28. maaliskuuta 2012

Perunankuoripaistoksen ääreltä.

Alkuvuonna eksyin Suomalaisen Kirjakaupan kolme pokkaria kympillä-laareille pariinkin kertaan ja sieltä löytyi Mary Ann Shafferin teos Kirjallinen piiri perunankuoripaistoksen ystäville. Muistin heti lukeneeni kirjasta, mutta en osannut yhdistää sitä mihinkään teemaan. O(s)tin sen kuitenkin.

Kirja sijoittui sattumalta Toisen maailmansodan jälkeiseen aikaan, joka on olllut tapetilla Puolan matkani jälkeen muutenkin. Olihan hyvänmielen kirja. Kirja on kirjeenvaihtomuodossa. En lähde kirjan juonta tähän avaamaan, mutta kirjassa eletään vuotta 1946 Britannian suunnalla ja kirjan hahmot ovat...voisiko sanoa hyvällä tavalla suloisia.

Ihanan inhimillistä tekstiä. Ihmisten tarinoiden kautta pääsee mukaan muistoihin sodasta ja maailmaan kauheuksien jälkeen. Kirja tuntuu nykypäivään verrattuna sadulta, mutta sodan jälkeen ihmiset voisivat ehkä olla oikeasti todella inhimillisiä. Kauheuksista selvittyään ihmiset voivat aidosti olla kiinnostuneita toisistaan (myös ihmisistä, joita eivät vielä tunne), pitää toisistaan huolta ja nauttia elämästä - kirjan mukaisesti. Lukekaa itsellenne hyvää mieltä ja uskoa ihmiseen!

26. maaliskuuta 2012

Gwyneth loves stripes.

Mä yritän olla uskomatta kaikkia mainoksia. Kosmetiikassa olen mennyt piiiiitkäään askeleen eteenpäin, kun luomumömmöihin siirtymisen jälkeen ihan automaattisesti vaan naureskelen näille uskomattomille kauniimmaksi-nuoremmaksi-onnellisemmaksi-hömppämainoksille.

Vaatteita mä ostan niin harvakseltaan, että vaatemainosten uhriksi en yleensä ole joutunut - ainakaan pahasti. Nyt sitten kuitenkin viikonvaihteen Virossa ja nyt Lahdessa olen lumoutuneena katsonut näitä Gwynethin Lindex-mainoksia, joissa hän on sinivalkoraidoissa. Olen pystynyt kuitenkin pitämään itseni poissa Lindexiltä.

Tänään sitten kuitenkin muistin Gwynethin ja menin käymään ensimmäistä kertaa ikinä Lindexin nettisivuille ja siellä Gwyneth kertoo: "I love stripes. I wear stripes almost every day." Niin minäkin! Mäkin rakastan raitoja ja käytän niitä melkein joka päivä. Me ollaan niin samiksia. Ei ole mainosmiehen kirjoittamaa tekstiä, vaan suora quote Gwynethiltä. Muuta en suostu uskomaan. Mun täytyy mennä käymään Lindexillä.

P.S. Mä ostin eilen sen Gwynethin keittokirjan. Olen vasta paijannut sitä, mutta joku päivä ehdin sitä toivottavasti lukeakin. 

Kuva: http://www.lindex.fi/

Erilainen matka etelään.

Viikonloppuna olimme miehen kanssa Tallinna - Pärnu - sektorilla "lomalla". Auto kävi huollossa ja sitten me käytiin kymmenisen rautakauppaa läpi molemmissa paikoissa, siis yhteensä. Me lähinnä katseltiin Viron hintatasoa rautatavaroissa. Hanoja, valaisimia, töpseleitä, sähkökatkaisimia...lopulta kaikki vain vilisti silmissä ja joutui ilmoittamaan miehelle, että nyt ajetaan Viru-keskukseen ja juodaan kahvit sekä shoppaillaan tyttöjuttuja. Tyttöjutut olivat tällä kertaa pari kirjaa, käsilaukku ja kuohuviiniä.

