Istumatyöläisen taivas.

Jokunen viikko sitten olin aloittelijoiden porukkatreenissä kuntosalilla ja tutustuin tähän liikkeeseen. Ensi vedosta lähtien tajusin, että mun kroppa on yrittänyt jo vuosia kertoa mulle tästä liikkeestä ja yrittänyt vaatia tätä liikettä meidän jokapäiväiseen yhteiseloomme. Ihan jokapäiväisesti ei liikettä tehdä edelleenkään, mutta säännöllisesti kuitenkin.

Takaolkapääveto taljassa.

Se tunne, kun istumatyöläisen yläselässä venyy jotakin sellaisia paikkoja, joiden venymiseen ei ole uskonut enää vuosiin. Paikkoja, jotka ovat olleet vaan enemmän tai vielä enemmän lukossa.

Kirjoitan tätä tekstiä illalla ja mietin, että huomenna pääsen tekemään takaolkapäävetoa taljassa. Saako mennä jo nukkumaan, että huominen tulisi nopeammin? Samalla kuin sinä luet tätä, minä olen taljalla. Vähän venytellään ja sitten näytetään sille pientä painoa.

Sokeriaddikti ruokapöydässä.

Se, että ihminen päättää olla syömättä karkkia, suklaata, jäätelöä, pullaa, keksiä, pirtelöä, kakkua, piirakkaa, energiapatukoita, viinaa, sitä itseään eli sokeria, limpparia ja kaikkea sitä teollista sokeria mitä herkkuhyllyillä myydäänkin - niin sehän on vasta hyvä alku.

(välipointti: tässä ei nyt puhuta laihduttamisesta, vaan sokeriaddiktina olosta)

Sokeria on kaikkialla.
 
Löysin kirjastosta ihan sattumalta Sokeripommi - eroon sokeririippuvuudesta (Jonsson & Nordström) kirjan heti muutama päivä sen jälkeen, kun töissä olimme sopineet sokerittomuudesta ainakin työpaikalla tammikuun ajan. Herkkujen työpaikalla rahtaaminen oli taas lähtenyt ns. käsistä. Stoppi oli ihan hyvä ajatus siis. Itselläni tässä vielä sitten tämä "miksi syön gluteenittomasti, jos en hallinnoi sokerin käyttöäni" - ajatus vielä kuukausi kuukaudelta korostunut, joten olin niin valmis tähän sokerittomaan tammikuuhun.

Niin, olen siis lukenut noin puolet tuosta kirjasta ja oppinut, että sokeriaddikti tarvitsee todellisen intervention sokeriin ja totaalisokerittomuus pitäisi jatkua kolmen kuukauden ajan - ja todellakin sokeri pitää saada pois myös ruokapöydästä. Sen jälkeen voisi olla hyvällä tsäkällä kuivilla. Sokeriaddiktio on vain samaa sarjaa huume- ja alkoholiriippuvuuden kanssa - että kun sen on kerran itselleen hankkinut, niin se seuraa mukana loppuelämän. Ou jee.

Kolme kuukautta ilman sokeria. Ok. Ehkä jollakin ihan uskomattomalla mielenvarmuudella voisin olla kolme kuukautta ilman tämän tekstin ensimmäisen kappaleen herkkuja. MUTTA kun tässä ei olekaan kyse vain herkuista, vaan ihan se päivittäinen ruoka, jota nautitaan kotona, työpaikan lounasravintolassa, iltaravintolassa, hamppariravintolassa, kaverin kotona, sukujuhlissa, matkalla ollessa tai ihan missä vaan, jossa ruokaa ei ole tehnyt kuivilla hetkellisesti oleva sokeriaddikti - niin siinä on sokeria. Kirjan lopussa on lista asioista, joita tulee välttää ja sekin toki vain esimerkin omainen, niin voi pojat! Ei ihan joka kauppareissulla ehdi sitä listaa kyllä tarkistamaan. (Olen kunnon sokeriaddikti, kun lähden kieltämisen kanssa asiaa kohden.) Kirjassa nimittäin on MYÖS lista, jossa esimerkin omaisesti kerrotaan mitä sieltä kaupasta voisi mukaansa ostaa.

Mä aioin miettiä asiaa kaupassa ja ruokapöydässä ollessani ja antaa tälle asialle mahdollisuutta, koska mä tätä kuitenkin haluan. En ainakaan syö ketsuppia. Tuijottelin kiellettyjen aineiden listaa tässä aamulla ja ensiksi ohitin listan, johon oli kerätty varottavat jalostetut hiilihydraatit. Nehän mä olen jo sisäistänyt, ei tartte niitä tankata mieleeni. Mä varon niitä jo. Sitten tajusin ja sanoin itselleni,

puolitoista vuotta sitten sä oisit syönyt tuolta listalta kaikkea ja nyt et syö noista kuin ihan muutamia.

Toivo heräsi.

Hyvä minä.

Uusi vuosi 2015.

Hyvää Uutta Vuotta kaikille blogin lukijoille.

Blogitie on ollut hiljainen, mutta mukavasti on vanhoista teksteistä ollut iloa lukijoille. Taustalla pystyy tutkimaan, että reseptejä on käyty ihmettelemässä, matkusteltu minulle tuttuihin kohteisiin, muutkin ovat taloja rakentaneet ja siellä kolonoskopiassakin on moni käynyt kärvistelemässä. Ei kai tähän voi muuta todeta kuin että KVG toimii hienosti.

