30. tammikuuta 2011

Kokovartalokulttuurihenkilö

Tällä viikolla tuli käytyä kaksi kertaa oikein elokuvissa.

Viikolla kävimme mieheni kanssa korkkaamassa Vantaan Flamingon leffateatterin ja katsoimme Kuninkaan puhe-elokuvan. Elokuva oli selkeästi plussan puolella. Tarina on simppeli ja näyttelijät tekevät siitä suuren. Kaksitoista Oscar-ehdokkuutta nostavat odotukset korkealle ja ylimitoitetut odotukset eivät täyttyneet kaikilta osilta. Suosittelen silti elokuvaa, upeita roolisuorituksia. Colin Firth änkyttäjänä, tarvitseeko sitä naiskatsojille muita syitä kehitellä teatteriin siirtymiseen? Niin liikkistä.

Eilen sitten kävimme katsomassa Hella W:n kotiteatterissa täällä Lahdessa. Hella W:ssä tarina on sitten taas niin monisäkeinen, että siitä olisi riittänyt tavaraa useampaankin rainaan. Hella W on todella näyttävä leffa. Juha Wuolijoki osaa tehdä hyvännäköistä kuvaa, esimerkkinä Joulutarina ja tämä uusin. Sisältö on kuitenkin kuin palapeli, joka kasaantuu elokuvan loppua kohden, mutta ei täysin valmistu. Tärkein asia tulee kuitenkin selväksi: Hella Wuolijoki oli  ainutlaatuinen henkilö ja häneen ei pelkästään yhden leffan avulla pääse sisään. Suositten Hella W:tä kaikille suomalaisesta historiasta kiinnostuneille ja niille, joiden mielestä naiset ovat jääneet paitsioon suurhenkilöiden kuvauksissa. Leffan nähtyään ilmaan jää niin paljon kysymyksiä, että kirjastoon on suunnattava. Sehän ei ole pelkästään huono asia!

J.K. Sinkkuelämää kakkonen tuli katsottua kolmatta kertaa myös ja tällä kertaa katsontakulmana oli naisten pukeutuminen Abu Dhabin reissullaan. Yllättävän pitkää ja peittävää heillä oli päällä. Todellinen opetuselokuva.

Sunnuntaina sataa aina, paitsi tänään paistoi aurinko.

Hurja tuuli on käynyt Lahden yli koko yön ja päivänkin. Ilma näyttää ikkunasta upealle, mutta ulkona on valtaisa viima. Jimi oli aamulenkillä peloissaan tuulentuiverruksesta, päivälenkillä meno olikin sitten jo iloisen vallatonta. Päivälenkillä käytiin koko poppoolla varaamassa kirpparipöytä, joten nyt on saanut merkkailtuja tavaroita valmiiksi sekä pakattua niitä siirrettäväksi autotalliin viikoksi seisomaan.

Komeron takaseinä on saavutettu ja siellä voi nyt jopa kävellä. Suuri työ takana ja kunhan tästä tokenee, niin sitten jatketaan kaikki loput kaapit vielä läpi ensi viikolla. Komeron siivoamisessa parasta on aina löytää kaikki muistosälälaatikot sekä valokuvat ja vanhat kalenterit. Siinähän sitä aikaa menee, kun pitää katsoa kuvat läpi ja lueskella vanhoja muistiinpanoja. Hääpuku pitää aina testata, vielä mahtui päälle. Häämuistolaatikon kanssa meni eniten aikaa. Huippua, että olen laittanut samaan laatikkoon meidän molempien polttarimuistot, järjestelyistä kaikenlaista, itse päivästä, häämatkasta ja jopa hääpuvunhakumatkasta on kaikenlaista lappua tallella. Onneksi olin yli-innokas morsian!

Toiseksi parasta on saada tavaraa kiertoon! Mieleeni tuli jo eilen, että eikö netissä ole pyörinyt jonkinlainen haaste hävittää kotoaan 100 tavaraa. Googlettelin äsken aihetta ja haasteen isä on Dave Bruno-niminen heppu ja asiasta voit lukea painamalla tästä.  Rupesin jo eilen kirjaamaan paperille sekä kirpparille että roskiin meneviä tavaroita ja oletan 100 tavaran kyllä tulevan täyteen. Meitä on kuitenkin kaksi ihmistä ja Jimikin on osallistunut haasteeseen ainakin kolmella tavaralla. Alkuperäinen tarkoitus olisi varmasti poistaa 100 tavaraa per henkilö ja silloin joutuisi todellisten valintojen eteen. Raportoin lopputuloksen, kunhan saan/saadaan loputkin kaapit käytyä läpi.

LISÄYS 31.1.2011
Fiksu ystäväni P oikaisi tätä minun 100 asian tekstiä sillä, että Dave Bruno siis vähensi kokonaistavaramääränsä 100 esineeseen. Itsekin luin nyt hänen sivunsa kunnolla ja  näinhän asia toki on. Pahoitteluni sekaannuksesta. Löysin paljon kirjoituksia, joissa sekaannuttiin samalla tavalla kuin minä asian kanssa ja lähdin samaan en-tarkista-taustoja-huutosakkiin mukaan. Tärkeintä on kuitenkin, että kierrätetään ja ei hamstrata sitä tavaraa sekä tarkastetaan taustat että lähteet.

29. tammikuuta 2011

Kaaos!

Viime syksynä oli tarkoitus laittaa tavaraa kirppikselle myyntiin, mutta asia vaan jäi. Nyt sitten uusi noste on päällä projektin kanssa. Suurella vimmalla rupesin aamulla perkaamaan meidän ns. vaatekomeroa, joka siis on varsinainen sekatavarakauppa pienoiskoossa. Olen jo päässyt hyvään vauhtiin ja tulosta syntyy, mutta nyt oli pakko keitellä teet ja istahtaa alas. Toivotaan, että moottori ei täysin pysähdy!

Olisi vaan ihanaa, jos olisi musta-aukko, johon tavara vaan katoaisi komerosta-ulos-joutumis-tuomion saatuaan. Nyt kirppikselle menevät tavarat ovat erinäisissä pinoissa ja kasseissa ympäri kaksiotamme. Kaaos on siis myös päässyt irti komerosta ja vallannut koko kämpän. Jokin meni pieleen!

Parsakaaliuute tuli muuten eilen ja kaksi kertaa olen sitä jo kasvoihin sivellyt sekä kerran käynyt kommentoimassa fiiliksiä.  Ei vielä mitään merkittävää muutosta kasvojen energiatasossa. Voisikohan sitä vähän nauttia sisäisesti, jos vaikka parsakaalienergialla komerokin tulisi suitsaitsukkelaan paraatikuntoon?

