30. kesäkuuta 2012

Aatteen nainen.

En mä muuten, mutta kiva tukea Reilua kauppaa...

27. kesäkuuta 2012

Vauhdikkaat Raksapäivät 71-72.

Eilen tuli tosiaan se runkotoimitus. Puut ovat kaikki paketeissa sadesuojattuina. (Oletin saavamme sellaisen hienon kyltin, jossa on meidän nimet ja että tähän tulee Herrala talo. Ei me saatu, eikä me ehkä saadakaan...täähän on tällainen oma talo, että jäädään varmaan ilman. Tylsää.) Lauantaina paketteja siirretään varsinaisesti tontille ja siitä alkaa sitten rungon pystytys. Eiliseen tehopäivään kuului myös ontelolaattojen saumojen valaminen juotosbetonilla (=oletan tän tarkoittavan sitä, että kellarin katto on nyt vesitiiviimpi), kaukolämpömiehet eristivät kaukolämpöputken ja tänään olivat taas paikalla täyttäen putken takia kaivetun kuopan. Isoin projekti eilen oli ulkotäytöt, jotka saatiin valmiiksi kadun puolelta sekä pitkien seinien osalta. Nyt ei tipu enää tie tontille ja pihatilaa saatiin samalla lisää. Kaikki tila on tärkeätä logistiikan kannalta. Loput täytöt loppuviikosta.

Minäkin annoin oman pienen panokseni. Raivausta ja siivousta sekä tulevalta terassilta siirretty iso pino harkkoja syrjään täyttöjen tieltä. Ei tartte mennä erikseen kuntosalille! Laskuja olen myös maksanut. Kahtena aamuna maksanut laskuja ja töistä tullessa oli taas uusi laskupino odottamassa. Olemme keksineet ikiliikkujan!

Tänään sitten oli sijaintikatselmus eli kaupungin miehet kävivät tsekkaamassa kellarikerroksen tilan ja kaikki ok, joten hommat jatkuu. Hieno homma. Pientä sitä ja tätä ollut tontilla. Ei tämä rakentaminen mitään Strömsöön raitilla kirmaamista aina ole!  Hyvin me (ja varsinkin rakentaja) kuitenkin vedetään. Meillä on myös uusi paku. Meille uusi.

 Siivoamista....

....ja rahtaamista riittää!

26. kesäkuuta 2012

Raksapäivä 71 - talopalapeli saapuu tänään.

Tänään on nyt se päivä, kun Koskisen puutehtaalta / Herrala taloilta meille tulee palapeli, josta muodostuu meidän uusi koti. Tästä päivästä sovittiin joskus viime vuoden puolella ja nyt se on tässä. Kuvassa olevassa kuoressa on pitkät listaukset paloista, joita tänään odotellaan saapuvaksi. Kaikelle, kun vielä löytyy paikka meidän pienelle tontille. Onneksi meillä on sovittuna muutakin säilytysmaastoa kuin vain oma pikku tontti. Mä meen vaan normisti töihin, mutta enköhän mäkin ehdi palapelihommiin mukaan tässä seuraavien kuukausien aikana.


24. kesäkuuta 2012

Raksapäivä 69 - ensimmäiset vieraat.

Tänään meillä kävi "talolla" ensimmäiset vieraat. Kummipoika perheineen. He ovat itsekin rakentaneet, joten tiesivät vahvasti missä mennään. Viime yönä ja tänään on satanut paljon. Kosteata on. Eilen leviteltiin miehen kanssa pressuja toisen kerroksen päälle. Jonkin verran vettä oli tullut toki  myös sisään. Se oli vaan hyvä, koska lattian valanut mies kehotti lattiaa kastelemaan. Nyt on siis kasteltu luonnon toimesta. Kaikenlaista pikkupuuhaa sain minäkin tehtyä ja autettua hommia eteenpäin juhannuksen aikana. Olen käyttänyt ensimmäistä kertaa kypärää ja suojalaseja. Tänä iltana sain esimakua suuren talon rouvana olosta ja talon siivoamisesta, kun imuroin Kärcherillä vettä ja pikkukiviä. Huomenna lähtee taas iso vaihde päälle. Vaihteesta tuli mieleen, että pakettiautomme sanoi sopimuksen irti viime viikolla ja sellainen edukas ja tilava paku olisi nyt pikaisesti haussa.

Tervetuloa!

Cafe Raksa.




23. kesäkuuta 2012

Raksapäivä 67 - juhannusaaton katselmukset.