Vuoden vaihtuminen luo jonkinlaista rytmiä tähän maailmaan. Välillä kun on ihan sekaisin, että onko mikä vuodenaika menossa ja montako viikkoa mihinkin on aikaa - ja oliko nyt tiistai vai torstai - niin tämän vuoden vaihtumisen jotenkin minäkin ymmärrän.

En myöskään katso pahalla lupauksia seuraavalle vuodelle. Jotkut niistä onnistuvat ja sehän on hienoa! Jos ei onnistu, niin jokaisen viikon aloittaa maanantai, jolloin lupauksen voi laittaa taas toteutukseen. Elämäähän tämä vain on.

Muutamana vuotena tein sellaisia virallisia lupauksia, joita olen kirjoittanut myös tänne blogiin. Silloinhan tulee juuri se ongelma, että ne lupaukset pitää myös lunastaa. Kohtuullisesti niitä on lunastettukin - että ehkä ongelmallisempaa kuin se lupaus, on se matka lupausta kohden. Jaksanko lähteä sille matkalle, onko sitä motivaatiota?

Näihin aatoksiin lähden vielä lepuuttamaan itseäni ja samalla orientoitumaan tähän alkaneeseen vuoteen kirjallisuuden parissa:

Hiljainen blogitie.

Tähän väliin sopisi varmaan joku teksti siitä, että mihin tämä kevät katosikaan ja miksi bloggaaminen on lähes tulkoon loppunut - ja sitä sekä tätä.

Mutta lucky me, tää on mun oma blogi ja mun ei tartte selitellä mitään. Elämä vie ja elämä tuo - välillä se tuo postauksia blogiin ja välillä ei.

Aina välillä valehtelen itselleni, että kirjoitan tätä blogia vain omaksi iloksi jättääkseni muistijälkiä asioista, joita en halua heti unohtaa tai muistaakseni asioiden kulkusuunnan.

Eihän se näin ole - ainakaan pelkästään. Jos oikein haluan jättää itselleni muistijäljen tapahtuneista, niin siihen on yksityisempi foorumi. Näinhän sen ehkä kuuluu ollakin. Päiväkirjoja on kirjoitettu vuosisatojen ajan ja blogeja vasta vuosia. Niillä on eri focus. Ehkä. On ainakin ollut.

Viime aikoina olen ajatellut, että oispa kiva taas päivitellä blogia. Jotakin luovaa tehdä, vaikka sitten blogin päivittämisen kanssa.

Mulla on myös uusi harrastepöytä, jonka myyntinimi olisi varmasti työpöytä. En halua kutsua tätä työpöydäksi, kun tämä ei ole työtä varten - vaan harrastamista, iloa ja ihan omia juttuja varten - esimerkiksi paikka blogin kirjoittamiselle.

Kivaa kesää kaikille - toppahousuissa tai ilman. Ehkä ilman. Blogipostauksilla tai ilman. Ehkä kanssa.

Hernerisotto Nigella Lawsonin tapaan.

Hernerisotto voi kuulostaa aikasen pliisulta, mutta tämä ei sitä ole. Maku korvaa puuttuvan ulkonäön. Rakentajakin tykkää. Tätä tullaan syömään meillä kyllästymiseen asti. Ohje voi ekaksi näyttää siltä, että siinä on liian monta vaihetta arkiruoaksi, mutta ei siinä ole. Riisin keittelyn ohessa voi puuhailla jotain muita keittiöhommia ja keitellä rauhassa koko litra kasvislientä sekaan (vaikka tuntuisi, että riisi olisi valmis jo puolen litran jälkeen.)

Kahden hengen annos

40g voita (about)
200g  pakasteherneitä
1 litra kasvislientä (about)
2 rkl parmesaaniraastetta (about)
muskottipähkinää (pakollinen osa reseptiä)
mustapippuria
1 pieni sipuli
loraus öljyä
200 g risottoriisiä
0,75 dl valkoviiniä tai vermuttia

Laita 1/3 voista kattilaan ja kun se on sulanut, lisää herneet ja kypsennä niitä välillä sekoittaen pari minuuttia. Ota pois puolet herneistä ja jäljelle jäävään osaan lisää kauhallinen kasvislientä. Laita kattilan päälle kansi ja anna herneiden kypsyä hiljaa kiehuen viitisen minuuttia (kunnes ne ovat pehmeitä). Muussaa tämä seos sauvasekoittimella ja lisää siihen 1 rkl (ja vähän extraa...) parmesaania ja voita ja hippunen mustapippuria ja muskottipähkinää. (Mä on niin löytänyt muskottipähkinän tämän ruoan kautta ja testannut sitä ihan kaikkeen - ja sehän sopii tosi moneen.)