28. tammikuuta 2011

Brooklyn-fiilistely ja -ihmettely samassa tarinassa

Uusimmassa Imagessa (1/2011) matkaillaan Brooklynissa, siis New Yorkissa. Jutussa kerrotaan, että jos Brooklyn olisi erillinen kaupunki, se olisi neljänneksi suurin kaupunki Yhdysvalloissa. Tämä tieto oli todella uskomaton ja jäi mietityttämään. Brooklynissa asuu 2,6 miljoonaa ihmistä. Hämmentävää informaatiota alueen suuruudesta, jota en ymmärtänyt edes paikalla ollessani. Brooklyniinhan pitäisi tehdä erillisiä matkoja!

New Yorkin matkalla (vuonna 2009) ajelimme mieheni kanssa metrolla Brooklynin läpi Manhattanilta Brooklynin eteläkärkeen asti eli Coney Islandin alueelle. Olimme lukeneet ennen retkeämme Mondon New York-opasta, jossa kerrottiin tietyssä osassa Brooklynia asuvan juutalaisia ja tietyissä osissa olevan suuria venäläisyhteisöjä. Oli kohtuullisen uskomatonta istua metrossa (joka menee suurimman osan ajasta maanpinnalla) ja nähdä omin silmin/kuulla omin korvin, että okei täällä on nyt oikeasti näitä juutalaisia pyhiä miehiä joka puolella ja muutamien pysäkkien jälkeen venäjä soljui metrovaunuissa. Juurikin Coney Islandin/Brighton Beachin alueella asuu joitakin satojatuhansia venäläisiä sekä neuvostoliitosta paenneiden jälkeläisiä keskellä venäjänkielisiä palveluja: omat radio- ja tv-asemat, päiväkodit, ruokakaupat ja kuppilat.

Paikalla ollessakaan ei tajua, että alue on niin valtaisa kuin Image meille kertoo. Ei todellakaan mitään Manhattanin glamouria, vaan hyvinkin ihan jotain muuta. Miten tämä pikkukaupunki voi olla niin iso?
Ei sitä ymmärrä Manhattanillakaan miten ne kaikki ihmiset mahtuvat sille pienelle saarelle, miten se kaikki on mahdollista?! New York on vain uskomaton.
Suosittelen kaikille New Yorkiin suuntaaville ajamaan vähintään metrolla Brooklynin läpi edestakaisin. New York avautuu totaalisen erilaisena kuin Times Squarella. Ota mukaan kopio Imagen artikkelista, jotta tiedät mille pysäkeille pysähtyä tai käy ainakin päätepysäkin Coney Islandilla/Brighton Beachilla. Paikan olet taatusti nähnyt monissa elokuvissa ja televisiosarjoissa.

Lopuksi voisin vielä hiukan hymistellä sille, miten Miranda oli ihan sekaisin joutuessaan muuttamaan perheineen Brooklyniin. Manhattanin ja Brooklynin välillä menee todistettavasti näppärä metro. Toisaalta pienellä alueella on ihan uskomaton kulttuurien kirjo ja eri kulttuurien toimimisalueet ovat muutamien korttelien kokoisia. Yksi metropysäkin väli on siirtyminen maasta toiseen.

Kuvat ovat Coney Islandilta lokakuulta 2009.

Postaus sisältää kaunista musiikkia.


Minun sekä Viron ystävä A lähetti minulle linkin tähän tallenteeseen.
Mari kirjoittaa ja säveltää itse kappaleensa sekä opiskelee Viljandissa musiikkia. Eikö ole kaunista?

27. tammikuuta 2011

Päivän ruokaharrastukset

Kävin tänään kiertelemässä paikallisia hihhuliruokakauppoja, koska haluaisin kokeilla tehdä itse raakasuklaata. Kaikki asiat, joihin on liitetty sana suklaa uppoavat minuun kuin veitsi voihin. Kävin katselemassa erilaisia raakasuklaa.com-sivustolla ehdotettuja aineita. Saa siinä muutaman euron laittaa jonoon raakasuklaan tekovaiheessa.

Vielä en siirtynyt raakasuklaaseen, mutta kaikenlaista muuta ruoka-ainetta tarttui mukaan ja tietysti myös suklaata. Täysin uusi tuttavuus oli tämä banaanisoseella makeutettu 70 prosenttinen sokeriton Ananda-suklaa. Tätä suklaata voi suositella pitkään korkeaprosenttisia suklaita harrastaneille ja niihin jo tottuneille henkilöille sekä heille, jotka eivät tiedä mitä termi suklaa voi parhaimmillaan tarkoittaa. Mies kommentoi, että "onpa pahaa". Minusta tuote oli ihan ok, makeutta oli kyllä ihan liikaa. Ei tule tätä tuotetta ahmittua kerralla napaansa. Makuja on muitakin ja kaikkia ei ole makeutettu banaanilla, vaan esimerkiksi mintulla. Ekologista tavaraa sekä sisältö että kääre.

Uunissa kypsyy parhaillaan kolme limppua. Hedelmäistä iltapalaa tiedossa, koska limput on maustettu omenalla ja seuraksi on itsepuristettua appelsiinimehua. Käydään vielä Jimin kanssa iltalenkillä ennen hedelmäpuoleen kajoamista.

Omenalimppu

5 dl maitoa
50g hiivaa (laitoin itse pussillisen kuivahiivaa)
2 tl suolaa
1 tl kanelia
3-4 dl pakastettua vähäsokerista omenahilloa tai omenaraastetta
3 dl ruisjauhoja
12-14 dl hiivaleipäjauhoja
1/2 dl öljyä

Liuota hiiva haaleaan maitoon (tai elä nykyaikaa kuivahiivan kanssa). Lisää suola, sokeri (josta ei ole mainintaa ainelistassa, laitoin lusikallisen), kaneli ja omenahillo tai -raaste. Alusta taikina jauhoilla. Lisää loppuvaiheessa öljy. Sitten kohotetaan taikina, sitten tehdään kolme limppua ja taas kohotellaan. Haarukalla pistellään limppuja (tää unohtu kyllä). Paista 200 asteessa 30-40 minuuttia. Voit paistamisen loppuvaiheessa voidella limppuja siirappivesiseoksella. (seos odottaa uunin vieressä)
Tämä resepti on Kiireisen kokkaajan keittokirjasta, vaikka ei tätä kyllä kiireessä kannata ruveta tekemään kaikkine nostamisineen.

Iloinen jälleennäkeminen.

