28. lokakuuta 2011

19. lokakuuta 2011

Kylmä totuus nykyihmisen maratonharrastuksesta

Hiukan illalla hymyilytti ja vielä uudestaan aamulla, kun miehelle tätä luin. Ote on kirjasta Maaninkavaara, jonka on kirjoittanut Miika Nousiainen.

"Vaikka maraton on pitkä ja tuskainen, en haluaisi verrata perheen surua nykymaratoniin. Siitä on tehty elämys, joka vie mielikuvaa kauemmas juoksemisesta. Se on kansanhuvia, jota harjoitellaan työporukassa simpsakan ohjaajan neuvoilla.

Siinä sitten löntystellään talvi tavoitteen eteen. Keväällä tehdään retki Tukholmaan. Olisi tuo maraton Helsingissäkin, mutta kun se on syksyllä. Ikävä harjoittelu pilaa kesän terassikauden. On se niin väärin, kun juoksu pilaa kaiken.

Laivalta hankitaan viimeisen teknologian mukaiset vaatteet. Nättiä väriä tietenkin. Ne päällä lyllerretään reitti kuuteen tuntiin. Maalissa saadaan stipendi, mikrosiru välittää säälittävän ajan internetiin tuttavien ihmeteltäksi.
Ne vielä laiskemmat kotikoneella luulevat tapahtunutta saavutukseksi. Soittavat sukulaisille ja kertovat, että tällaisen tempun se meidän Erja nyt teki. Erjan kelpaa pitää loppuvuoden sählyvuoroilla saavutuksesta kertovaa paitaa.

Mikä helvetin saavutus on kuuden tunnin maraton? Se on arkiliikuntaa, kävelylenkki. "

Etsin tämän kirjan käsiini, kun Peque-blogissa sitä käsiteltiin ja tuli sellainen olo, että tuo kirjahan voisi osua ja upota. Olen vasta alkuvaiheessa kirjaa, joten analysoidaan sitä sitten mahdollisesti myöhemmin.

18. lokakuuta 2011

Mä on niin saukko.

Eilen lunastin taas yhden uuden vuoden lupauksen. Aloitin uimakoulun. Kurssille pääsi, jos pärjää isossa altaassa. Minähän olen pärjännyt siellä jo kohta 30 vuotta, joten olikin jo aika siirtyä uimisessa seuraavalle levelille. Kurssi kestää seitsemän kertaa ja on aina maanantai-iltaisin puoliyhdeksältä. Hyvin lähellä nukkumaanmenoaikaani siis, mutta joskus on venyttävä tavoitteiden vuoksi. Triathlon täältä mä tulen!

En ole liikunnallisesti mitenkään lahjakas ja en varsinaisesti tunnista oikeata tai vasenta. Pari viikkoa sitten meinasin hukkua mummojen vesijumpassa. Olin siis hiukan kauhuissani ja samalla tohkeissani koko kurssista. Suihkutiloissa tajusin heti, että minulla on väärän värinen uima-asu. Kaikilla muilla oli musta. Minulla ei ollut myöskään uimalaseja. Hävetti. Sellainen lakkikin oli melkein kaikilla.

Rohkeasti kuitenkin päädyin altaaseen ja siitä eteenpäin kaikki meni oikein mainiosti. Harjoiteltiin hengittämistä, selkäuintia ja vapaauintia. Tiesittekö, että vapaauinti (olikohan se vapaauinti...) on sama asia kuin krooli. Mä en tiennyt. Nyt tiedän, eikä se mikään tietokilpailu kuitenkaan ollut - onneksi. Pysyin hyvin mukana ja opinkin kaikkea. Kerran meni vettä nenään oikein kunnolla ja kerran meinasi krampata pohkeet. Onneksi oon magneesiumini syönyt, niin ei kramppaillut enempää. Välillä joutui odottamaan altaassa muita ja kylmiltään potkimaan lähtiessä kramppi punkee pakolla päälle.