Silppua sipuli hienoksi ja sulata ruokalusikallinen voita ja loraus öljyä pannulla. Paista sipulia sekoitellen viitisen minuutttia. Lisää sitten riisi ja kuullota sitä, kunnes jokainen jyvänen kiiltelee rasvasta. Lisää viini tai vermutti ja sen jälkeen kauhallinen kuumaa kasvislientä ja sekoittele kunnes liemi on imeytynyt riiseihin. Jatka kasvisliemen lisäämistä kauhallinen kerrallaan ja anna kiehua rauhassa ennen kuin taas lisäät lientä. Puolessa välissä keittelyä lisää kokonaiset herneet ja jatka kasvisliemen lisäämistä kauhallinen kerrallaan. Keittele kunnes riisi on kypsää ja risotto kermaista. Koko litra lientä menee kyllä, kun on malttia matkassa.

Kun olet tyytyväinen risoton kypsyyteen, lisää herneseos ja sekoita hyvin. Maista, tarvittaessa mausta ja lisää sitten vielä parmesaania ja voita - sekoita hyvin. Hifistelijä laittaa lisää parmesaania annoksen päälle ja haluamansa yrtit.


(Reseptin lähde: Nigella Lawson: How to Eat)

Treeni...eiku lepoviikko 5/2014

Nyt taas lepäillään eikä huhkita. Koiran kanssa on tullut ulkoiltua - jäällä on menty pari kertaa päivässä. Siellä onneksi palvelija voi köpötellä rauhassa samalla kun terrieri nauttii lumessa baanaamisesta.

Ma: oikea treenien väliin kuuluva lepo
Ti: spinning 30min + soutu 5,2km + salilla puolikas yläkroppatreeni
Ke: itse päätelty omalepo
To: itse päätelty omalepo
Pe: lääkärin määräämä hyppelylepo
La: lääkärin määräämä hyppelylepo
Su: lääkärin määräämä hyppelylepo

Treeniviikon plussat:
+ soututreeni mukana vaan huononakin viikkona, uiminen täältä tullaan!
+ruokailu pysyi paremmin hallinnassa liikkumattomuudesta huolimatta

Treeniviikon miinukset:
- kroppaani liittyvät puutteet taas hillitsevät treeniviikkojen viettämistä

Pirkan leipoma gluteeniton saaristolaisleipä.

Rakentaja oli päättänyt eilen ilahduttaa minua gluteenittomalla leivällä. Siitä olikin aikaa, kun olen viimeksi leipäveistä tarvinnut. Tää oli kyllä tosi maukasta ja ihan meni oikeasta leivästä. (En tiedä miten kauan muistan, että miltä oikea leipä maistuu.) En mä nyt tiedä oliko tämä varsinaisesti saaristolaisleipää niinkuin mä saaristolaisleivän ymmärrän, mutta ehkä sellainen Real-leipä-tyyppinen-kosteahko-tummaleipä-limppumallisena-jyväsillä. Saaristolaisleipä varmaan helpompi markkinointinimi kuin Real-leipä-tyyppinen-kosteahko-tummaleipä-limppumallisena-jyväsillä. Joutui itseään hiukan pidättelemään ja puolet laitoin pakkaseen odottamaan tulevia aikoja. Ei maksettu mielipide.

Ajatus tähän(kin) maanantaihin.

Nuutinpäivä.

"Nuutinpäivänä joulurauha päättyy. Roomalaiskatolinen kirkko muistaa Knuut Pyhää tammikuun 19. päivä, Ruotsin ja Suomen kirkot tammikuun 13. päivä, jolloin on samalla kulunut 20 päivää joulupäivästä. Osassa Suomea lapset kiertelevät Nuutipukkiperinteen jatkajina, keräämässä joulun pois." Näin kertoo Wikipedia. Meillä joulu kerättiin eilen pois. Joulusuklaat on syöty, mutta glögiä vielä löytyy.

Joulusta en ole blogissa kirjoittanutkaan, paitsi gluteenittomia joulureseptejä kirjasin muistiin. Raksahommat painoivat päälle jouluun asti, mutta saimme sitten rauhoitettua talon jouluun. Täällä oli oikein jouluista, kaunista ja rauhallista. Meille tuli ensimmäinen oma joulukuusi, jonka rakentaja kävi hakemassa. Se olikin komein, kaunein ja suurin joulukuusi, mitä olen koskaan nähnyt. Joulukuuseen olin koristeita ostellut viime vuosina tämä mennyt joulu mielessäni. Joulukuusenjalka, lamput ja latvatähti piti hommata. Muutamia koristeita ostettiin vielä lisää. Ensi vuodelle jäi jonkunlainen joulukuusen kimaltava naru ainakin hankintalistalle. Kuusi kukoisti vielä eilenkin, kun sille oli toivotettava hyvää matkaa kaatopaikalle.

Kuusi on juuri saapunut kotiin.

Kuusi eilen ennen nuuttihommia.

Treeniviikko 2 / 2014.