Maria!: Mä diggasin isosti Maria, Maria-ohjelmaa, joka tuli vuosia sitten YLEltä. Sittemmin Maria Veitola siirtyi Neloselle suunnilleen samalla ohjelmaformaatilla. Mielestäni ohjelmasta rupesi menemään vähitellen maku, kun vieraat olivat sivuroolissa Marian pitäessä itseään esillä. Maria ei pitänyt itseään esillä mielenkiintoisena toimittajana, vaan esillä oli naistenlehtien hänelle luoma rooli. Toisaalta, jos minulla olisi omalla nimellä varustettu talkshow ja olisin muoti-ikoni, niin kyllähän se tilanne voisi käpälästä lähteä. Nyt ollaan rakkaat lukijat keittiöpsykologian ytimessä. Kuitenkin. Eilen Veitolan talkshow olikin taas alkanut telkkarista ja netti-TV:stä sen aamuteen kanssa nautin. Todellakin nautin. Uskomattomia tarinoita vierailta sekä hauskalta sekopääosastolta että sitten vähän vakavampaakin tarinaa. Jani Toivolan ylevät politiikkaan lähtöpuheet olivat niin liikkiksiä. Ihana oli nähdä ihmisen ensirakastumishöpinät yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta. Toivottavasti moni yhteiskunnasta tippunut kuunteli sanat tarkkaan ja tutkiskelee niitä tänään sydämessään. Itsekin joskus olen saman asioihin-vaikuttamis-rakastumisen kokenut ja onhan se rakastuminen aina niin ihanaa, vaikka kohteena olisi duuni yhteisten asioiden eteen! Yö-yhtye on tän rakastumis-tematiikan kiteyttänyt suureen, mutta kaameaan hittiinsä lumivalkoisesta hangesta.Onnea kuitenkin Jani Toivolalle matkaan. Eduskunta kaipaa kaltaisiasi idealisteja, joista järjestelmä voi sitten muokata jotakin ihan muuta. Olenpa kyynisenä jo heti aamusta. Nostetaan lopuksi vähän tunnelmaa toteamalla vielä, että Maria oli myös oikein tyylikkäänä ja toi oikein sopivasti esille itseään. Tykkäsin. Maria Veitola, fanitan sinua jälleen.

Postauksen ensimmäisestä sanaa painamalla ohjelma alkaa pauhaamaan myös sinun koneellasi. Pitäähän sun katsoa ainakin Tuksun kuulumiset. Nuoriskokieltä lainatakseni OMG.

25. tammikuuta 2011

Eilisen päivän uutisia!

Olivian muotiblogissa kerrotaan tänään Triumphin uusista isoista alushousuista, mä kerroin niistä teille jo eilen. Kannattaa siis pysyä kuulolla, jos haluatte oikeasti kulkea etulinjassa. Montahan kertaa tää aihe pitää ottaa esille, että Triumphin markkinointiosasto päättää muistaa mua yksillä alkkareilla?

24. tammikuuta 2011

You got mail!

Postihenkilö oli tänään tuonut myöntävän päätöksen yrittäjäkurssille pääsystä. Ohimennen kerroin sinne hausta muutama postaus taaksepäin. Kaksikymmentäyksi hakijaa ja viisitoista onnellista valittiin. Kurssi alkaa jo ensi maanantaina, joten nyt pitää ruveta kiireesti teroittamaan yritysideoita esiteltävään kuntoon. Kurssiin kuuluu myös yksityinen kolmen tunnin (pahimmillaan ikuisuus, parhaimmillaan antaa mahdollisuuden käydä syvällä) sessio konsultin kanssa oman yritysidean työstämisen parissa. Mitähän ihmettä mä satuilin siihen hakemukseen? Hyviä yritysideoita, anyone? Varastaakohan se konsultti kaikki parhaat ideat?

Postissa tuli myös kaksi kappaletta Koti ja keittiö-lehden mainoksia. Toinen oli osoitettu minulle ja toinen miehelleni. Olemme varmaankin osallistuneet johonkin samaan kilpailuun, josta tiedot on näppärästi ja hyvällä rahalla myyty eteenpäin. Anyway. Nämä mainokset ovat kuin joku esimerkkitapaus mainostentekijöiden koulutuksesta. Tenttikysymys kuuluisi: Tutustu materiaaleihin ja kirjoita essee aiheesta erot naisille ja miehille suunnatussa mainonnassa. Poimi esimerkit jaetuista materiaaleista.

Mieheni versiossa on teemavärinä sininen ja minulla punainen. Naisten versiossa tilaajalahjana on digitaalinen keittiövaaka ja miehillä sitten monikäyttöinen kori, joka on kuvassa täynnä ruokaa. Naiset laihduttavat ja mittailevat grammoja, miehet syö korillisen safkaa. En tiedä pitäisikö huutaa apuun Anjaa vai tasa-arvovaltuutettua. Kaiken huippuna on kirjekuoren takaosa, johon miehillä on painettu auto ja naisilla on siinä kohtaa ihan vain tyhjää tilaa. Miesten versiossa mainitaan, että kilpailussa voi voittaa Volvon tai kasan rahaa puhtaana käteen ---naisille on ilmoitettu vain rahasummasta. Ei edes mainintaa Volvosta. Hyvää päivää. Mitä luulette, tilaanko lehden? Luenko koskaan, ikinä, missään kyseistä lehteä edes ilmaiseksi? Avaanko edes kyseisiä mainoskuoria? Onneksi parempaakin mainontaa osui tänään kohdalle, sillä....

Kasvokirjaan oli tullut postia Evita-lehdestä ja minut on valittu kauneusraatiin arvostelemaan Biothermin Skin. Ergetic-sarjan jonkinlaista kasvoihin laitettavaa seerumia, jonka raaka-aineena on parsakaali. Tuote tulee pian kotiin ja sitten helmikuun ajan osallistun keskusteluun tuotteesta Evitan kasvokirja-sivustolle aloitettavassa keskustelussa. Parsakaali-seerumista on puhetta myös Kemikaalicocktail-blogissa. Minä olenkin ihan Bonnier Publicationsin lehtien orja, joten kaikki testattavat tuotteet kuuluisikin lähettää ihan vain suoraan minulle. Tähän pääsin mukaan, kun osasin ytimekkäästi kirjoittaa itsestään huolehtimisesta.

Post Scriptum: Loppujen lopuksi mieheni oli sitä mieltä, että kannattaa muutenkin ottaa se 35 000 euroa rahana, eikä autona. Volvon arvo on tippunut 28 000 euroon jo siinä vaiheessa, kun se ajettu liikkeestä kotipihaan. Että näin.

What Would Carrie Do?

Olen käynyt jo kaksi kertaa potkunyrkkeilyssä. Ensimmäisellä kerralla en kokenut samanlaista äkkirakastumista kuin potkimisharrastuksen aloittaneen Bodycombatin kanssa, mutta riittävä tunneside heräsi kuitenkin, jotta saavuin tatamille toistamiseen.

