vanilla Cafe, Lublin.
Vanhan kaupungin kuppilatunnelmaa @ Lublin.
Blues-jammailuilta @ Rodos-Grolsch Pub.
Ravintola Bohemia @ Zamosc.
Pannukakkuja oli paljon tarjolla. Ihania makeita ja ihania suolaisia. Tässä menee makea, mutta myös pinaatti-juustötäyte tuli kokeiltua. Molemmille nam.
Chilikaakao, joka Lonely Planetin mukaan on taivaallista. Ei sovi väittää muuta. Tämän kaakaon valmistus aloitetaan takuulla sulattamalla suklaalevy. Kaakaon löytää Bohemia-nimisestä kuppilasta Zamosc-nimisestä kaupungista.
Tämä oli 100 vuotta vanhaa kakkua tai ehkä resepti oli niin vanha.
Talvella lounasravintolassa takka ei ainakaan huononna tilannetta @ Antykwariat Cafe & Pub.
Piirakkaa iltapalaksi. Ai, sieltä tuli koko piirakka! No, eiku syömään.
Sitä itseänsä. Ei tarvinne selittää.
Ensimmäinen Flat White-kahvi sitten Dubain reissun. Costa cafe myös näitä ulkomaanihmeitä. Suomessa odotellaan vielä.
A:n lämmin kansalaatti.
Tää oli koko reissun paras annos @ Ulice Miasta! Toisella puolella lautasta on taivaallista gulassia ja toisella puolella paikallisia perunalettuja. Tämä annos oli tehty rakkaudella ja ajan kanssa. Perunalettuja syötiin välipalaksi myös smetanan kanssa. Toimii. Paikalliset ruoat on todella hyviä, mutta ei ehkä niitä kaikkein kauniimpia kuvissa. Matkaa itse Puolaan ja nauttikaa paikallisista herkuista avoimin mielin. Ette tule pettymään. 

Talviretki Puolaan - osa I

Viime viikolla liikkui muutakin kuin kirjeet Suomen ja Kenian välillä. Nimittäin minä lentelin Puolaan ja takaisin. Kävin nauttimassa slaavilaisuudesta (jota nautin mielelläni pienissä erissä, jottei lumo katoa).

Yhden yön vietin Varsovassa. Ystävänpäivän ilta yksinään hotellissa - sniif - no, ei! Mukava ilta kirjojen ja suklaan kera. Mä en ollut koskaan kuullutkaan Fazerin sinisestä mansikalla maustettuna, joten se tarttui lentokentällä minuun kuin takiainen. Tykkäsin kyllä. Varsovassa en tällä kertaa nähnyt muuta kuin hotellin (jossa olin majoittunut aikaisemminkin) ja muutaman korttelin kierroksen, joka sekin päättyi amerikkalaiselle aamupalalle Starbucksiin.


Varsinainen kohde oli sitten ystäväni A:n opiskelukaupunki Lublin, Itä-Puolassa. Lublinissa on noin 350 000 asukasta, joista noin 100 000 on opiskelijoita. Matkasin pikkubussilla reilun parin tunnin matkan Varsovasta Lubliniin. Kesken matkan pysähdyimme ja päättelin autossa olevan jonkun vian. Näin oli ja meidät siirrettiin seuraavaan autoon. Hymyilytti. "Tervetuloa Puolaan!"

Lublinissa A olikin vastassa ja turisteilu sai alkaa! A sai nauttia turisti-jutuista kanssani pari päivää arjen keskellä. Kävimme päivien aikana katsomassa kaikki Lublinin tärkeimmät nähtävyydet, A:n arjen paikkoja ja sitten me syötiin paljon ja isosti! Ruoka on Puolassa maukasta ja slaavilaisen keittiön mukaista. Herkut ovat isoja ja myös maistuvia. Suomalaiselle Puola on vielä hyvin edullinen maa matkustaa. Kävin myös kasvohoidossa, joka oli todella laadukas ja samalla halpa. Kerron teille vielä erikseen eri paikoista, missä käytiin. Päiväretkikin tehtiin. Tää on tosiaan vasta osa I.


Slaavilaiset maat yleensä, ovat mielenkiintoisia ja aina herää monta uutta kysymystä niin historiasta kuin nykyajasta. Toisaalta Puolassa on moni asia hyvin , mutta toisaalta on vielä niin paljon erilaisia epä-alkuisia asioita. Kaikesta näkee, että Puolalla on takanaan loistokas menneisyys. Vanhat kaupungit ovat upeita ja nykyään myös isolta osin kunnostettuja. Neuvostoaikaiset asuintalokompleksit elävät uutta elämää ainakin pintaremonttien myötä. Se, mitä taloissa on sisällä, on varmasti toinen tarina.