Toinen treeniviikko oli aikasen hallitsematonta häsläämistä. Positiivista oli uimisen aloittaminen ja hiukan uskalsin vapariakin kokeilla. Joitakin uimaharjoitteita muistin vielä kurssilta. Hommaa on tuon uimisen kanssa paljon (paino sanalla paljon). Voi pojat. Uinnissa en ole vielä mittailut matkoja, vaan uinut aktiivisesti tunnin. Eilen eli lauantaina oli tarkoituksella lepopäivä. Tänään oli tarkoitus käydä juoksemassa. Nyt tulee taas se seli-seli-osuus. Hääjuhlista kotiudumme eilen yöllä vasta ennen yhtä. Koira oli tosi levoton ja lähdin sen kanssa vielä ulos yöllä ennen neljää. Sitten pyörin ja valvoin kuuteen. Kahdeksan jälkeen koira tuli kertomaan, että se ois aamu taas. Kauhia väsymys ollut koko päivän. Vanhuus ei tule yksin. Olen kuitenkin tsempannut nukkumatta, jotta pääsee heti takaisin normaaliin päivärytmiin. Mä olen aika tarkka mun yöunista ja en haluaisi niistä koskaan luopua. Eiliset juhlat olivat yhden yön arvoiset, mutta kyllähän se aina harmittaa, kun hommat ei mene niin kuin oli suunnitellut. Joo, mä tiedän, että vieläkin voi lähteä lenkille - mutta olen syönyt tänään kaikkea sellaista, jota juoksupäivänä ei syödä. Koiran kanssa vielä piipahdetaan pakkasessa. Onneksi maanantaina voi aina aloittaa uuden elämän.

Ma: uinti 1h + pyöräily (koti-apteekki-uimahalli-kauppa-koti) 15,6km
Ti:  kävely 11,13km
Ke: sali (yläkroppa), soutu 4km, juoksumatto 30min (3x10min nousevalla vauhdilla 8.5km, 9km, 9.5km/h)
To: uinti 1h + pyöräily (koti-kokous-uimahalli-sairaala-koti) 25,7km
Pe: spinning 75min, sali (perusohjelma), bodybalance 55min
La: suunniteltu lepo
Su: suunnittelematon lepo

Viikon treeniplussat:
+ uinti aloitettu
+soututreenin toisto
+ kaksi salikäyntiä
+bodybalance
+hyötyliikunta pyörällä

Viikon treenimiinukset:
- kehonhuolto uupuu
-sunnuntai
-pidempi pyörälenkki uupuu
-juoksu uupuu
-suunnitelmallisuus puuttuu

Hyvä kokemus kuntosalilta.

Se tunne, kun tekee taljalla rintalihasta ja sivusilmällä näkee, että pullukkakäsivarressa vilahtaa joku varjo. Oliko se lihas vai valoilmiö?

P.S. Tää oli postaus nro 500.

Blogi täyttää tänään kolme vuotta!

Blogeilla on sellainen kaksoisrooli, että toisaalta niitä kirjoitetaan muiden luettavaksi ja toisaalta omaksi iloksi. Itse palaan usein omiin teksteihini. Etsin omia reseptejä. Muutamat tekstit tuovat aina hyvää mieltä ja tsemppiä eteenpäin. Välillä tarkistan, että koska joku asia tapahtuikaan. Rakennusprojektin aikana oli hyvä aina välillä katsoa vanhempia valokuvia ja huomata, että kyllä se projekti etenee - vaikka aina ei siltä tuntunut. Muutamaan kertaan olen kyllä ajatellut, että jospa laittaisi blogille viimeiseen pisteen. Sitten pienen tauon jälkeen olen ajatellut, että kyllä tämä kirjoittelu pääosin toimii mukavana hetkenä omien ajatuksien kanssa.

Jos tämä blogi olisi vain omaksi iloksi, niin sittenhän sen ei tarvitsisi olla täällä worldwidewebissä eli kyllähän lukijoillakin tässä oma tärkeä roolinsa on. Oikean elämän tutut voivat seurailla mitä nainen touhuilee ja tuntemattomat löytävät hakusanoilla toivottavasti hakemansa. Suosittuja hakuja ovat olleet Tampereen asuntomessuihin sekä rakennusprojektiin liittyvät teemat. Gwyneth Paltrow ja Jon Bon Jovi kiinnostavat myös paljon. Kolonoskopia-kirjoitus on myös löydetty jo useasti - jo sen takia blogi on paikkansa blogistaniassa ansainnut. Sitten se tärkein: Kiitos kaikista kommenteista. Jokainen kommentti on aina jännittävä avata, että mitäs täältä löytyy ja keneltä. Blogi muuttuu yksinpuhelusta keskusteluksi. Siksi kannattaa kirjoittaa verkkoon, ei laatikkoon.

Eletään aikuisesti nyt sitten ainakin vielä neljäs vuosi.

Pure. at Latte Gourmand @ Turku.

Olin viikonloppuna polttarihulinoimassa Turussa ja päivämme alkoi lounaalla raakaruokakahvila Pure. at Latte Gourmandissa. Listalla oli kaikkea ihanaa raakaravintoa ja superfoodeja esim. smoothieina. Oltiin etukäteen tehty tilaukset salaateista ja raakaruokakakusta jälkkäriksi.

Mun juustosalaatti oli raikas ja maukas. Pestokastike kruunasi annoksen. Yhtään ei tullut annoskateutta, vaikka muillakin oli hyvännäköisiä lautasia: kala-, kana- ja vegesalaatteja oli myös valittu. Salaatin kanssa sai oikeasti hyvää gluteenitonta leipää. Jälkkäriksi oli pala marjaisaa raakakakkua ja raakasuklaakastiketta. Perinteistä kakkuhan siinä on vain nimessä, kun kyseessä on terveellisempi herkku. Nami-namia oli! Join myös superkahvin, jota sai sekä kylmänä, että lämpimänä. Minä otin omani lämpimänä ja se oli lattemainen herkku, jossa oli muun muassa macaa ja raakasuklaata. Paikan omistaja Tytti oli myös niin lämpimän oloinen ihminen, että ihan kuin olisi jonkun ystävän luona käynyt syömässä. Suosittelen pistäytymään!