Kaukolämpö tulee meille tästä putkesta, joka siis tulee meidän varaston seinästä läpi.
Nämä putket pyörittänee lattialämmitysvettä. Seinäpattereiden sijaan siis joka huoneessa on lattialämmitysputket. Ihan normaalikäytäntö omakotitaloissa nykyään, mutta kerrotaloasukeille vieraampi systeemi.
Punaisista tulee kuumaa ja sinisistä kylmää vettä. Kaikki talon vedet yhdistetään näihin.
Tän ympärille rakennetaan sauna.
Nää liittyy kanssa siihen lattialämmityshommaan.
Pukuhuoneen ja saunatilojen väliltä  on vielä yksi seinä muuraamatta...
...ja alaterassin sokkeliin (?) pari kerrosta kiveä vielä tulee.


21. kesäkuuta 2012

Raksapäivä 66 - outo valoilmiö.

Mikäs se siinä valaisee? Aurinkohan se siinä heijastuu kellarin lattiapinnasta. Niin, juuri valetusta lattiasta!
(Lattian alla on luonnollisesti jo lattialämmitysputketkin...)

17. kesäkuuta 2012

Raksapäivä 59 - toinen kerros.

Kellarikerroksen päälle on asennettu ontelolaatat, joten siinähän on katto!
Jimi testailee näkymiä. Jimi tykkäisi katsella ikkunasta, mutta meillä kotona hällä ei ole sellaista mahdollisuutta ollut. Jatkossa on. (Tää on kyllä siis oviaukko.)
Meillähän on jo toinenkin kerros eli katutaso on saavutettu. Tähän tulee joskus sitten ne hiukan tukevammat rappuset.
Jimi testitassuttelee uutta kerrosta. Jimi seisoo siis tulevassa keittiössä. Tästä hahmottaa , että katutaso on nyt saavutettu. Katu menee siis tuossa raksan ja taustalla olevan sinisen talon välissä. Tuo aukko seinässä on ovi, josta mennään vierashuoneeseen ja sen kautta varastotilaan, jossa ovat myös kaikki nämä sähkö- ym. keskukset.
Lopullinen sähkökeskus on nyt myös asennettuna. Meillä on siis sähköt (mittarointi kuitenkin vasta huomenna), vesi sekä kaapeli (netti/TV) jo olemassa.
Vaimoa tullut ikävä tai sitten laitettu muistiin, että kuka se nainen on siellä paikassa, jossa käydään pari tuntia yössä kääntymässä.

J.K. Ontelolaattojen asennuksen jälkeen on tehty holvin raudoitusta ja holvihan meillä tehtiin siis ontelolaatoilla. Tällaista kaikkea toi rakentaja mulle kertoo ja mä olen ihan vaan, että jaahas, jaahas. Sitten mä kirjoitan tänne blogiin, että meille on asennettu antura katoksi (vaikka mä tiedän kyllä mikä on antura, mutta kun menee termit sekaisin). Rakentaja epäili, että tän blogin lukijat ei usko mun oikeasti ikinä raksalla käyneenkään. Tää ei olekaan oikea raksablogi, niitä oikeita löytyy tuosta sivupalkista. Tämä on yhteinen oppimismatkablogi läpi raksaprojektin. Toivottavasti pysytte mukana!

14. kesäkuuta 2012

LUOMU - mikä ihana tekosyy.

Kyllä, ne on jo syöty ja juotu.

12. kesäkuuta 2012

Raksapäivä 54 - pohjakerroksen huoneet muodostuvat. Jännää. Mukavaa.

Huoneet muodostuvat. Etualalla varasto ja tuosta ovesta päästään vierashuoneeseen.

Tässä on varattuna tilaa kylpyammeelle: poreamme, perusamme tai ei ammetta ollenkaan? We`ll see. Putki ammeelle kuitenkin valmiina. Ammevalmius.
Portaat sijoittuu tähän.
Tähän tulee takka ja vasemmalle on edelleen tulossa se telkkari. Oviaukko vierashuoneeseen.
Tästä näkee, että täyttöä on tullut paljon. Perjantaina kiinnitetyistä eristelevyistä (valkoiset) näkyy enää tuo viipale. Eristelevyn yläpinnasta noustaan vielä kymmenen senttimetriä ja sitten ollaan lattiapinnan tasalla.

11. kesäkuuta 2012

Raksapäivä 52 - alapohjan täyttö.