Puola on myös hyvä maa shoppailijalle. Tietysti siis pitää hakeutua kaupunkeihin, jos haluaa shoppailla. Lublinissa oli isoja, moderneja kauppakeskuksia, joista löytyy kaikki maailmanmerkit ja ketjuliikkeet sekä omia vaateliikkeitä. Isossa maassa on myös liikkeitä, joista Suomessa vielä odotetaan. Sephora tulee ainakin mieleen. Ystäväni A kertoi, että lähtöhinnat vaatteissa eivät aina ole puolalaisen edullisia, mutta tuotteiden hinnat alentuvat nopeasti ja aina on tuotteita alennuksessa saatavilla. Niin ja kengät, niitä sieltä löytyy.

Aikaisemmin olin vieraillut Krakovassa ja Varsovassa. Krakovaa suosittelen kaikille ja sen ympäristön nähtävyyksiä. Puolassa on myös paljon pienempiä paikkoja, joissa kannattaa käydä. Suosittelen.

21. helmikuuta 2012

Sinulle on kummipostia.

En ollut uskoa silmiäni, kun tänään minua odotti kirje Keniasta. Parissa viikossa minun lähetykseni oli saavuttanut Kenian ja Kenian vastaus minut. Olipa jännittävää avata kirje ja lukea tietoa kummilapseni perheestä ja heidän arjestaan. Paikallinen työntekijä toimi kirjurina. Viime viikolla sain vielä parin viime vuoden osalta vuosiraportit alueen kehityksestä ja ylipäänsä siitä, mitä rahalla on saatu aikaiseksi heidän kylässään. Seuraavaksi pitäisi tehdä joku tietopaketti Suomesta. Hän toivoi kuulevansa minusta lisää ja varsinkin Suomesta. Huutoon vastataan takuulla.

11. helmikuuta 2012

Tänään oli oikein mukava päivä.

Aamulla oli aikaa tehdä hyvä aamupala. Tummapaahtoista kahvia ja itsepuristettua appelsiinimehua. Koiran kanssa käytiin ulkona ja sää oli lauhtunut huomattavasti. Ihanaa.


Sitten olikin aika suunnata Naisten Pankin Viestinviejäkoulutukseen. Viitisen tuntia kuultiin perustietoja Naisten Pankista. Mukava kuunnella ihmisiä, jotka ovat innostuneita asiastaan ja ovat itse käyneet pelipaikoilla. Kerron opeista teille joku toinen päivä, kun hiukan asiaa ensiksi sulattalen. Oli kyllä toimintaan "voimaannuttava" päivä! Sovittiin tauolla, että otan hoitaakseni Lahden solun tiedottamista ja yhden toisenkin jobin otin hoitaakseni. Mukavata.

Innostuneessa mielentilassa lähdin sitten juomaan Robertin keittämän kahvin ja lukemaan päivän Hesarin. Minulla oli siinä tunnin verran aikaa ennen treffejä mieheni kanssa. Menimme syömään ensimmäistä kertaa italialaiseen Pulcinella-ravintolaan. Mamma Mariaan ei saatu pöytävarausta. Oikein oli hyvää ruokaa. Mies totesi useamman kerran pizzaa syödessään, että on älyttömän hyvää.




Tänään on tosiaan mun 33-vuotissyntymäpäivä ja mies oli ostanut mulle lahjankin. Eikö ole suloista, kun elämä on hetken  kuin leffaa ja saa avata kynttilän valossa ravintolapöydässä korulaatikon.


Sitten pääsi koiran kanssa leikkimään ja ulkoilemaan. Edelleen pakkaset ovat melkein poissa, joten koiran kanssa sai kävellä hiukan pidemmän lenkin. Mulla on vielä maailman paras koirakin! (joka viime yönä tuli neljän aikaan tiedustelemaan, että joko olisi aamu...)