 P.S. Löysin Ylen artikkelin tästä kahvilasta, johon voit tutustua tästä.

Tämä päivä ei ehkä tunnu maanantailta, mutta...

Seli-seli.

Isäni laittoi eilen viestiä juoksutapahtuman jäljiltä, että keli ei ollut tuntunut hyvältä juoksulle ja tavoiteaika jäi sen takia saavuttamatta. Totesi kuitenkin samaan 160 merkkiin, että seli-seli, kun ei kulje niin ei kulje.

Seli-seli. Samat sanat tulivat minulle mieleen tuosta edellisestä tekstistäni liittyen triathlon-haaveeseen, joka elää vahvasti jo viidettä vuotta. Seli-seli. Jos mä oisin oikeasti halunnut, niin kyllähän sitä ois ne istumalöllöt nostanut sieltä sohvalta ja tehnyt asialle jotakin jossakin välissä. Kaikenlaista vastoinkäymistä on toki matkalle osunut, mutta kyllähän sitä eniten sopii katsoa sinne peiliin.

Peilissä näkyy kasvot, joiden taakse on säilötty se pahin vastus kaikille haasteille. Triathloniin liittyen se pahin vastus on jo etukäteispäättänyt, että

1. Mä en ikinä opi sitä vapaauintia, joten ei kannata edes aloittaa.
2. Mä en ikinä uskalla ajaa pyörällä niin kovaa, että pärjäisin.
3. Uimahallit ei sovi mun kuivalle iholle.
4. Ulkovedet on mulle liian kylmiä.
5. Triathloniin tarvittava välineistö on kallista ja ei sellaiseen kannata sijoittaa.
6. Mun nykyinen pyöräkään ei ole riittävä lajiin.
7. Koska olen täysin aloittelija, niin mä en voi mennä triathlon-seuran treeneihin.
8.  Ja ne kaikki muut päättämiset, jotka tulevat ja menevät huonoin tuloksin.

Triathlonissa(kin) on varmasti ne (eiku me) takarivin tytöt ja pojat. Ne samat tytöt ja pojat, joiden kanssa mä olen juoksutapahtumani hölkkäillyt ja Finlandiani tuskaillut läpi. Meillä ei ole tekniikat kunnossa, me nähdään reitillä aina uusia ja uusia selkiä, me ollaan onnellisia ihan vaan maaliin tulosta eikä muisteta loppuaikoja sekunnilleen ja harjoituksissa mennään siitä mistä aita on matalin, ollaan ihan tohkeissamme mitaleista (jotka kaikki saavat) ja laitetaan osallistumispaitamme heti maanantaina töihin päälle. 

Tämä takarivin tyttö kävi tänään pyöräilemässä reilun 36 kilometriä ja kaksi+puolituntia siihen suunnilleen kai meni.

Tämä teksti vaikuttaa negatiiviselta, mutta tämä ei missään nimessä ole sitä. Joskus sitä pitää vaan olla rehellinen itselleen ja käydä vähän kehityskeskustelua oman päänsä sisällä tuottaakseen jotakin positiivista. Tuossa pyöräillessä oli hyvin aikaa itsetutkiskeluun ja sanoa itselleen, että seli-seli nainen! Nyt ei enää selitellä, vaan pyöräillään! Nautitaan ja opitaan pyörän kanssa kulkemista.

Ootteko muut käyneet keskustelua itsenne kanssa näin vuoden ensimmäisen päivän kunniaksi?

"Mites se sun triathlon-harrastus?"

Ystäväni kysyi minulta suunnilleen otsikon mukaisen kysymyksen viime keväänä.

Tää mun triathlon-harrastus ei ole oikein saanut tuulta purjeisiin. Sellaista harrastustahan minulla ei ole.

Vuonna 2009 heinäkuussa aloitin nollasta juoksemisen ja silloin jo ajattelin, että mä en varsinaisesti rupea juoksemaan - vaan aloitan triathlon-harrastuksen. Taisin sen joillekin sanoa ääneenkin ja sen vuoksi minulta näin vuosien jälkeenkin saatetaan tiedustella triathlon-harrastuksestani.