Oikein oli mukavaa ja tunti meni ihan siivillä. Oikein uiminen on todella raskasta ja vaikeaa, mutta ehkä se tästä. Hankalinta on hengittäminen. Jos olette aloittaneet uusia liikuntaharrastuksia, niin tiedätte, että joka lajissa opetellaan erilainen hengitys. Jos harrastaa montaa lajia, niin täytyy tosiaan keskittyä siihen hengittämiseen: oliko tää nyt pilatesta, uimista, juoksua vai aurinkotervehdys? Puh-puh-puh. Hengästyminen tulee joka lajissa aika samalla tavalla.

Liian lyhyt hame ja shortsit.

Kävin jokin aika sitten katsomassa Liian Lyhyt Hame-esityksen Lahden Sibeliustalossa. Menin pyörällä, joten en voinut puketua liian lyhyeen hameeseen, mutta laitoin liian lyhyet shortsit. En oikein osannut odottaa esitykseltä mitään. Rehellisesti sanottuna en ole varma sainko silti rahoilleni vastinetta. Osa esityskiertueen tuotosta menee hyvätekeväisyyteen eli Ensi-ja turvakotien Liitolle. Hyvä näin. He ainakin saivat ansaitusti osansa rahoistani ja myös toiminnallensa huomiota. Hyvä siis näin.

Sofi Oksanen kerää nimellänsä ihmiset paikalla ja paikan päälle päästyään ihmisiä viihdyttää lähinnä Maija Kaunismaa. Maija toki tulkitsee Sofin tekemiä tekstejä laulamalla ja pianolla, joten onhan Sofi osansa esityksestä hoitanut. Shown voi ostaa myös kotiin kirjana ja CD-levynä.


Aluksi mä vain tuijotin Sofia. Onhan hän jotenkin mystinen. Sofi on yllättävän pieni nainen. Hiukset tekevät koko hahmosta isomman vaikutelman. Aikani tuijotettuani pääsin mukaan esitykseen, sen verran kun nyt ylipäänsä pääsin mukaan. Maija tosiaan oli viihdyttävä, mutta Sofin maailmanparannuspuheet olivat hyvin jäykkiä. Asia oli hyvää, mutta todella nippeli-/numerotietovetoista. Tekstiä olisi pitänyt työstää paljon pidemmälle, jotta siinä olisi kuuntelijana pysynyt perässä. Aiheet olivat hyviä ja tärkeitä, mutta viimeistely oli jäänyt. Joutui välillä oikein näyttelemään, että on ihan messissä ja kiinnostuneena odottaa jatkoa.


Jossain vaiheessa mietin, että siinä oli sellaista vanhan maailman tuntua. Historiassa viisas mies esiintyy kansanjoukoille, rahvaalle - nykymaailmassa viisas nainen puhuu ja kansanjoukko kuuntelee sekä oppii.

Aiheet olivat hyviä ja puhuttelevia. On ihan aiheellista kerätä salillinen naisia yhteen ja kertoa heille, että yhteiskunnassamme (jonka me kaikki muodostamme) hiljaisesti hyväksytään erilaisia naisiin kohdistuvia väkivallantekoja. Katsotaanhan kaikki peiliin.

Hyväntekeväisyyttä kuitenkin, joten hauskan loppulaulun myötä ihan hyvillä mielin poljin kotiin. Kyllä se koomassa sohvalla vietetyn illan voitti.

kuvat: liianlyhythame.fi

14. lokakuuta 2011

Aikuiset syö kaalilaatikkoa.

Mä syön melkein mitä vaan, mutta en kuitenkaan. Kaalikääryleet ja kaalilaatikko aiheuttavat minussa kauhun väristyksiä. Maanantai-iltana sain kuitenkin päähäni tehdä kaalilaatikkoa, koska havaitsin kaapissa olevan kaalia ja jauhelihaa. Menin jälleen Valion sivuille katsomaan reseptejä ja siinähän se oli etusivulla: kaalilaatikon ohje. Olisihan se jo aika kasvaa aikuiseksi ja opetella syömään kaalilaatikkoa!