Eilen sitten harjoitukset antoivat jo parempaa osviittaa tulevasta ja kaksi ilmaista kertaa käytettyäni olen valmis maksamaan kahden kuukauden treenimaksun. Treenamisessa ei tarvita alkuun sen kummempia varusteita, mutta omat nyrkkeilyhanskat ovat toivottavat. Salilla on toki hanskoja, mutta niissä ovat olleet sadat ja sadat kädet hikoilemassa ennen omiani. Omat hanskat siis hankintaan.

Tunnin jälkeen katselin Kamppailukeskuksen hanskavalikoimia ja kokeilin eri kokoja. En vain pystynyt tekemään valintaa mustien ja vaaleanpunaisten välillä. Mustat ovat tyylikkäät, ajattomat ja sopivat kaikkien treenivaatteiden kanssa. Vaaleanpunaiset ovat ensinäkemältä hauskat ja puoleensavetävät, mutta toki eriparia kaikkien omistamieni treenivaatteiden kanssa sekä mielestäni monella tapaa epäkorrektit.

Jaoin tätä fashion-dilemaa kotona ja mieheni herätti kysymyksen "Onko vaaleanpunaisilla hanskoilla lyöminen sitten jotenkin humaanimpaa?" Kyllä varmasti on.

Luulen, että Carrie ostaisi ne vaaleanpunaiset ja luulen, että minä teen samoin. Aikuisen naisen pitäisi kerätä vaatekaappiin vain toisiinsa sopivia vaatteita, eikä yhtään sekoittua mihinkään pinkkiin, mutta ehkä nyrkkeilyhanskat voidaan laskea asusteihin. Asusteillahan saa leikitellä aikuisenakin.

Post Scriptum: Sama mustan ja pinkin välinen valinta tulee Triumphin tämän talven vanhanmaailmanmallisten alushousujen välillä. Mitä kauneimmat ja samalla kasaavat 30+-kehoa kasaan ihan huomaamattaan. Tätä olemme odottaneet.

22. tammikuuta 2011

Tänään tein en mitään.

Aamu alkoi mukavasti. Jimi (koirani) aloittaa herättämistoimen aika tasan kello 7:00. Siinä ei auta hokea, että tänään on "lomapäivä". Jimi on oppinut työntämään päänsä kainalon alta ja työntämään itseään sieltä alleni (ja myös mieheni alle). Silloin on pakko nousta ylös, koska allasi on pieni koira. Käytiin kunnon aamulenkki Vesijärven rannoilla. Lahden satama on lumen alla, mutta jotenkin ilmassa oli lupausta keväästä.

Toiselle lenkille lähdin sitten juosten yksikseni. Olihan taas pakkotoistoa.

Voin kertoa, että keväästä ei ollut enää mitään jäljellä. Tiet olivat kapeita ja auraamattomia. Autoteiden auratut lumet olivat toki aurattu....juoksureitille. Jokaisella askeleella yksi eteen ja kaksi taakse. Sohjossa sykkeet nousee ja on pakko hidastaa kävelyyn, että sykkeet laskee. Epätoivo iskee, mä en ikinä selviä siitä maratoonista. Mitä mä olen itsestäni kuvitellut? Pitkässä nousussa loppuu motivaatio sohjosssa heilumiseen ja on taas käveltävä. Sitten sitä vaan kiroaa päissään ja lähtee taas juoksemaan. Matka sohvaperunasta liikkujaksi on valtavan raskas taival. Kyse ei ole vain kehon kunnosta, vaan myös pään kunnosta. Usein, kuten tänäänkin, tiesin etten ole totaalisen loppu kuntoni puolesta, vaan pää oli ihan rikki. Hyviä asioita pitää kaivaa hyvin syvältä ja ei ole enää varma viekö mikään hyvänmielenmielikuva askeltakaan eteenpäin. Juokseminen on todella yksinäistä puuhaa. Käyn välillä jumpalla pienessä yksityisessä jumppakeskuksessa, jossa on aina todella hyvä fiilis. Kaikki ohjaajat ovat minun henkilökohtaisia urheilupsykologeja muistuttaen liikunnan ilosta ja siitä, että hyvin menee. Sitä kaipaisi välillä tuiskun hakatessa kasvoihin pimeässä illassa tossun kulkiessa epätoivon kautta. On se juoksu usein oikein mukavaakin, mutta välillä kaikkea muuta. Heiaheia-palveluun kirjasin tänään lenkin pituudeksi 1:37 ja otsakkeeksi: P*ska laji. En suosittele.

Lenkeiltä kotiin päästyäni olenkin sitten maannut koko päivän sohvalla katsoen telkkarista ihan mitä vaan ja taisin välillä nukkuakin. En ollut ajatellut viettää päivää sohvalla, mutta energiat olivat ihan loppu. Minun pitäisi paljon tarkemmin tarkkailla syömisiäni ja juomisiani. Liikun nykyään niin paljon, että pitäisi syödä&juoda reippaasti ja syödä asioita, joista oikeasti saa fiksua energiaa. Minulla on ollut näitä totaalisia energian loppumisia aina silloin tällöin. Ei ole varsinaisesti nälkä, vaan on ihan voimaton ja vetämätön olo. Keho käy varaliekillä. Ei hyvä.

Sen verran ryhdistäydyin, että tein seuraavan paistoksen helpottamaan energiavajetta.

KARU-MARJAPAISTOS

1 paistovuoka, halkaisija 25-28cm

Paistospohja:
1 1/2 dl hiiva- ja/tai ruisjauhoja (laitoin molempia)
1 tl leivinjauhetta
1 1/2 dl KARU-pikakaura-ruishiutaleita (muutkin hiutaleet käynee)
1 dl tummaa tai fariinisokeria (laitoin fariinia, kun pussi oli auki viikon leipomusten jäljiltä)
1 dl pullomargariinia tai sulatettua voita (laitoin voita)
1 muna

Täyte:
2-3 dl mustikoita tai mustaherukoita
2-3 dl vadelmia (laitoin vain mustikoita, kun niitä oli sulatettuna)

Muruseos:
1/2 dl pullomargariinia tai sulatettua voita (voita edelleen)
1 dl tummaa sokeria tai fariinisokeria (tarkka lukija tietää kumpaa käytin ja miksi)
2 dl KARU-pikakaura-ruishiutaleita (joissa on muuten runsaasti kuitua)

Sekoita leivinjauhe jauhoihin. Sitten paistospohjan aineet yhteen. Voideltuun ja hiutaleilla leivitettyy vuokaan painellaan taikina. Päälle täyte ja muruseos. Paistetaan 200 asteessa noin 30 minuuttia. Suositeltiin jäätelöä tai vaniljakastiketta seuraksi. Lasi maitoa sopi myös hyvin. Hyvä energiapaketti oli hernekeiton jälkkärinä.