Kaikki alkoi siis kesä-syksyllä 2009, kun juostiin se eka kymppi. Siihen perään tuli talvi 2009 - 2010, kun innostuin juoksusta sitten enemmänkin. Sohvaperunasta tulikin talvijuoksija. Keväällä 2010 juoksin ensimmäisen puolikkaan ja syksyllä toisen. Siinä sitten isän kanssa sovittiin, että keväällä 2011 lähden hänen kanssaan maratonille ja pienellä viiveellä kesällä 2011 sen maratonin sitten hölkkäsin läpi. Kaikenlaista pienempää juoksutapahtumaa tuli myös koluttua. Syksyllä 2011 päätin aikuisten oikeasti aloittaa sen triathlon-treenin ja lähdin tekniikkauimakouluun ja pyöränkin olin ostanut. Uimakoulun päättyessä minulta olikin löytynyt ylimääräistä tavaraa kehosta ja syksyn 2011 viimeiset kuukaudet olin hyppely-liikuntakiellossa leikkausta odotellen. Ostin kuntopyörän ja painelin kotona 30-50 kilometrin lenkkejä marras-joulukuun 2011. En halunnut ajautua ihan rapakuntoon, kun keväälle oli toinen maratooni sovittuna. Vuoden viimeisenä päivänä 2011 pääsin kotiin leikkauksen jäljiltä ja sain vielä liikuntakieltoa sekä parin kuukauden uimahallikiellon. (Joskus musta tuntuu, että maailmankaikkeus on päättänyt, että mä en pääse tästä hommasta ihan helpoimmalla.) Tosiaan uimahallikielto pärähti päälle just silloin kun olin kaikista maailman urheilulajeista ajatellut sitä uintia treenata. Alkuvuodesta 2012 sitten vähitellen aloin juosta. Muistan, kun aluksi vain laitoin juoksukamat päälle. Se oli jo leikkaushaavojen kanssa hikinen prosessi. En siis edes ollut menossa lenkille, vaan tsekkasin vaan, että saanko itse puettua treenivaatteet päälle. Niitä hetkiä kannattaa miettiä silloin, kun oma motivaatio epäilyttää. Talvi- kevät 2012 oli tosi tuskaista juoksun kanssa: yksi leikkaushaavoista särki pitkään ja kauhealla kiireellä piti saada lenkkeihin pituutta. Jos mulla ei todellakin olisi ollut näytönpaikka itselleni sen Tukholman maratonin kanssa, niin sohva olisi kyllä vienyt sinä keväänä naisen mukanaan. Helmi-maalis-huhtikuu oli juoksun treenikuukaudet ja sitten toukokuussa olisi pitänyt jo pystyä keventämään. Vielä viikko ennen maratonia mä kävin juoksemassa puolikkaan. Se oli kuitenkin henkisesti tosi tärkeä juoksu. Oli pakko saada vielä onnistunutta pidempää juoksua alle. Kesäkuun alussa 2012 sitten se toinen maratooni. Sen jälkeen olin todella kevyellä liikunnalla kesän- tuntui, että mä vasta sitten kesällä ehdin palautua siitä leikkauksesta ja siihen liittyneistä asioista. Elokuussa 2012 jäin kesälomille ja rupesin treenaaman enemmän - ja hei - silloin kävin Helsingissä kokeilemassa mini-triathlonia ja olin tosi tohkeissani, koska laji tuntui juuri niin hyvältä ja vaativalta kun olin ajatellut. Syksyllä 2012 rupesin taas treenaamaan enemmän ja ajattelin, että kesällä 2013 osallistun johonkin oikeaan triathlon-tapahtumaan.

Loppuvuodesta 2012 ostin ensimmäiset sukset ja opettelin hiihtämään perinteistä. Hiihtäen ja juosten oli tarkoitus nostaa kuntoa ja kestävyyttä. Alkuvuodesta 2013 huomasin, että kunnon kanssa oli ongelmia. Crohnin tautini päätti aktivoitua. Mä voin ihan sanoa, että helmikuussa 2013 Finlandiahiihdon (32km perinteinen) 15 kilometrin kohdalla mä olin sairas. Siihen asti jaksoin, mutta sitten tuli seinä vastaan. Kyse ei ollut siitä, olinko mä huonossa kunnossa vai en, vaan siitä, että mä en vaan jaksanut. Oli vaan pakko ottaa kaikki vauhti pois ja ihan rauhallisesti hiihdellä maaliin. Maaliin tulo ja kaikki siihen hiihtoon liittyen oli ihan huikeeta - vaikka näin jälkikäteen ajatellen todella kesken sen hiihdon mun oli pakko itselleni myöntää, että nyt ei vaan ole kaikki kunnossa. Sittenhän mä hakeuduinkin hoitoon ja tilanne siinä huononikin ja keväällä oli sitten ihan pakkoliikkumattomuutta taudin oireisiin liittyen. Toukokuussa eli menneenä keväänä oli keksittävä jotain uutta liikuntaharrastusta taudin kanssa ja hakeuduin kuntosalille sekä vähitellen ryhmäliikuntoihin. Loppukeväästä ja alkukesästä rupesin taas kokeilemaan juoksuakin ja pyöräilin. Kesä ja syksy meni tasaisesti jotakin liikuntaa harrastaessa. Nyt loppusyksystä on taas tuntunut terveeltä ja elinvoimaiselta eikä mikään tauti ole ollut esteenä liikkumiselle. Huomenna on vuoden viimeinen päivä 2013 ja nythän on mennyt neljä ja puoli vuotta (siis neljä ja puoli vuotta, nauran) siitä, kun aloitin juoksun ja ajattelin, että tässä tää mun triathlon-urani nyt sitten alkaa.