Viikonloppuna ohjelmassa oli alapohjan täyttö. Alapohja on uusi termi, jonka olen nyt muutaman viikon ajan tiennyt. (Kovin monimutkaisessa lauseessa en voisi kyllä termiä vielä käyttää.) Täytön yhteydessä vedettiin viemärit ja radonputket. Täytön jälkeen ollaan pohjakerroksessa lattiatasolla. Tästä kuvasta näkee sen, että nuo alakerran ikkunat lähtevät siis lähes lattiatasosta ja reunimmainen kolohan on siis oven paikka. Ovesta pääsee alaterassille ja takapihalle.


P.S. Ensimmäinen ajatus liittyen takapihaan on saatu: siellä voi kasvattaa raparperia. Eikö se ole helppoa?

9. kesäkuuta 2012

Raksapäivä 51 - perjantai raksalla.

Perjantai-ilta menikin raksalla. Siivousta (=rahtaamista), eristeiden kantelua ja kiinnitystä sekä muun muassa pyssyttelin uretaania. Minulle tämä oli vasta ensimmäinen kunnon useamman tunnin raksasessio. Hommat ei ihan edennyt siihen asti, kun oli ajateltu/mies oli ajatellut. Se kai kuuluu asiaan, joten ei niistä kai pidä liikaa stressiä ottaa. Yhdeltätoista oltiin kotona ja mies palasi tontille jo taas seitsemäksi. Alapohjan täyttö ohjelmassa tänään ja rakennuttaja saa löhöillä kotona, kun ammattimiehet tekee työt.


8. kesäkuuta 2012

7. kesäkuuta 2012

Vielä kerran terveisiä Tukholmasta.

Onnittelut upeasta suorituksesta!
Kisapäivä oli kesäkuun kylmin päivä Tukholmassa 50 vuoteen, mikä ei
todellakaan tehnyt siitä hyvää maratonjuoksun päivää. Tuuli ja sade
tekivät oloista vielä vaikeammat. Kaikki nämä johtivat siihen, että
ASICS Stockholm Marathonista 2012 tuli sen 34-vuotisen historian
vaativin. Olemme todella otettuja siitä, että lähes 15 000 juoksijaa
onnistui selviytymään matkasta näissä ikävissä oloissa. Olette tulleet hyvin valmistautuneina kisaan ja juosset kerrassaan mahtavasti.
Onnittelut kaikille, jotka selvisivät kaikkien aikojen kovimmasta
Stockholm Marathonista!

Järjestävät yleisurheilu seurat
Hässelby SK ja Spårvägens FK

6. kesäkuuta 2012

5. kesäkuuta 2012

4. kesäkuuta 2012

Toisenlainen Tukholma.

Viime keväinen Tukholman maraton jäi itseltäni välistä flunssan takia. Valtaisa pettymys käytiin läpi, kun kaikki kaatui muutamaa päivää ennen starttia. Revanssin maratonista otin kuitenkin sitten kuukauden sisään Turussa.

Tukholman maratonin osallistumisen siirsin seuraavalle vuodelle ja isäni lupasi lähteä uudestaan matkaan. Äiti tuli siinä ohessa.

Perjantaina lähdin sitten kohti pääkaupunkiseutua. Illan vietin ystäväni P:n kanssa. Muutaman päivän ruokatankkauksen oli saanut jo lopettaa ja illalliseksi nautittiin pienet salaatit. Yöksi menin lentokenttähotelliin. Hyvin sain nukuttua.

Aamulla kello soi puoli kuudelta ja pirteänä ylös. Suihkun kautta syömään. Iso lautasellinen puuroa ja marjoja, oheen mysliä maidolla ja vielä lautasellinen juustoa sekä kurkkuviipaleita. Litran verran vettä ja puolikuppia kahvia. Vettä satoi.

Seitsemältä lähti kuljetus kohti lentokenttää. Kentällä tapasin vanhempani, siivet alle ja kohti Tukholmaa. Tukholmassa vaihdettiin linja-autoon ja matka jatkui kohti hotellia. Vettä satoi.

Kylmää, sadetta ja tuulta luvannut sääennuste oli toteutunut. Bussin ikkunasta katsoin pitkittäissuunnassa tuulessa lepääviä isoja puita. Ei hyvää päivää. Tietoisuus liian vähästä treenistä yhdistettynä tähän säähän ei luvannut hyvää.

Hotellilta emme saaneet huoneita, mutta osan tavaroista sai sinne jätettyä. Myöhemmin päivällä tieto hotellin tarkasta sijainnista nousi vielä arvoon arvaamattomaan.