Kaalilaatikko oli helppo tehdä, se tuoksui ihan kaalilaatikolle (yak) ja se myös maistui kaalilaatikolle (yak). Hassuinta tässä on, että se oli periaatteessa tosi hyvää, mutta ei kuitenkaan. Se haju/tuoksu toi mieleen kaamean kaalilaatikon, josta mä en tykkää. Maku oli onnistunut, koska ruoka maistui kaalilaatikolta. Onnistunutta kaalilaatikkoa, joka oli hyvää, jos ois niinku tykännyt.

Arvatkaa onko sitä pitänyt nyt pari kertaa syödä, olen syöttänyt sitä jopa koiralle ja on mieskin sitä syönyt. Voin kertoa, että se on loputon kaalilaatikko. Se ei lopu koskaan. Mä en halua olla aikuinen, joka tykkää kaalilaatikosta.

Jos joku kuitenkin tykkää kaalilaatikosta, niin laatikko on helppo tehdä ja on maukasta.

Valmistusaineet
1kg valkokaalia
2 isoa sipulia
2 rkl voita/marg
ripaus suolaa
pienempi ripaus jauhettua valkopippuria
2 rkl meiramia
siirappia
1 dl puuroriisiä
2 dl ruokakermaa
6 dl maitoa
Tee näin:
Suikaloi kaali.
Hauduta se kokoon pienessä vesimäärässä tilavassa kattilassa. Valuta.
Hienonna sipulit. Paista ne rasvassa jauhelihan kanssa.
Mausta.
Sekoita jauheliha-sipuliseos ja raaka riisi kaalin joukkoon.
Kaada seos voideltuun uunivuokaan. Lisää ruokakerma ja maito.
Kypsennä uunin ala- / keskiosassa 175 asteessa n. 1 1/2 t. Peitä vuoka leivinpaperilla tai foliolla, kun pinta on saanut sopivasti väriä. Tarjoa puolukkasurvoksen kera.
Lähde: valio.fi.

13. lokakuuta 2011

Kävin mä lomalla Afrikassakin...

Loman ensimmäisenä päivänä kävin Kiasmassa katsomassa tän vuoden Arsin, jonka teema on Afrikka. Olin etukäteen hiukan skeptinen, koska minulle oli jostain tullut näyttelystä mielikuva hyvin länsimaisesta afrikkalaisesta taiteesta. Näyttely vei kuitenkin ihan mukanaan. En muistanut miettiä, että oliko länsimainen lähtökohta vai ei. Ehkä vähän oli, mutta ei häiritsevästi. Sopi kuvioon.

Mä en taiteesta ymmärrä mitään muuta kuin mitä itse näen, koen ja mietin. Näyttelyssä on paljon valokuvia, joita tällainen tyhmempikin ymmärtää. Täytyy kyllä sanoa, että monen muunkin teoksen, ei siis pelkästään valokuvien, sanoma aukesi ihan katsomalla. Aukenevat sanomat vaan herättivät sitten lisää sanomia kysymysmerkkejä perässään. Näyttelyn jälkeen myös Afrikkaan liittyvät uutisoinnit ovat osuneet silmiin aikaisempaa aktiivisemmin. Miksi me tiedetään Afrikasta niin vähän? Miksi kaatopaikat ja afrikkalaiset ovat nykyään samoissa kuvissa? Miksi länsimaisilla avustuksilla pystytään ylläpitämään pakolaisleirejä, joissa ihmiset asuvat vuosikymmeniä, mutta rahaa ei ole niin paljon, että heille rakennettaisiin jotain pysyvämpää? Mikä on Afrikka ja ketä ne afrikkalaiset ovat? Mä olen Eurooopasta ja eurooppalainen, kuten myös kerjäävä romanialaismummo Lahden Sokoksen edessä. Miksi nälkiintyneitä lapsia oli uutisissa mun lapsuudessa jatkuvasti, mutta moneen vuoteen ei ollut ja nyt on taas valtava nälänhätä? Pitäisikö Afrikasta uutisoida enemmänkin? Omistaako Aasian rikkaat Afrikan? Siinä joitakin kysymyksiä näin alkuun. Tässä muutamia omia otoksia näyttelystä. Hassua kuvata valokuvia, mutta näin tein kuitenkin. Näyttelyssä on myös paljon mukavia ja toivorikkaita teemoja. Naisasia oli myös hyvin esillä.