Miksi kirjoitan tästä aiheesta juuri nyt? Katsokaas, kun mä oon nyt taas/edelleen ajatellut, että triathlon ois niin mun juttu. Mulla on tähän terveydentilaani ja kehooni liittyen muutamia muuttuvia tekijöitä tulevanakin vuonna tiedossa, joten en nyt lähde mihinkään kilpailuihin suinpäin ilmoittautumaan - mutta olen nyt tutustunut erilaisiin triathlonmatkoihin, treeniohjelmiin, triathlon-blogeihin ja muihin teksteihin ja ties vaikka mitä valmistautumista on ollut ilmassa. Tämä ei ole mikään uuden vuoden lupaus (hei neljä ja puolivuotta luvannut tätä samaa...), mutta kyllähän tähän vuoden vaihteeseen sopii tällainen tavoite/haave/mikälieitsensähuijaamis-kirjoitus, että neljä ja puolivuotta tää mun triathlon-haave on elänyt ja mä siis todellakin uskon tähän vielä itse. Ymmärrän, jos monella muulla usko on ollut koetuksella ja olette ehkä jo todenneet, että montako vuotta toi muija jaksaa selittää noita sen mielikuvitus-triathlon-juttujaan.

Appelsiini-tuorejuustokakku.

Tämä jouluinen kakku on myös parantunut päivä päivältä tai sanotaan aamu aamulta. Ensimmäinen makustelu tapahtui jouluaattona ja sen jälkeen olen syönyt tätä joka aamu teen tai kahvin kanssa. Ei sillä väliä mitä tässä pyhien välissä tapahtuu...

Täyte

2 munaa
1 dl sokeria
200g maitorahkaa
1 dl kuohukermaa
4 liivatelehteä
2 rkl appelsiinista puristettua mehua

Pohja

150g gluteenittomia tai tavallisia pipareita
50g sulatettua margariinia (lue:voita)

Pohja: Murskaa piparkakut ja sekoita sulatetun sekä jäähdytetyn margariinin (lue:voin) kanssa. Painele muruseos irtopohjavuoan pohjalle, halkaisija 22cm. Täyte: Erota munien valkuaiset ja keltuaiset. Vatkaa keltuaiset kuohkeaksi sokerin kanssa. Lisää rahka ja kerma ja sekoita. Purista mehu ja lisää täytteeseen. Liota liivatelehtiä kylmässä vedessä viitisen minuuttia. Sekoita liotetut liivatelehdet tilkkaan kuumaa vettä ja lisää täytteeseen norona voimakkaasti vatkaten. Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi ja lisää ne lopuksi täytteeseen. Kaada täyte vuokaan pohjan päälle ja anna jäähtyä jääkaapissa vähintään 3 tuntia. Säilyy tosiaan jääkaapissa useamman päivän ja maku vaan syvenee. Mulla oli vielä sitruunanmakuinen maitorahka ja appelsiininkuorta voi myös raastaa mukaan. Appelsiinimehua laitoin myös noin tuplat.

Reseptin lähde: Semperin joulureseptit

Terveiset kuntosalilta.

Katsoin, että siitä on yli kaksi kuukautta, kun olen kirjoittanut salitreenistä viimeksi tänne. Mun salitreenausurani on kestänyt nyt puolivuotta. En nyt varsinaisesti ole salilla eka, salilla vika, vaan edelleen on ollut jaksoja, jolloin olen käynyt salilla enemmän ja välillä vähemmän. Olen kuitenkin käynyt kuntosalilla tämän menneen puolenvuoden aikana enemmän kuin koko aikaisemmassa elämässäni yhteensä - että ei huono ollenkaan. Positiivinen ajattelu.

Nyt oon taas salin kanssa innostus-vaiheessa. Olen myös joulusuklaiden kanssa innostus-vaiheessa. Olen kuitenkin kuullut, että se ei haittaa mitä tässä pyhien välissä syö...mutta siis salitreenistä piti kirjoittaa, eikä valehdella itselleni, että voin syödä vielä pari päivää liikaa suklaata.

Lokakuussa kirjoitin siitä miten tuntuu, että siellä salilla on muiden tiellä ja epävarmuus paistaa naisen naamasta ja hommailuista. Nyt olen päässyt kyllä eteenpäin epävarmuuteni kanssa. Keskittyminen suoritukseen on parempaa ja turha hermoilu sekä muiden miettimiset ovat vähentyneet. 

Tänään tuntui erityisen hyvältä treenata ja sen takia ajattelin blogiinkin päivittää, että kyllä siellä salilla on tullut käytyä. Pientä noususuhdannetta on ollut myös käyttämissäni painoissa. Se(kin) on omalla tavallaan positiivista, että vaihtelevalla syklillä salilla käyvä nainenkin pystyy kehittymään salitreenissä - joten, jos joku vaikka uuden vuoden kunniaksi päättää aloittaa oikein säännöllisen ja säntillisen salitreenailun, niin kyllä sieltä tuloksia irtoaa varmasti. (Varsinkin, jos innostus-vaihe on vain siihen kuntosaliin, eikä niinkään siihen suklaapuoleen.)

Gluteeniton joululeipä ja Pipar-kakku.

Joulun jo taakseen jättäneille, tulee joulu taas ensi vuonna tai loppiaiseen asti juhliville on vielä monta hyvää leivontapäivää edessä. Tässä siis vielä muutama gluteeniton jouluresepti, joita meidän joulukoekeittiössämme tänä vuonna testailtiin.