Sitten olikin aika siirtyä stadionille noutamaan juoksunumerot. Vettä satoi. Märkä ja kylmä hiipivät kehoon. Minulle ei juoksunumeroa löytynytkään. Menehän tuonne infoon. Minähän menen. Lopulta selvisi, että juoksunumeroni oli viety vahingossa juoksuristeilyn kautta ilmoittaununeiden numeroiden kanssa Viking Linelle. Minulle tehtiin uusi numero ja ajanottochippi.

Lähtöön oli enää alle tunti ja oli aika vaihtaa vaatteet, syödä ja juoda viimeiset energiat, viedä tavarat säilytykseen sekä tyhjentää rakko. Vessajonossa kylmyys otti jo vahvan otteen kehosta. Lämpötila pyöri 2-6 asteen paikkeilla. Vettä satoi. Koko matkaan lähtö mietitytti.

Numeron vaihdon myötä siirryin jälkimmäiseen lähtöryhmään. Lähtö oli kello 12:10. Juoksijat pitivät sadetta ja pakenivat kylmää niin pitkään, että lähdöt olivat todella sekavia. Itse seikkailin vielä jollakin mutaisella pellolla, kun lähtölaukaus laukaistiin. Laukauksen kuuluessa, porukka lähti kirmaamaan kuin satasen pikamatkalle. Erikoista menoa. Vettä satoi.

Lähtöfiilikset olivat huonot ja sekava lähtö ei helpottanut tunnelman nostoa. Lopulta noin kello 12:15 ylitin lähtöviivan. Tuuli piiskasi sadetta ja ei oikein tiennyt, että mitä tässä nyt. Juostava kuitenkin oli. Muutaman askeleen jälkeen rupesin seurailemaan muita ihmisiä ja totesin, että täällähän meitä on paljon hulluja painamassa menemään. Ryhmähenki iski ja tajusin, että järkyttävästä ilmasta huolimatta, me juostaan nyt porukalla tää maraton. Juoksuhalu löytyi! Vettä satoi.

Ruotsalaiset kannustajat olivat myös ihan uskomattomia. Pipot ja toppatakit oli kaivettu päälle ja oli saavuttu kannustamaan. Kannustamaan meitä kaikkia! Heja-hejat vaan kaikui. Vapaata suomennosta: "Olette niin kauniita kaikki, olette mahtavia, upeaa menoa, hienoa, valtavan hienoja, jaksaa, jaksaa!" Vettä satoi ja tuuli raastoi. Kannustusta riitti koko 42 kilometriä ja risat.

Siitä se sitten lähti. Omaa tahtia menemään, tasaista juoksua. Vettä tuli ja kylmä asettui kehoon. Näissä suhteellisen järkyttävissä oloissa sitä sitten mentiin. 19 - 27 kilometriä oli kovin osuus. Se sijoittui Gärder - Djurgården alueelle. Tuuli puhalsi mereltä ja peltojen keskellä ei ollut mitään suojaa. Vettä satoi. Puolimaraton tuli kuitenkin suhteellisen nopeasti. Pystyi itselleen toteamaan, että enää puolet jäljellä. 25 kilometrin kohdalla tein koko reissun pahimman virheen. Minulla oli sormikkaat, läpimärät sormikkaat, joista päätin luopua. Ne tuntuivat todella painavilta ja ajattelin, että eivät ne voi enää oikeasti lämmittää. Heitin hanskat pöpelikköön. Muutaman minuutin päästä sormikkaiden heitosta, sormet olivat jo niin kohmeessa, että niiden liikuttaminen kävi mahdottomaksi. 26-27 kilometrin välillä kylmyys oli juoksun aikana pahimmillaan. Silloin kävi keskeyttäminen mielessä. Se oli yksi ajatus muiden joukossa, mutta kävi ajatus vakavan (mutta nopean) harkinnan läpi. 27 kilometrin lapun nähdessäni tuli parempi ajatus. Tajusin, että maaliin on viisitoista kilometriä. 15 kilometriä on minun Joutjärvi-Mukkula-lenkki. Kyllähän minä sen juoksen päivänä kuin päivänä. Tämä oli koko juoksun paras hetki. 27 kilometriä juostuaan, voi nollata tilanteen ja lähteä juoksemaan normin 15 kilometrin pyörähdyksen. Psyykkasin itseäni: kannattaa juosta se Joutjärvi-Mukkula-lenkki nyt tänään. Seuraavalla viikolla sillä ei ole samaa merkitystä.