Tää on niin naisasiakuva, että miten voikaan olla näin osuva!

Tämä kuva on osa kokonaisuutta, jolla on erikoinen tarina, mutta projektista irrotettunakin tää on kuvana niin monen asian summa.

Tässä teemassa oli myös useita kuvia, joita joutui tuijottamaan ja pitkään.

Tässä näyttelyssä käsiteltiin Kiinan taloudellista vaikutusta Afrikkaan - eikä varsinaisesti hyvällä.

Afrikka ja jätteet on niin surullinen yhdistelmä. Tuntuu, että puoli Afrikkaa saa nykyään pienen elantonsa roskia tonkimalla. Tämä jätteet ja Afrikka on sellainen ilmiö, että pahaa tekee.

Tästä ratsastajasta revittiin jotain otsikkoja keväällä, kun taustalla näkyvä Mannerheim häväistiin tavalla tai toisella tällä taideteoksella. Miten voi joku käydä tässä näyttelyssä ja saada otsikot revittyä tästä teoksesta? Moni muu teos olisi tarvinnut näitä otsikoita, vaikka kuvat elämästä kaatopaikoilla.

Palautetaulusta kommentti. Tämä on todella totta, että afrikkalaista taidetta ei niinkään ole esillä. Enemmän on taidetta, jolla on ymmärrystä laajentavaa merkitystä ja sitä länsimaista näkökulmaa vrs. Afrikka.

Emäntä tulee tsekkaa paikat.

Tässä on Afrikkaa, heimopäällikkö, mutta sehän onkin nainen. Onko se afrikkalaista?

Oh-hoh.

8. lokakuuta 2011

"Vähän-niinku-lasagnea"-viikko

Lidlissä on  mainosten mukaan Ranska-viikot. Meillä on vähän-niinku-lasagnea-viikot. Viikolla tein lasagnen kaltaista ruokaa, jossa lasagnelevyt korvattiin kesäkurpitsaviipaleilla ja tänään levyt korvattiin tortilloilla. Vähän-niinku-lasagne-viikoilla on otettu myös parit kuvat tehdyistä ruoista ja ihmetelty, miten ruokaa tulisi kuvata, jotta se ei näyttäisi kertaalleen syödyltä? Tällä viikolla ei ainakaan löytynyt vastausta tähän kysymykseen. Älkää antako kuvien viedä ruokahalujanne. Tää on tätä tosi elämää, ei muoviruokaa nämä.

Eiku tämän nimihän on Kesäkurpitsamoussaka. Ei siitä kyllä moussaka tullut mieleen, vaan lasagne.

Jauhelihakastike
400g paistijauhelihaa
2 sipulia
1 rkl rasvaa
1 tlk (400g) tomaattimurskaa
1-2 valkosipulin kynttä
1 tl suolaa
1 rkl pizzamaustetta
Juustoinen munamaito
1 dl maitoa
1 prk (2,5dl) mautettua ruokakermaa Kolme juustoa (tää ei maistu miltään, ihan voi laittaa tavallista kermaa)
3 munaa
1/2 tl suolaa
Väliin
n. 800g (3-4) kesäkurpitsaa
Pinnalle
1 pussi (150g) mozzarella-raastetta 

Ruskista jauheliha ja hienonnetut sipulit rasvassa. Lisää tomaattimurska, hienonnetut valkosipulin kynnet, suola ja pizzamauste. Anna kiehua 2 - 3 min. Yhdistä munamaidon aineet. Leikkaa kesäkurpitsat pituussuunnassa pitkiksi viipaleiksi. Käytä juustohöylää niin saat ohuita viipaleita. Lado voideltuun uunivuokaan kerroksittain jauhelihakastiketta ja kesäkurpitsaviipaleita. Kaada puolet munamaidosta vuokaan, kun kerroksista puolet on koottu. Jatka loppuun ja kaada loppu munamaito päälle. Lado päällimmäiseksi kesäkurpitsaa. Ripottele päälle juustoraaste. Kypsennä 200 asteessa n. 60 min tai kunnes kypsä. Peitä paiston loppuvaiheessa leivinpaperilla, ettei pinta tummu liikaa.