Pakkotoiston jälkeen pakkolepo oli kuitenkin varmasti hyvä asia. Välillä on hyvä levähtää. Hyvä päivähän tästä siis loppujen lopuksi tuli. Jimin kanssa vielä iltapissille ja sitten katsotaan vielä yksi ohjelma eli Uutisvuoto.

Toivottavasti teilläkin oli mukava lauantai!

21. tammikuuta 2011

Ihana kehräys odotti kotona.

Tiskikone on saapunut pitkältä kuntoutuslomalta. Oli varmaan aika hyvä spa, kun ei meinannut palata kotiin ollenkaan. Tiskikone pitää kuitenkin myös arjestaan, niin nätisti se kehräsi päästyään taas tositoimiin. Muutama kuppi ja kippo sitä olikin odottamassa.

20. tammikuuta 2011

Marjathan on terveellisiä!

Eilen leivoin oikein marjapiirakan. Tässä on sellainen terveellinen fiilis ja maku. Ei tule hirveän huono omatunto herkutellessa. Lähde: Olivia 12/2010.

Puolukka-kookospiiras (12 annosta)

150g voita
2 dl fariinisokeria
2 munaa
1 dl kaurahiutaleita + 1dl kookoshiutaleita tai 2 dl kaurahiutaleita
2 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 dl kuohukermaa

Vuoan voiteluun voita ja kookoshiutaleita.
Pinnalle 4dl puolukoita ja 4 rkl fariinisokeria.

1. Vaahdota huoneenlämpöinen voi ja fariinisokeri.
2. Lisää huoneenlämpöiset munat yksitellen.
3. Kuivat aineet sekaisin ja sekoita parissa erässä taikinaan kerman kanssa.
4. Asettele irtopohjavuoan (24cm)  pohjan ja vuoan väliin leivinpaperi ja voitele jäljellä jäävät alueet.
5. Taikina vuokaan, marjat ja fariinisokeri päälle.
6. 175 astetta 40-45 minuuttia. Valmista reunojen irrotessa. Jäähdytä vuoassa ja seuraavana päivänä parasta nautittavaksi.

Kohta neljä avautui tehdessä, tajusi leivinpaperin asettelun. Jos jättää kookoshiutaleet pois, niin sitten kannattaa keksiä piirakalle joku toinen nimi. Uskottavampaa.

19. tammikuuta 2011

Uskaltaisikohan lähteä liftaamaan Tiedon Valtatielle?

Aloitin kirjoittamaan blogia parin vuoden tauon jälkeen, koska saturaatiopiste tietyn sosiaalisen median kanssa tuli täyteen. Kasvokylä (nimi muutettu) rupesi tuottamaan enemmän turhautumista kuin iloa. Ainoaa järkeenkäyvää sosiaalistumista tapahtui ystäväni ja minun välisessä keskustelussa Kasvokylän (nimi muutettu) suljetuilla osastoilla. Siellä oli hyvin tilaa ajatella, kuvailla ja kertoa. Ehkä kaipasin kuitenkin vielä isompia aukioita ja taivasta katoksi.

Aloittaessani tämän uuden blogin olen ollut iloisen onnellinen tästä tutusta, mutta jotenkin taas ihmeellisestä formaatista. Toistaiseksi sähköinen ääni/teksti ei ole kehottanut minua tiivistämään ajatuksiani, koska niissä on liian monta merkkiä. Muistatteko kielten aineet peruskoulussa, kun joku tietty määrä merkkejä/sanoja piti saada täyteen:"Lasketaanhan artikkelit mukaan sanoihin?" Tilanteet vaihtelevat tässä elämässä.

Oma blogi on tietysti mukava ja hyvää ajanvietettä, mutta parasta tässä kaikessa on tuo "Seuraava blogi"-nappula tuossa ylälaidassa. I´m in Love. Jokaisella kerralla, kun sitä painaa, sieltä avautuu uusi maailma, uusia ihmisiä, uusia tarinoita, uusia avauksia, uusia kuvia ja uutta elämää. Maailmani laajenee ja laajenee. Siellä on tilaa hengittää. Siellä on Tiedon Valtatie. Pieni sosiaalinen mediani, Kasvokylä (nimi muutettu), tuntuu niin pieneltä takahikiän paikkakunnalta tämän suuren Tiedon Valtatieni laidalla.

Etsin taas tasapainoa eri sähköisten palveluiden kanssa, tuntuu olevan pakollinen rutiini minulle aika ajoin. Aika aikansa kutakin. Ehkä päivä, ehkä viikko, ehkä kuukausi ja taas nautin kaikkien ihanien ystävieni tapaamisesta siellä tutussa ja turvallisessa takahikiän Kasvokylässä (nimi muutettu). Matkoilta pitää yleensä palata aina kuitenkin kotiin.

Post scriptum: Sattumalta törmäsin blogiin, jossa pohdiskeltiin irtautumista omasta blogista sekä omien tekstien tuottamisesta ja haluttiin lukea enemmän toisten blogeja osallistuen niissä käytäviin keskusteluihin. Hän myös nosti esille oikeaa sosiaalista kanssakäymistä ja sen tärkeyttä. Pidetäänhän keskustelua yllä sekä verkossa että elävässä elämässä tästä ja muistakin aiheista.

18. tammikuuta 2011

Minä juon nyt kahvia.

Eilen iltasella ajattelin juoda kupillisen kahvia. Juoksulenkin jälkeen on mukava rentoutua kotisohvalla. Meillä ei keitellä kahvia kuin kyläilijöille, joten ensimmäistä kertaa ikinä kaivoin kahvinkeittimen ylähyllyltä esiin ihan omaksi iloksi. Kahvinkeitin on tullut meille kierrätettynä mieheni ystävältä. Se toimii kahvinkeittimenä. Konsultoin miestäni kahvinpurujen ja veden määrästä. Uuninkin olin napsauttanut päälle, jotta kahvin kanssa voisi nauttia loput croisantit pakkasesta. Sitten iski todellisuus, maitoa ei varmasti ole jääkaapissa. Ei ollut. Mies oli heti valmiina (entinen ja siis aina partiolainen) lähtemään lähikauppaan hakemaan maitoa. Lopulta meillä oli siis kahvia, maitoa ja croisantteja.

Mistä sitten sain päähäni juuri eilen keittää kotona kahvia?

