Kävin viime viikolla vaa´alla seisahtamassa. Tänään kokeilin uudestaan. Minulla on kaunis lasinen vaaka, joka ei kylläkään puhu kieliä. Naistenlehdessä oli ihastelua sellaisesta vempeleestä jokin aika sitten. Mikä tahansa luku kuulostaa kauniilta ranskankielellä. En minäkään kyllä puhu ranskaa.
Anyway / en tout cas.
Kaksi punnitusta takana ja grammalleen samassa luvussa mennään. Olin hiukan hämmentynyt luvusta, koska oletin painavani alle 65 kiloa. Olin siitä ihan varma. Itsevarmana nousin vaa´alle ja hämmentyneenä laskeuduin pois. Julkiset laihduttajat ovat aina ihmeissäään lähtöpainostaan, kun joutuvat vaa´alle televisiossa tai lehtijutussa. Tunsin itseni tällaiseksi julkiseksi laihduttajaksi.
Olen kuitenkin viimeiset puolitoistavuotta liikkunut enemmän kuin koskaan ja liikunnasta on tullut minulle toistaiseksi pysyvä harrastus, joten en aikuisten oikeasti ole kauhean huolissani painosta. Omin silmin myös todistan, että senteissä olen pienentynyt. Aivan varmasti olen. Pakko. Pieni ääni toki päässä sanoo, että laihdutahan ne pari kiloa pois. 1500 kaloria ja silleen. Samaa sanovat mediat ympärilläni näin tammikuun kunniaksi. Uusimmassa MeNaisissa ei kylläkään tammikuun laihtumisjutussa puhuttu ruoasta ja liikunnasta, vaan kaikenlaisista hoidoista ja kapseleista, joiden sisällä poljetaan kuntopyörää 15 minuuttia. En varmaan osaisikaan enää laihduttaa vuoden 2011-tyyliin, eikä rahavarani riittäisi siihen mitenkään.
Ehkä herkuton helmikuu?
P.S. Rakas aviomieheni sanoi minulle, että olen hoikistunut. Amen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentista. Ilahduin!