Kesäkurpitsamoussaka

Tänään tein lasagnen kaltaista ruokaa, jossa lasagnelevyt korvattiin niillä sellaisilla tortilla-jutuilla. Tortillalasagne. Vaikka itse sanonkin, niin tästä tuli nam, nam. Onneksi sitä jäi vielä huomiselle!

Valmistusaineet
1 pkt (6kpl) isoja vehnätortilloja (käytin niitä täysjyväversioita)
Kastike
400g paistijauhelihaa
sipulia (kehotetaan käyttämään pakastetta 200g, mä en kehoita tekemään näin)
2 rkl rasvaa
3/4 tl suolaa
2 tl pippurisekoitusta
1 tlk (400g) tomaattimurskaa
1 prk (2,5dl) ruokakermaa maustettua, Kolme juustoa (Kippari-juusto-versiota laitoin ja oli tosi hyvää)
1 dl persiljaa (vaihdoin tän pinaattiin, kun sitä oli)
150g mozzarella-raastetta (200g fetajuustoa murensin mukaan ja mozzarellapussin jämät)

Paista jauheliha ja sipulit rasvassa pannulla. Mausta. Lisää tomaattimurska ja ruokakerma. Anna kiehahtaa. Nosta levyltä. Lisää hienonnettu persilja. Laita reilun kokoiseen pyöreään tai suorakaiteen muotoiseen uunivuokaan kerroksittain ohuelti kastiketta, tortilloja (leikkaa suorakaiteen muotoiseen vuokaan tortillat puoliksi) ja juustoraastetta. Ripota pinnalle loppu juustoraaste. Paista 225c uunin ala/keskiosassa 10-15 min.
 
Tortillalasagne
 
Molemmat reseptit on Valion. Molempiin käytin laajemmin mausteita, mitä ohjeissa on ja suolan jätin pois kokonaan.

6. lokakuuta 2011

Lomalta paluu on pakollinen osa lomaa.

Palasin lomalta jo sunnuntaina, mutta tää aikuisen elämä on niin kiireistä ja jännittäviä käänteitä täynnä, että ei ehdi edes koneen ääreen pysähtyä. Aikuisena joutuu myös välillä aina lepäämään, kun muuten ei jaksa. Lepäämiseenkin menee sitten sitä aikaa. Nyt oon kuitenkin hereillä ja ulkona sataa kaatamalla vettä, niin sopii kirjoittaa lomamuistoja ylös. Lomalla paistoi aurinko ja oli lämmintä.



Oltiin miehen kanssa viikko Haapsalussa kylpylöimässä. Haapsaluhan sijaitsee Virossa, noin 100 kilometriä Tallinnasta etelään rannikkoa pitkin. Haapsalussa asuu reilut 10 000 ihmistä ja se on Hanko-tyylinen kesäkaupunki. Tosin kaupunki on perustettu jo vuonna 1279, joten pikkasen vanhempaa sorttia on Haapsalu. Haapsalu on lintubongareiden suosikki, koska (syystä tai toisesta) muuttolinnut hengailee siellä matkalla etelään tai pohjoiseen.