Siinä oli se ratkaisun hetki. Nyt piti vaan toivoa, että kroppa kestää kylmän. Hölkkä kulki ja maaliin mennään, jos ei kylmä ota omaansa. Välillä joutui keskittymään juoksuun todella paljon. Yleensä yritän miettiä muita asioita, mutta nyt oli pakko sulkea kaikki muu välillä pois. Tuuli, sade ja järkyttävä kylmyys piti laittaa sivuun.

Liian totistahan ei elämä saa kuitenkaan olla, joten pieni naurukin pääsi kerran: Västerbroon piiii-iiitkä silta ylitettiin matkalla kahteen kertaan ja siellä meno oli hurrrjaa. Silta on nousua/ylämäkeä, tuuli lyö vastaan, ei ole varma meneekö eteen- vai taaksepäin, vesipisarat muuttuvat pieniksi jäänsirpaleiksi ja hakkaavat kasvoihin. En tiedä miksi, mutta jälkimmäisellä kierroksella (34km) minua rupesi naurattamaan. Mä vaan mietin, että mä en ole koskaan tehnyt mitään näin tyhmää. Mä katsoin muita juoksijoita (joista monista tuli tässä kohtaa kävelijöitä) ja mietin, että me todellakin ollaan sitä maailman hyväosaisempaa väestöä. Me lennetään toiseen maahan juoksemaan ja vapaaehtoisesti painetaan menemään järkyttävässä säässä. Meidän ei todella tartte tehdä työtä elämän perusasioiden eteen. Siitähän toki pitää olla kiitollinen.

Sittenhän se oli enää "eiku maalia kohden". Kelloa en voinut enää seurata, kun en saanut kohmeisilla käsillä siirrettyä hihaa kellon päältä pois. Kyllähän ne viimeiset kilometrit olivat tunteita täynnä. En ikinä olisi uskonut jaksavani juosta koko matkaa. Juoksu vielä kulki koko ajan tosi hienosti. Ilo peitti kohmelon. Vettä vaan satoi ja satoi. Viimeiset mutkat ja siinä se Stadion oli. Siinä se oli! Aika oli tasan viisi tuntia. Sillä ei ollut kuitenkaan mitään merkitystä. Mä olin päässyt maaliin ja tälläisessa säässä! Mä olen voittaja. Vettä vaan satoi.

Ilo kesti maaliin tulon jälkeen pienen hetken. Sitten iski kylmyys. Kylmyys oli hysteeristä. Pakokauhu nousi. Tuhansien ihmisen joukossakin voi tuntea itsensä hyvin yksinäiseksi. Käteni olivat niin kohmeessa, että ne eivät totelleet ollenkaan. Keho tärisi ja hampaat löivät yhteen. Sain tavarani ja sateessa sitten märkiä vaatteita pois ja kuivaa päälle. Ihana tuntematon naishenkilö auttoi minua pukemaan päälle! Eväspussinkin sain, mutta en saanut kohmeisilla käsillä pussia edes auki. Hain arvotavarat ja sitten oltiin perusasioiden äärellä: lämpimään, lämpimään, lämpimään. Lähdin tönkköjaloilla painamaan kohti metroasemaa. Vettä sataa. Maratonin osallistujat saivat kulkea metrolla ilmaiseksi, joten pääsi suoraan sisälle ja metroon. Sieltä nopeasti hotelliin, jossa vanhempani olivat jo lämmittelemässä.

Suihkuun ja saunaan. Palautuminen sai alkaa. Paleltuneet sormet olivat todella turvoksissa, mutta ne palautuivat nopeasti. Lämpö palasi vähitellen. Nyt pari päivää myöhemmin "maratonjalatkin" ovat toenneet. Muistot ovat jo kultautumassa. Enää ei joka muistossa sada, tuule ja palele.




P.S. En ole juoksusta halunnut kevään aikana kirjoitella, koska motivaatio-ongelmat ovat vaivanneet. Terveysongelmat syövät motivaatiota ja muodostavat ikävän oravanpyörän. En ole halunnut kuitenkaan pyöriä motivaatio-ongelmissa täälläkin, koska pahimmillaan se ruokkii itse itseään. Juoksu on kyllä maistunut koko ajan, mutta pitkät lenkit ja itsensä ylittäminen treeneissä ovat olleet kovan yrittämisen takana. Maratonin onnistuminen on mielettömän upea asia ja kantaa taas eteenpäin. Juoksumotivaatio on tallella. Miten käy pitkien lenkkien kanssa, aika näyttää.