Ennen tyttöjuttuja päädyttiin keräilemään Viron K-raudoista ulkovaloja, joita oli 2-3 kappaletta / liike. Ei ehkä ihan ajankohtaisin ostos, mutta siellähän ne autotallissa odottavat tulevia aikoja. Onhan kaapissa jo uusia keittiöpyyhkeitäkin odottamassa! Töpseleitä ja sähkökatkaisimia on Virossa hyllytavarana useammassa eri sävyssä ja mallissa kuin Suomessa. Hinnatkin ovat edullisemmat. Tummasävyisistä tykätään molemmat ja niitä joka paikassa ihmeteltiin. Valkoisessa seinässä tummat voi olla tosi mageet tai sitten ne osuvat koko ajan silmään. Valkoiset on ehkä tutut ja turvalliset. Tummia voisi katsoa sitten joihinkin tiloihin, jos ne katoaisi sisustukseen tai sitten ei, kun sillisalaattiefektiä pitää viimeiseen asti varoa.

Näillä näkymin sitten joskus matkaamme Viroon hakemaan erän tavaraa, kun talo rupeaa olemaan pystyssä ja meillä on valmis ostoslista. Nyt palataan taas tähän päivään ja rakennusprojektin tähän vaiheeseen, jossa tavataan maanrakannuspuolen henkilöä, pohditaan perustuksia ja piirrellään niitä kaikenlaisia piirrustuksia.

22. maaliskuuta 2012

Laittakaa valot päälle!

Tämä rakentamisprojekti vie kaiken ajan, jonka sille suo.

Tänäänkin oletin tekeväni sähkösuunnitelman, meneväni lenkille, pakkaavani viikonlopun reissulle, peseväni vaatteita, leikkaavani koiralle kesätukan ja ehkä loikoilevani telkkarin edessä. Joo, en.

Hahmottelin sähkösuunnitelmaa sentään.

Tänään tosiaan koko ilta väännettiin sähkösuunnitelmaa meidän sähkösuunnittelijan kanssa. Ei varsinaisesti tullut edes mitenkään valmista, mutta eteenpäin taas. Jotenkin ymmärsin ekaa kertaa, miten konkreettisia asioita näihin sähkö-valo-piirrustuksiin on piirretty. Osasin katsoa niitä oikeasta kulmasta vasta tänään, kun ymmärsin, että tässä haetaan nyt todella arkisiin kysymyksiin vastauksia, kuten mistä kohtaa seinää valot laitetaan päälle missäkin huoneessa. Kuulostaa ehkä siltä, että olen jotenkin yksinkertainen. En mä kai ole, mutta joskus on vaikea hahmottaa, että mitä asioita mun pitäisi ymmärtää ja mitkä jättää rakentamisesta oikeasti ymmärtäville.


P.S. Note to myself: (ja teille, jotka olette aloittamssa rakentamista ) Kaikkiin tapaamisiin pitää pakata myslipatukat ja banaanit mukaan. Varsinkin, jos tapaamiset on heti duunipäivän perään.

20. maaliskuuta 2012

Kuu ja kierto.

Tänään juostessa mietin naispuolisen henkilön kuukausikiertoa suhteessa treenaamiseen. TheNePäivät kun osuvat kohdalle, niin ei se treenaaminen ole mitään lystiä. Itselläni tilanne on ihan ok ja pystyn lenkkeilemään ihan läpi kuukauden. TheNePäivien ensimmäinen päivä on kyllä sellainen, että sai taas lenkillä ihan tosissaan painaa eteenpäin.


Niin, sitten rupesin miettimään naisammattiurheilijoita ja näitä naisia, jotka vetävät kaikenmaailman mömmöhormoneja tulosten parantamiseksi. Tuli siinä vain mieleen, että siinä varmaan jää TheNePäivätkin pois ja pääsee miesten tasolle hormonitasaisuudessa. Kyllä se varmaan helpottaa elämää siinä tilanteessa paljon. Onko se jopa pakko vai voiko maailman huipulle urheilussa päästä kuukautiskierron kanssa? Ei varmaan voi.

Onhan se tietty vähän kuin kusisi pakkasessa housuun, hetken lämmittää. Näille urheilijoille se hetki on kuitenkin varmaan se kaikista tärkein. Housut ehtii vaihtaa sitten myöhemmin. Toivottavasti.

18. maaliskuuta 2012

Licence to build.

Tällä viikolla se paperikasa muuttui sitten rakennusluvaksi. Jei.
Skumpat on juotu ja arki taas päällä.

Luvan jälkeen on vauhti kiihtynyt ja tää viikko on ollut ihan yhtä suunnitelmaa, tarjousta, piirrustusta, sähköpostia...