Viime marras-joulukuun vaihteessa kotiini saapui Uudelta mantereelta tuliaispaketillinen Starbucksin kahvia. Eräänä joulukuisena sunnuntaiaamuna sitten ajattelin toteuttaa yllä mainittua toimintaa. Pussin avatessani totesin kahvin olevan papuina. Aidolla retrokeittimellä kahvia keittelevillä ihmisillä ei ole kahvimyllyä. Kahvit jäi siis keittämättä. Siitä asti olen bongaillut kaupoista kahvimyllyjä. Helsingin Stockmannille olin pussia jo rahtaamassa, kunnes löysin paikallisen S-Marketin varustettuna kahvimyllyllä. Sunnuntaina sitten lähdimme mieheni kanssa kahvimyllyä tapaamaan papujen kanssa. Pientä jännitystä oli ilmassa. On varmasti laitonta tuoda Uudelta mantereelta tuotua elintarviketta suomalaiseen tarkan hygienian elintarvikeliikkeeseen. Onhan Suomessa Elintarvikevirasto ja kaikkea. Pavut kuitenkin saatiin jauhettua ilman henkilökunnan asiaan puuttumista ja hämäykseksi toki ostimme muutaman paketin teetä, joita myllyn lähistöllä oli myynnissä.

Tämän kaiken jälkeen luulen käyttäväni edelleen kahvitukseen lähinnä kahviloita, koska kovin vaivalloista oli yhden kahvikupin saaminen kotioloissa. Kahvilassa se on vain "latte" ja eurot tiskiin. Joku toinen tiskaa kupin ja aina on uusia naistenlehtiä samaan hintaan ihmeteltävänä.

Uuden vuoden teemoissa jatketaan

Harrastuspuolen uuden vuoden pohdintoja, lupauksia ja toiveita esittelin muutama postaus sitten. Tein toki vastaavaa listaa muistakin kuin harrastuksellisista asioista. Niistä mahdollisesti myöhemmin kirjoittelen, jos toivekeiju ehtii käydä luonani. Matkustan ensi kuussa Lähi-itään, joten lampunhenki kolmen toivomuksen kera voi myös tulla ajankohtaiseksi.

Vuoden 2011 harrastusasioita olen vienyt eteenpäin seuraavasti:

Kirjallisuuslistan luku-urakan aloitin viikonloppuna. Anna Karenina on korkattu.

Kirjallisuuspiirilleni tein juuri Facebook-ryhmän, johon liitin yhden ystävän. Ystävältä mitään toki kysymättä.

Huomenna alkaa potkunyrkkeilyn peruskurssi. Valitsin kurssin, jossa ei sparrata = en joudu lyötäväksi. Katsotaan sitä sparrauspuolta sitten myöhemmin, kun osaan asiallisesti lyödä takaisin.

Uintitekniikkakursseja etsin ja yhden löysin, mutta se ei sovi aikatauluihini. Onneksi vuotta on vielä runsaasti jäljellä.

Juoksemassa kävin eilen ja käyn(en) myös tänään. Maraton täältä tullaan! Pysyisi keli nyt tässä nollan tienoilla, niin lenkille lähdön kynnys pysyy sopivan matalana.

Lisäksi hain lyhyelle viiden illan TE-keskuksen yrittäjäkurssille. Tämä kurssi kuuluu niihin muihin pohdintoihin, toiveisiin ja lupauksiin. Jään odottelemaan toivekeijun vierailua.

Post scriptum: Lassen Virén jutteli näköradiossa sunnuntaina viisaita juoksumotivaatiosta. Hänen pointtinsa oli suunnilleen tämä: katsoessaan ikkunasta minkälainen keli on, valitakseen oikeat treenivaatteet, niin silloin on motivaatio kohdallaan. Katsoessaan ikkunasta, että onko juoksukeli, niin sitten on motivaatio hakusessa. Siinähän sitä on wannabe-maratoonarille ajattelemisen aihetta sekä peilistä katsottavaa.

16. tammikuuta 2011

Ihanan arkista.

Aamun lehdessä oli annettu tilaa kokonainen sivu arjen pohdintaan. Minä olen antanut kokonaisen syksyn saman teeman käsittelyyn, joten olikin mukava aloittaa päivä artikkelin lukemisella.

Artikkelissa puhuttiin arjesta arkisesti. Naisille suunnatuissa medioissa arki on ollut pop jo pitkään. Homing-trendiin liittyvät tv-ohjelmat ja lehtijutut ovat toki mukavaa ajanvietettä, mutta aiheuttavat jo vastareaktiota. AntiHoming-aatteen nimissä meillä ei siivota joka viikko eikä toteuteta moderneja niksipirkka-vinkkejä. Homing taidetaan suomentaa termillä kotoilu.

Arki kuluu töissä, mutta se tapahtuu arkipäivinä virastoaikaan. Se on ihanan arkista. Minulle vapaa-ajan arki on sitä, että ollaan joskus kaikki kahdeksan jalkaa samassa paikassa samaan aikaan ilman kelloa. Ruoanlaittoa, kaupassakäyntiä sekä tyhjäkäyntiä.

Suurimman osan 2000-luvusta olen käynyt läpi mitä erilaisimpia elämänvaiheita ja työ-, luottamustoimi- sekä opiskelutunteja on kertynyt niin paljon, että hitaampaa on joskus hirvittänyt. Se hitaampi olen minä. Arkea rakentaessa piti ottaa homing-metodit käyttöön ja sitä kautta saatiin sitä kuuluisaa laatu(arki)aikaa perheen kanssa.

Nyt sitten tämä syksy on ollut sitä itseään: arkea! Ei ole tarvinnut yrittää yhtään. Arki on tullut kotiimme. Arkeen kuuluvat toki sunnuntaiaamun croissantit ja karkkipussien sulostuttamat lepo- ja lukuhetket keskellä päivää peiton alla. Eilen meillä muuten siivottiin. Lauantaina pidetty siivouspäivä. "Ja 12 pistettä menee...pariskunta Lahdesta!"

Lähipiirissäni aikuinen (!) pariskunta pohdiskeli tämän syksyn aikana yhteisen arjen aloittamista. Jos oma elämä on rakennettu itsekseen olemiseen ja kaikki hoituu suhteellisen mukavasti, niin kannattaako sitä lähteä  muuttamaan? Kannataaako rikkoa jotain ehjää? En itsekään ole ollut arkisen elämän aisan kannattelija koko elämääni, mutta olin oikein iloinen heidän lopputuloksesta: tupaantuliaiskutsua odotellessa.

Muiden elämän seuraaminen antaa mahdollisuuden peilata siihen omia valintojaan. Tänä syksynä olenkin ollut erityisen onnellinen kaikesta arkisesta. Onhan se hienoa avata jääkaappi miehen käytyä kaupassa ja siellä ovat ne vapaasti juoksentelevien luomuruokaa syövien kanojen lopputuotteet. Ei siihen tarvita kynttiläillallisia ja timantteja, oikea munapaketti riittää.