Gluteeniton joululeipä

Leipä tuntui uunista tultuaan kovalta, mutta ei se ollut. Jouluinen maku, mutta rakenne ei se parhain. Tulee kyllä syötyä ihan hyvillä mielin pala kerrallaan, että en haukkumaan kuitenkaan rupea. Graavilohta, kun laittoi palan päälle, niin tuli oikein hyvä combo.

3,5 dl vettä (37c)
1 dl rusinoita
0,5 dl ruokaöljyä
1 pkt hiivaa (50g)
1 tl jauhettua pomeranssinkuorta
2 dl hasselpähkinöitä
1/2 tl jauhettua neilikkaa
1/4 tl jauhettua inkivääriä
1/2 tl suolaa
1 pkt (500g) gluteenitonta jauhoseosta

Mä tein tän pussihiivasta, mutta muuten täysin ohjetta noudattaen. Tehdään ihan normaalisti leipä aineiden mukaisessa järjestyksessä. Sekoitellaan taikina tasaiseksi. Laita taikina voideltuun leipävuokaan. Anna nousta 30 minuuttia. Paista uunin alaosassa toiset 30 minuuttia 200 asteessa. Säilytys muovipussissa jääkaapissa. P.S. Pähkinät ensiksi kuorin ja sitten vedin blenderin kautta muruiksi ja muruja laitoin sitten taikinaan sen pari desiä. Öljyä olisi voinut laittaa vähän enemmän, ehkä se olisi tuonut hiukan lisää kosteutta.

Pipar-kakku (tämä on mun itsekeksimä nimi)

Tämä Pipar-kakku jäi vähimmälle huomiolle jouluna, kun taatelikakku nostettiin ensimmäiseksi pöytään. Taatelikakku paranee päivä päivältä, että kannattaa rohkeasti vain paistella ajoissa. Ei nyt ehkä heti loppiaisen jälkeen ensi joulua ajatellen, mutta ajoissa kuitenkin. Mutta se taatelikakusta, nyt Pipar-kakku:

100g margariinia (lue: voita)
2,5 dl fariinisokeria
3 munaa
4 dl gluteenitonta hienoa jauhoseosta
1 pussi piparkakkumaustetta (18-20g)
2 dl vettä
4 rkl puolukkahilloa
jotakin millä voitelet ja kuorrutat kakkuvuoan (minä surrautin pähkinämurskan ihan jauhoksi ja heitin sekaan pari gluteenitonta piparia, hyvin lähti kakku irti vuoasta)

Vatkaa margariini (lue:voi) ja fariinisokeri kuohkeaksi. Lisää munat yksitellen ja sekoita huolellisesti. Yhdistä piparkakkumauste ja jauhot kulhossa. Lisää taikinaan vuorotellen vettä, puolukkahilloa ja jauhoseosta. Voitele ja kuorruta kakkuvuoka. Paista uunin alaosassa 175 asteessa noin tunti. Tästä kakusta tuli tuhti. Onko ne nämä gluteenittomat jauhot, jotka tekee leipomuksista yhdellä palalla jaksaa aika pitkään-tyyppisiä? Puolukkahilloa olisi voinut laittaa isommalla kädellä. Seuraavan kerran, kun leikkaan palan tästä, niin voisi laittaa vähän puolukkahilloa siihen seuraksi.

Näiden ohjeiden lähteenä on: Semperin joulureseptit-esite ja Semperin gluteenittomia jauhoja on meillä tänä joulun ainoastaan käytetty.

Pipar-kakku ja joululeipä.

Bataattilaatikko.

Tänään tein myös ensimmäistä kertaa bataattilaatikkoa, joka sekin toki gluteenitonta. Jouluaattona saamme kylään vanhempani ja heidän mukanaan tulee joulupöytään peruna- sekä porkkanalaatikkoa. Niillä pärjäillään aatto ja ainakin tästä bataattilaatikosta sopii sitten lämmitellä läpi pyhien. Bataattilaatikkoreseptejä on myös netti pullollaan. Bataatti on tosi hyvää esim. muussina, mutta sen makeus yhdistettynä joulumausteisiin vähän mietitytti. Mä maistelin ruokaa tehdessä makua ja se oli ihan ok - mutta nyt kun se pari päivää muhii jääkaapissa, niin aattona ollaan sitten viisaampia, että miltä se lopulta sitten maistuu.

Mun bataattilaatikko on eri reseptien sekoitus ilman mitään outoja ruoka-aineita:

Reilu kilo bataattia kuorittuna keitetään kypsäksi, suolaa oman maun mukaan. Kaadetaan vesi pois ja surrutetaan bataatti soseeksi, samalla lisätään maitoa niin paljon, että sose on löysähköä. Surrautetaan sekaan mausteita, laitoin vajaat teelusikalliset joulumausteita: kanelia, kardemummaa ja inkivääriä. Voitele uunivuoka, kaada sose vuokaan ja uunissa 175 asteessa reilu tunti. Nyt tuntuu, että oishan sinne voinut pippuriakin pikkasen pyöräyttää.

Huom. Tätä laatikkoa ei ole vielä maistettu. Ennen uuniin menoa laatikko oli maukasta ja toistan itseäni, että ei kai se uunissa voi pilalle mennä (mutta muhinointi jääkaapissa mietityttää).