Viime sunnuntaina käytiin myös Lahden Raksamessuilla ja sieltä pyydettiin tarjouksia monenmoiseen. Mies näitä hommia pääasiassa hoitaa ja mä kuuntelen sujuvasti. Olen mäkin nyt päässyt olemaan mieltä ja konkreettisempia asioita (konkreettinen = ymmärrän ylipäänsä mistä puhutaan) on ruvennut ilmaantumaan.

Portaita, keittiötä, takkaa, lattiaa, säilytystiloja, kylpyhuoneita, vessoja ym. on kevyesti ruvettu miettimään. Näiden asioiden ajankohtaisuuteen on aikaa vielä pitkään, mutta kaikkea on hyvä pohdiskella ja kilpailuttaa nyt, kun on vielä intoa ja jaksamista. Ideat myös muokkautuu, kun niitä yhdessä pyörittää.

Eilen käytiin pienessä, uudessa yksityisessä keittiöfirmassa tässä kotikadulla pyytämässä jo ihan tarjousta. Ihan selkeää kuvaa ei ole tulevasta keittiöstä, mutta pari tuntia / keittiöfirma, kun pyörittää suunnitelmia, niin siinähän se kehittyy koko ajan. Rupeaa hahmottumaan, että mitä haluaa ja mitä ei. Lisäksi se, mikä mahtuu budjettiin ja mikä ei. Kierreltiin eilen myös rautakauppoja ja Kvik-keittiöiden kanssa sovittiin suunnitteluaika. Kvik-keittiön esite on niin kaunis ja niin ihanaa paperia. Mä olen ihan myyty. Se tuoksuukin niin ihanalle.

Tänään käytiin katsomassa myynnissä olevaa rinnetaloa pari taloa sivuun meidän tontilta. Se oli siis samassa rinteessä, johon meidän talo tulee. Ideavarkaisiin olisi voinut olla mennä, mutta ei se ollut yhtään kiva talo. Mehän kierrettiin suurin osa naapureista silloin naapurikuulemisten aikana, joten tulihan nyt tsekattu vielä yksi talo siltä kadulta. Tän päivän talo oli jotenkin sillisalaatti. Oli pintaa joka lähtöön ja mikään ei oikein mätsännyt minkään kanssa. Jos nyt ei ideoita saatu, niin sitä ei-näin-oppia sitten. Hieno talo se oli kuitenkin kaikinpuolin.

Nämä suunnitelmat&piirrustukset sähköistä, lvi-jutuista, kellarista ym. on nyt todellakin ne tärkeimmät asiat, ei sittenkään ne keittiönkaapit. Tulevalla viikolla, tiistaina, tavataan tuo sähkö-/valosuunnittelija ja saadaan se kuva valmiiksi. Kellarikuvat tulevat keskiviikkona (toivottavasti) ja sitten saadaan tilata harkot kellarikerroksen tekoa varten. Lisäksi tällä viikolla sovitaan kaupungin kanssa raksan aloituskokous ja hei, sitten se on vaan kuoppaa kaivamaan! 

J.K. Torstaina kävin juoksulenkillä tsekkaamassa pyöräreitin tontilta = uudesta kodista töihin. Hiukan aikaista, mutta fiilistely on aina mukavaa. Nopeasti nää viikot, kuukaudet, vuodet vaan vierii. Hyvä olla valmistautunut.

12. maaliskuuta 2012

Pakoa todellisuudesta.

Lauantaina käytiin miehen kanssa katsomassa Lahden kaupunginteatterissa Cabaret.

Olipa upea show. Joskus teatteri on puhuttelevaa juonensa puolesta, tässä tapauksessa teatteri oli visuaalisesti näyttävää ja kaukana Lahden arjesta (tai juhlasta). Mulle tuli jopa hiukan matkakuume.

Jorma Uotinen on tehnyt esitykseen koreografiat ja se kyllä näkyy. Hän on myös vierailevana tähtenä esityksessä. Koreagrafia oli tuulahdus suurta maailmaa tänne taantuvaan teollisuuskaupunkiin. Sai nautiskella.
Jorma tanssii ja laulaa suurella karismalla. Myös teatterin väestä oli saatu irti hienoja suorituksia!

Olimme päivänäytöksessä ja jossain vaiheessa mietin, että me olemme täällä "suuressa maailmassa" ja seinän takana on normaalit lauantaipuuhat. Näin teatterin tulee olla.

9. maaliskuuta 2012

Hattaraa, hattaraa, hattaraa, jos mä sanon hattaraa, niin se on hattaraa.