Minulla on edessä jälleen työnhaku ja olen niin ihastunut omaan elämääni, että työpaikkoja katsellessa haluaisin säilyttää oman arkeni. Työmatka ei saa olla liian pitkä, jotta en menetä omia iltojani ja en halua tuoda töitä kotiini. Tämän kaiken arki-ihastelun toinen puoli onkin se, että olen hyvin taipuvainen työnarkomaniaan. On työ sitten palkkatyötä tai luottamustyötä. Tilanteet työmäärineen tuppaavat lähtemään käsistä. Sen takia tämä arjen tärkeys pitää pian kiteyttää yhdeksi selkeäksi lauseeksi, jonka pystyn kirjaamaan lapulle jääkaapin oveen. Aikuiseksi kasvamisen tiellä on omalle kohdalleni siis osunut myös energioiden oikeisiin asioihin suuntaamisen taidon omaksuminen. Oletan olevani oikealla (arkisella) tiellä.

JK. Lehdessä arki-artikkeli oli nimetty "Julma arki" ja siinä asiaa käytiin läpi paljolti lapsiperheen arjen kautta, jossa koko elämä on pesukoneita, ruokaa, huutoa ja kuljetuspalveluna toimimista. Arki ei herätä kaikissa iloa. Oman osansa saa myös dinkkien arki. Artikkeli tiivistää asiaa muun muassa seuraavalla tavalla: "Lapsettomien aikuisten arjen rytmissä on enemmän vapautta kuin perheellisillä. Arki laajenee myös useammin kodin ulkopuolelle. Kotiarjen lisäksi harrastusarki ja työarki ovat usein täynnä toimintaa. Arki ei siis ole pelkkää harmautta tai tylsyyttä, ja harva ehtii sen ankeutta oikeastan edes miettimään."

Tekstissä viitataan artikkeliin "Julma arki", ESS 16.1.2011
Kuva on omaa tuotantoa 16.1.2011. Ensimmäistä kertaa oli kokeilussa Rainbow-merkkiset pakasteet. Toimivat hyvin.

13. tammikuuta 2011

Uusi vuosi, uudet kujeet!

Vuosi on virallisesti vaihtunut, koska uusi kalenteri on nyt korkattu. Pienen hakemisen jälkeen löysin haluamani Suomalaisesta kirjakaupasta. Toista vuotta putkeen saan ihastella omaa Paperblanksin Dayplanneria . Ilmainen mainos.

Kirjakaupassa oli tänään alennusmyyntien ensimmäinen päivä. Pääsin turvallisesti ulos vain yksi kirja painolastina: Leo Tolstoin Anna Karenina. Muutama opus jäi niin paljon kaihertamaan mieltä, että huomenna joutuu toimimaan. Nopeimmat ne on sieltä tietysti jo tänään vieneet koteihinsa kirjahyllyjä koristamaan.


Anna Karenina lähti mukaan, koska erilaisten uuden vuoden pohdintojen, lupausten ja toiveiden joukossa on tänä vuonna lukea mahdollisimman monta kirjaa tästä listasta:

Keskisuomalaisen 100 kirjaa, jotka tulee lukea ennen kuolemaa
(Tummennetut on hoidettu ja kursivoidut aloitettu huonolla menestyksellä.)

1. Mika Waltari - Sinuhe Egyptiläinen 2. J.R.R. Tolkien - Taru sormusten herrasta 3. Väinö Linna - Tuntematon sotilas  4. Aleksis Kivi - Seitsemän veljestä   5. Väinö Linna - Täällä Pohjantähden alla 1-3   6. Agatha Christie - 10 pientä neekeripoikaa 7. Fjodor Dostojevski - Rikos ja rangaistus  8. Anne Frank - Nuoren tytön päiväkirja  9. Douglas Adams - Linnunradan käsikirja liftareille10. Astrid Lindgren - Veljeni Leijonamieli  11. Antoine de Saint-Exupéry - Pikku Prinssi 12. J.K. Rowling - Harry Potter -sarja 13. Gabriel García Márquez - Sadan vuoden yksinäisyys   14. George Orwell - Vuonna 1984  15. Veikko Huovinen - Havukka-ahon ajattelija 16. Elias Lönnrot - Kalevala  17. Jane Austen - Ylpeys ja ennakkoluulo  18. Sofi Oksanen - Puhdistus19. Astrid Lindgren - Peppi Pitkätossu 20. Mihail Bulgakov - Saatana saapuu Moskovaan 21. Richard Bach - Lokki Joonatan 22. Umberto Eco - Ruusun nimi 23. Tove Jansson - Muumipeikko ja pyrstötähti  24. J. & W. Grimm - Grimmin sadut I-III 25. Dan Brown - Da Vinci -koodi  26. Enid Blyton - Viisikko-sarja 27. Anna-Leena Härkönen - Häräntappoase 28. Ernest Hemingway - Vanhus ja meri 29. Goscinny - Uderzo - Asterix-sarja  30. John Irving - Garpin maailma  31. Louisa May Alcott - Pikku naisia 32. Victor Hugo - Kurjat  33. C.S. Lewis - Narnian tarinat  34. A.A. Milne - Nalle Puh  35. Henri Charriete - Vanki nimeltä Papillon  36. Alexandre Dumas - Kolme muskettisoturia 37. Emily Bronte - Humiseva harju  38. William Golding - Kärpästen herra  39. Juhani Aho - Rautatie   40. Leo Tolstoi - Anna Karenina   41. Frank McCourt - Seitsemännen portaan enkeli 42. Arthur C. Clarke - Avaruusseikkailu 2001 43. J.D. Salinger - Sieppari ruispellossa  44. Charlotte Brontë - Kotiopettajattaren romaani 45. Kurt Vonnegut - Teurastamo 5 46. Isaac Asimov - Säätiö 47. Aapeli - Pikku Pietarin piha  48. Leo Tolstoi - Sota ja rauha 49. Mauri Kunnas - Koiramäen talossa  50. Margaret Mitchell - Tuulen viemää 51. Nikolai Gogol - Kuolleet sielut  52. Albert Camus - Sivullinen  53. Kirsi Kunnas - Tiitiäisen satupuu 54. Hergé - Tintti-sarja  55. Miquel Cervantes - Don Quijote 56. Eduard Uspenski - Fedja-setä, kissa ja koira 57. Mark Twain - Huckleberry Finnin seikkailut  58. Johanna Sinisalo - Ennen päivänlaskua ei voi  59. Herman Hesse - Lasihelmipeli 60. Günther Grass - Peltirumpu  61. Jostein Gaarder - Sofian maailma  62. Leon Uris - Exodus 63. Lucy M. Montgomery - Pieni runotyttö 64. Ilmari Kianto - Punainen viiva 65. Franz Kafka - Oikeusjuttu 66. Guareschi Giovanni - Isä Camillon kylä 67. Lewis Caroll - Liisan seikkailut ihmemaassa 68. John Steinbeck - Eedenistä itään  69. Kari Hotakainen - Juoksuhaudantie  70. Paulo Coelho - Istuin Piedrajoen rannalla ja itkin  71. Jules Verne - Maailman ympäri 80 päivässä 72. Risto Isomäki - Sarasvatin hiekkaa 73. Jaroslav Hasek - Kunnon sotamies Svejk maailmansodassa 74. Giovanni Boccaccio - Decamerone 75. Oscar Wilde - Dorian Grayn muotokuva  76. Milan Kundera - Olemisen sietämätön keveys  77. Homeros - Odysseia 78. Peter Hoeg - Lumen taju 79. Arthur Conan Doyle - Baskervillen koira  80. William Shakespeare - Hamlet 81. Eino Leino - Helkavirsiä-sarja 82. Stieg Larsson - Miehet, jotka vihaavat naisia  83. Yrjö Kokko - Pessi ja Illusia 84. Thomas Harris - Uhrilampaat  85. Raymond Chandler - Syvä uni   86. Jean M. Untinen-Auel - Luolakarhun klaani  87. Deborah Spungen - Nancy  88. Stephen King - Hohto 89. Laura Ingalls Wilder - Pieni talo preerialla 90. Laila Hietamies - Hylätyt talot, autiot pihat 91. Aino Suhola - Rakasta minut vahvaksi 92. Aleksandr Solzhenitsyn - Vankileirien saaristo  93. Mikael Niemi - Populäärimusiikkia Vittulajänkältä 94. Timo K. Mukka - Maa on syntinen laulu 95. Juha Vuorinen - Juoppohullun päiväkirja 96. Kjell Westö - Missä kuljimme kerran  97. Veijo Meri - Manillaköysi 98. Maria Jotuni - Huojuva talo 99. Juha Itkonen - Anna minun rakastaa enemmän 100. Jan Guillou - Pahuus