Koiran kanssa ulkoillessa rupesi juoksujalka vipattamaan ja päätin lähteä täydestä vatsasta huolimatta hölkälle. Aluksi meni ihan mukavasti, mutta sitten pitkästä aikaan jouduin run battleen. Uskomatonta! Keski-ikäinen mies juoksee suoralla mun ohi aika tiukalla tahdilla ja ohittaessaan katsoo suoraan silmiin. (lue: sodan julistus) En mä pystynyt sen perään kirimään. Hidasti kuitenkin vauhtia hetken päästä ihan reilusti ja sain sitä kiinni. Mentiin vähän eri kohdista tien yli ja oltiin ajotien molemmin puolin kävelyteillä samoilla kohdin. Äijä tsekkasi mut ja rupesi taas kiihdyttämään, mäkin yritin, mutta en pystynyt siihen vauhtiin. Tsekkasi taas hetken päästä taakse, että mä jäin ja hidasti taas. Sitten mä päätin, että otan sen kiinni ennen seuraavaa mahdolllista käännöstä ja spurttasin sen kiinni. Sain sen just käännöksen kohdalla kiinni, tiukka käännös oikeaan ja katoaminen pimeyteen. Joutu "ihan hiukan" hidastaa, että ei olisi hyvä ateria tullut toiseen suuntaan. Run battleihin joutuu aika harvoin, mutta aina välillä sellainen osuu kohdalle. Silloin ei kannata olla yhdistetty herkku- ja juoksupäivä!  

Hyviä tekoja tehtiin tänään myös. Mies osti MLL:n lelukeräykseen pehmokoiran. Varsinaisesti siis kerättiin käytettyjä leluja ja kirjoja päiväkoteihin, mutta meillä ei sellaisia ole, joten uusikin varmasti käy. Koiran ostosta oli mennyt osa Pelastetaan Lapset Ry:lle, että aikamoinen hyväntekeväisyyspehmokoira. Koulutuksessa kerättiin 104 euroa keskenämme arpajaisilla Naisten Pankille. Kaksi laukkua meni tänään suutarille korjaukseen, enkä mennyt kauppaan ostamaan uusia. Illalla vielä ostin ystävälle "naiselle ammatin" toisenlaisena lahjana. Olen saanut ja olen antanut.

Onnellisena 33-vuotiaana menen nukkumaan. Huomiseksi on myös mukavia suunnitelmia. I´m blessed.

8. helmikuuta 2012

Iltapalaleivät.

Jotakin nopeeta ja täyttävää arki-iltaan. Tuoksuja ja lämpöä. Helppoa ilman reseptejä.



Bruchettaleivät puoliksi ja öljyä&valkosipulia pintaan, täytteeksi tomaattia (talvitomaatit ei ole punaisia, vaan hailakan oransseja), sipulia, basilikaa, chevre-juustoa ja osaan vielä prosciutto-kinkkua. Tomaatti-sipuli-basilika ihan pieneksi "salsaksi", niin tulee mehevää. 225 astetta ja Miesten puolikkaiden mainostaukoon asti uunissa. Lopuksi vielä lisää basilikaa. Hyvää ruokahalua.

7. helmikuuta 2012

Kummi-iloa.

Sunnuntaina kävin virallista kummipoikaa tervehtimässä. Suunnitelmissa on kehitellä yhteistä tekemistä piakkoin. Ainakin syntymäpäiviä vietetään pian. Yksi syy taas enemmän odottaa kevättä!

Illalla vielä kirjoitin ensimmäisen yhteydenoton uudelle kenialaiselle kummipojalleni. Ensimmäinen yhteydenotto oli pyritty tekemään helpoksi, aloituspaketin mukana tuli esitäytetty kortti. Ei se kyllä oikeasti helppoa ollut, ei oikein osannut mitään fiksua kirjoittaa. Seuraavalla kerralla voisi kertoa kuvien kera Suomesta. Tähän korttiin laitoin kuvan minusta ja miehestä sekä talvisen kuvan koirasta. Kortin mukaan sai laittaa myös pientä materialistista muistamista. Ohjeissa kerrottiin, että sopivaa olisi koulu- tai piirrustustarvikkeet ja mm. englanninkielinen värityskirja. Menin käymään paperitarvikekaupassa ja siellä ihan hyllyssä oli englanninkielinen värityskirja. Oli jopa kahta eri mallia. Lucky me. Värityskirjan oheen ostin värikyniä, lyijykyniä, pari teroitinta, pyyhekumin, vihkon, viivoittimen ja aakkostarroja. Ohjeissa kerrottiin, että lapset myös mielellään jakavat saamansa lahjat sisarusten kanssa. Kynät ovat jaettavissa ja jakamista varten laitoin matkaan kaksi teroitinta. Toivottavasti kaikki menee hienosti perille asti.