Eilen oli Kansainvälinen Naistenpäivä. Mites sellaista juhlistettaisiin?
No, ruvetaan vinkumaan maailman pahuutta ja dissaamaan ruusuja, suklaata, skumppaa ja kaikkee mistä voitaisiin ikinä naisina tykätä. Katsotaan nenän vartta niitä, jotka haluavat nostaa naiseuttaan ja siitä nauttia. Naiseutta buustasivat eilen myös miehet ja sitä ei niin voi hyväksyä. Miehet määrittelevät naiset ja lyövät meitä, ottavat osansa jokaisesta meidän ansaitsemasta eurosta omaan palkkapussiinsa ja hekö sitten saavat meitä juhlistaa? Pois se meistä ja heistä. Tätä ei juhlita, eikä juhlisteta. Tästäkin päivästä on tehty joku uusi kaupallistettu ystävänpäivä, aivan hirrrrveetä. Miten tällaisessa ei-kaupallisessa länsimaassa voidaan kaupallistaa kaikki meidän juhlapäivät? Mä en niiiiiin voi hyväksyä tätä.

Mä vaan kysyn, että kumpi on tekopyhempää Naistenpäivän viettoa: itkeminen Kasvokirjassa naisten elämän vääryyksistä ja siitä, miten niiden takia ei voi juhlia vai se, että tässä pahassa, pahassa maailmassa antaa itsellensä ostaa ruusuja, suklaata tai mitä kullekin on kohdalle sattunut. Itselleni mm. banaani. Mun mielestä tekopyhempää on se Kasvokirjassa itkeminen. Jos jokainen naisen vääryyttä eilen julkisesti itkenyt on ryhdistäytynyt ja antanut aikaansa ja/tai rahaansa naisen elämän parantamiseksi, niin sitten se kaikki vinkuminen tuotti jotain tarpeellista.

Mä vaan sanon, että mun mielestä nainen saa olla ylpeä itsestään. Mikä olisi parempi tapa toimia esimerkkinä pienille tytöille ja naisille Suomessa sekä maailmalla, kuin tervehenkinen (henkisesti ja fyysisesti) suomalainen nainen, joka arvostaa itseään naisena ja antaa itseänsä juhlittavan iloon itse osallistuen.

Sen itkeminen, miten kauheata naisen elämä on, ei vie tätä maailmaa eteenpäin. Tottakai maailmassa naisen asema on huono. Todellakin. Jos asia todellakin sinua häiritsee, niin sitten tarttis varmaan tehdä jotain. Se, että ylenkatsoo miehen tuomaa ruusua ja halveksii kanssasisarien juhlintaa, ei paranna kenenkään päivää saatika elämää.

Naisten päivän epä-politisoituminen on meidän naisten asia. Emme voi ulkoistaa sitä jollekin muulle. Jos me haluamme siihen poliittisia paineita, niin niitä pitää itse tuottaa. Lahdessa (kuten muissakin kaupungeissa) järjestettiin myös poliittista naistenpäivän ohjelmaa. Lahdessa naisia tuli paikalle, mutta ei siellä massoja ollut paikalla. Siellä olivat ne kaikkien naisjärjestöjen aktiivit, jotka tekevät naistyötä läpi vuoden. He voivat ottaa vastaan myös ruusuja, koska he tietävät tehneensä omissa foorumeissaan sen, mitä naisen tulee toisen naisen puolesta tehdä. Kyllä itse seisoin eilen kolmisen tuntia kertomassa kehitysmaiden naisista ja keräämässä heille rahaa paremman elämän puolesta. Kehtasinpa sitten ottaa vastaan ruusut, suklaat, banaanin ja toivotukset ylpeänä itsestäni ja kaikista naisista, jotka elävät suuresti ja tekevät asioita - ja siinä ohessa tukevat kanssasisaria lähellä ja tarvittaessa kauempanakin.

Kaikki hattarapäivät tässä maailmassa on niin tervetulleita ja mä aion nauttia niitä kaikista. Tuokaa ruusut, suklaat, banaanit ja hattarat tänne - mä juhlin kyllä.

5. maaliskuuta 2012

Vahdinvaihto Härmässä.

Käytiin jo edellisenä viikonloppuna katsomassa Härmä-leffa miehen kanssa.