Oltiin Haapsalussa käyty pari kertaa aikaisemminkin, mutta nyt oltiin ensimmäistä kertaa Fra Mare-kylpylässä. Olemme aikaisemminkin käyneet Virossa kylpylälomilla kaksin ja myös mun vanhempien kanssa. Me aina (myös mun vanhemmat) pudotetaan kiitettävästi keski-ikää näillä matkoilla. Matkoihin siis kuuluu laivalla ylitys ja kuljetukset pelipaikalle. Syystä tai toisesta vanhempi väki on paremmin tietoisia näistä loistolomista. Nuoremmat vaan lukee lehdistä, että slow life ja lähiruoka on muotia, mutta silti me kirmaamme kiireisiin kohteisiin hampurilaisia syömään. Vanhempi väki tietää varmasti muutenkin paljon juttuja, joista ne ei kerro meille mitään.


Kuitenkin. Oli kyllä ihana loma! Kolme kertaa päivässä tarjottiin ruokaa. Ruoka oli niin hyvää! Yksinkertaista kotiruokaa montaa sorttia, paljon kasviksia, kunnon kalaa ja lihaa. Terveellistä, maukasta ja paikallisista aineksista. Lanttua, palkokasveja, kaloja, omenoita, marjoja ja villisikaa. Joka aamu oli eri puuroa, itse sai paistaa vohveleita tai syödä valmiita pannukakkuja. Croisanttejakin oli monena aamuna. Joka sorttia löytyi pöydästä.

Syömisen ohessa käytiin hoidoissa. Pakettiin kuului hoitoja: viisi kertaa kävin hierojalla, pari kertaa parafiinihoidossa, kolme kertaa kääriydyttiin mutahoitoon, joogasin ja vesijumppasin. Kaikki oli siis istumatyöläisen niskajumitusta varten räätälöity. Mutahoito oli ihan sitä itseänsä. Mutaa "sängylle", nainen sekaan ja sitten käärittiin muoviin ja peittoihin. Siellä sitten parikymmentä minuuttia toukkana lämmiteltiin. Muta nostetaan merestä ja sitä on käytetty alueella hoidoissa vuodesta 1825. Haju on ihan omaa luokkaansa, mutta se helpottaa, kun kääreet on kiinni. Sen verran kaameaa puuhaa, että sen on pakko olla hyväksi!



Spa-osastolla on kuusi erilaista saunaa ja erilaisia altaita. Siellä sitten lutrattiin koko rahalla. Höyrysauna on oma suosikkini ja siellä istua tönötin joka päivä. Ihanaa. Liikuntaa tuli myös harrastettua. Aamuisin oli rannalla venyttelyä, sitten tosiaan vesijumppaa ja joogaa, ohjatusti kävin myös sauvakävelemässä. Juoksemassa kävin myös useamman kerran. Kylpylä on hyvien ulkoilureittien vieressä, että maastoon pääsi suoraan ovelta. Yhtenä päivänä mies vuokrasi pyörän ja minä juoksin. Se oli aika mukavaa, ei oltu sellaista aikaisemmin tehty. Paljon myös käveltiin, kun käytiin keskustassa ja muuallakin jalan. Biljardia pelattiin myös ja voitot toki otin nimiini.






Pari kirjaa ehdin lukea ja nukkua pitkiä yöunia sekä päiväuniakin. Rentoa menoa kylpytakissa koko viikon. Jossain vaiheessa mies kysyi, että missäköhän me lomaillaan eläkeläisinä, kun me ollaan nyt jo täällä! Fra Mare oli ihan ykkösiä näistä kylpylöistä, joissa me ollaan käyty. Kaikki toimi hyvin ja oli laadukasta. Henkilökunta oli myös ystävällistä, eikä neuvostohenkistä tiukempaa asiakaspalvelua ollut laisinkaan. No, yksi hieroja oli ehkä hiukan old-school-asiakaspalvelija.



Kunnon turistitoimintaa harrastettiin Rautatiemuseossa ja Piispanlinnassa. Käytiin myös linja-autolla kaupunkikierroksella ohjatusti. Gallerioita ja muitakin museoita alueella on, mutta vain kesällä on kaikki paikat auki. Hyvä asia on, että näin syksyllä on ihanan rauhallista. Kesäaikaan on varmasti erilainen tunnelma, kun turistia pukkaa joka kulmassa - sekä kylpylässä että kylillä.