Kaikki pitäisi siis olla boldattuna, kun projekti on suoritettu. Taru sormusten herrasta saa kyllä jäädä lukematta. Sitä en vaan saa vietyä loppuun asti. Sormus saa jäädä ihan kenelle vaan, ei haittaa.

Harrastuspuolella tämän vuoden listalla on myös maraton (toivottavasti tavoite täyttyy jo toukokuussa), potkunyrkkeilyn peruskurssi, jonkun joogamuodon peruskurssi (luultavasti vasta syksyllä), uintitekniikkakurssi, kirjallisuuspiirin perustaminen, matkailun verkkokurssien suorittaminen loppuun (aikaa koko vuosi) ja lähiruoan sekä luomun kanssa vielä enemmän touhuamista keittiön suunnalla.

Olen lista-ihminen ja niitä mielelläni kirjoittelen.
Tässä postauksessa jo kaksi listaa. (Boring.)

12. tammikuuta 2011

66,6 kiloa

Kävin viime viikolla vaa´alla seisahtamassa. Tänään kokeilin uudestaan. Minulla on kaunis lasinen vaaka, joka ei kylläkään puhu kieliä. Naistenlehdessä oli ihastelua sellaisesta vempeleestä jokin aika sitten. Mikä tahansa luku kuulostaa kauniilta ranskankielellä. En minäkään kyllä puhu ranskaa.

Anyway / en tout cas.

Kaksi punnitusta takana ja grammalleen samassa luvussa mennään. Olin hiukan hämmentynyt luvusta, koska oletin painavani alle 65 kiloa. Olin siitä ihan varma. Itsevarmana nousin vaa´alle ja hämmentyneenä laskeuduin pois. Julkiset laihduttajat ovat aina ihmeissäään lähtöpainostaan, kun joutuvat vaa´alle televisiossa tai lehtijutussa. Tunsin itseni tällaiseksi julkiseksi laihduttajaksi.

Olen kuitenkin viimeiset puolitoistavuotta liikkunut enemmän kuin koskaan ja liikunnasta on tullut minulle toistaiseksi pysyvä harrastus, joten en aikuisten oikeasti ole kauhean huolissani painosta. Omin silmin myös todistan, että senteissä olen pienentynyt. Aivan varmasti olen. Pakko. Pieni ääni toki päässä sanoo, että laihdutahan ne pari kiloa pois. 1500 kaloria ja silleen. Samaa sanovat mediat ympärilläni näin tammikuun kunniaksi. Uusimmassa MeNaisissa ei kylläkään tammikuun laihtumisjutussa puhuttu ruoasta ja liikunnasta, vaan kaikenlaisista hoidoista ja kapseleista, joiden sisällä poljetaan kuntopyörää 15 minuuttia. En varmaan osaisikaan enää laihduttaa vuoden 2011-tyyliin, eikä rahavarani riittäisi siihen mitenkään.

Ehkä herkuton helmikuu?

P.S. Rakas aviomieheni sanoi minulle, että olen hoikistunut. Amen.

8. tammikuuta 2011

Lorelai Gilmore

Katsoin pitkästä aikaan jakson Gilmoren tyttöjä.

Minulta jää kaikki sarjat aina seuraamatta (vaikka niitä pyöritettäisiin x-kertaa uusinnan uusintana), joten tarvitsisin Gilmoren tytöt luokseni asumaan DVD-boxissa.  Lorelai on kuitenkin hyvä (vai huono?) esikuva kaikille meille, jotka yrittävät elää kuin aikuiset. Se ei aina ole niin helppoa ja välillä sitä elämä vaan vie, vie, vie...kunnes sitä taas huomaa, ettei tämä aikuistuminen ole taas mennyt kuin Strömsössa. 

En ole koskaan katsonut edes Strömsöta. Pitäisi varmasti.

Suurena New York-fanina taidan antaa television huudattaa itseään vielä pian alkavan Yksin kotona 2-elokuvan ajan. Televisio voisi olla kyllä kiinnikin, sillä tehtyjen kotihommien lista ei ole varsinaisesi viime päivinä pidentynyt. Onneksi tämä ei ole videoblogi.

Monille lauantai on aina siivouspäivä. Se olisi varmasti kovin aikuista. Onneksi lauantai on joka viikko, joten ehdin tätä pohdiskella vielä ainakin viikon.

En ole vielä löytänyt mieleistä kalenteria tälle vuodelle, joten en oikeastaan ole vielä edes kalenterilla tämän vuoden osalta. Siis mikä päivä tänään on?