Mä hetin mietin, että tää leffa kertoi yhden kauniin pojan vaihtamisesta toiseen kauniiseen poikaan suomalaisessa leffabisneksessä. Luin sitten leffan arvosteluja ja niissä kerrottiin tän leffan kertovan jostain puukkojunkkariajoista Pohjanmaalla. Olin ihan, että häh? Nyt kuitenkin viimeisimmässä Me Naisissa oli joku toimittaja myös tajunnut tän leffan todellisen juonen. Mä en ollutkaan ymmärtänyt tätä leffaa ihan väärin tai en ainakaan ollut ainoa, joka oli ymmärtänyt tän tarinan näin.

Leffassa Mikko luovuttaa Laurille lopullisesti paikkansa Tauno Palon aloittaman hottis-miehet suomalaisissa leffoissa jatkumossa. Voi ehkä tuntua liioiteltulta tehdä kokonainen leffa tästä aiheesta, mutta paikalla oli kaikki suomalaiset nuoret ja vanhemmatkin näyttelijät todistamassa tilannetta kuitenkin. Kaikki oli siis jo koossa, niin miksei sitten ottaa kamerakin mukaan.

Leffassa Mikko on todella kulahtanut karvajaska ja Lauri ei. Lauri vie naisen ja valtakunnan. Vanhempi miesnäyttelijä tekee viimeisen iskun Mikon häviöksi rainan loppuosassa. Kaikki ovat kokoontuneet tätä vahdinvaihtoa todistamaan. Upea puvustus ja maisemat, jotka on ehkä liiankin muotikuva-värikartoitettu monissa kohtauksissa. Hienot on kuitenkin puitteet näihin suuriin muutoksiin viihdekartalla.



Valtikka lähtee kyllä kiertoon niin oikeaan aikaan ja oikeaan paikkaan. Lauri Tilkanen on uskomattoman kaunis poika. Valkokangasta tuijottaa ihan ihmeissään, miten joku voi näyttää tuolta?



Meille 30+-ihmisille tapahtui tämä sama Lauri-juttu kymmenisen vuotta sitten Mikon kanssa. Helmiä ja sikoja oli se TheLeffa ja sen jälkeen mikään ei ollut enää entisellään komeuslistoilla. Valkokangasta tuijotti ihan ihmeissään, miten joku voi näyttää tuolta?

Näin se, vaan menee. Showbusiness on raaka ala, jossa nuoruus ja tuoreus on valttia. Heippa Mikko.

J.K. Oli se Mikkokin ihan hottis omalla tavallaan ja eiköhän hänellekin jotakin käyttöä leffamaailmassa löydy. Ehkä helpottavaakin olla jo jotakin muuta kuin se kaunis poika. 

Kuvat: Finnkino

3. maaliskuuta 2012

Talviretki Puolaan - osa IV - Zamosc

Pienen säätämisen (joka saatiin pannukakun äärelle lopetettua, siis säätäminen loppui) jälkeen pääsimme päiväretkelle Lublinista Zamoscin kaupunkiin. Menimme junalla ja tulimme pikkubussilla takaisin, matka kulki itään/koilliseen päin, kohti Ukrainan rajaa. Zamosc oli kyllä tosi hassu, kun aika keskellä ei mitään, on tällainen kaunis helmi. Ukrainan rajalle on kuusikymmentä kilometriä.

Wikipedia kertoo mm. seuraavaa tästä "palasta Italiaa", joka on päässyt UNESCO:n suojelukseenkin:

 "Zamość is a unique example of a Renaissance town in Central Europe, consistently designed and built in accordance with the Italian theories of the "ideal town," on the basis of a plan which was the result of perfect cooperation between the open-minded founder,  Jan Zamoyski, and the outstanding architect, Bernardo Morando." Tämä arkkitehti Morando on siis italialainen heppu.

Toisen maailmansodan aikaan saksalaiset päättivät siirtää muistaakseni 60 000 saksalaista tähän kaupunkiin ja täällä kävimme tutustumassa siihen erittelyleiriin, josta kirjoitin aikaisemmin. Mä mietin jo Zamoschissa sitä, että mitä saksalaiset oli mieltä näistä oman kansan siirtämisistä. Teidän kylän asukkaat siirretään nyt sitten tuonne Puolan valtion alueelle Ukrainan rajalle. Ruvetkaahan pakkaamaan. 

Lonely Planet ohjasi meidät täällä myös sen chilikaakaon (..sulatetaan suklaalevy...) ääreen.