29. joulukuuta 2011

Vastinetta verorahoille

Huomenna pääsen leikkaukseen.

Tänään jo hengailin sairaalassa pitkän tovin valmistelujen parissa. Huomenna aamusta tosi toimiin. Leikkaus tehdään tähystyksellä ja kaiken mennessä hyvin, pääsen kotiin jo lauantaina.

Pitkässä sairasteluhistoriassa on se hyvä puoli, että ei tartte niin etukäteisihmetellä sairaalassa oloa tai leikkauskäytäntöjä. Suunnilleen tietää systeemit. Mieli on rauhaisa, mutta toiveita täynnä! Toivon, että sairaalassa vietän vain yhden yön ja toivon, että ei tule suuria kipuja. Lisäksi toivon, että leikkaus menee tähystyksellä ilman isoja viiltoja. Näissä hommissa ei voi kuin antautua ammattilaisten vietäväksi ja hiljaa mielessä toivoa asioita. Jännittää en osaa, kun sitä on niin toisten armoilla ja nukutettunakin!

Jännittää kuitenkin pitäisi. Verenpainemittauksessa tänään hoitaja ihmetteli, että miten alhainen verenpaine minulla oikeasti on, kun näin jännittävässä tilanteessakin on paineet kovin alhaalla. Hän puheli, että jännittäminen on normaalia ja pitääkin jännittää: "sen verran täytyy olla itsesuojeluvaistoa...". Hänen puheenvuoron jälkeen, en kehdannut sanoa, että minua ei yhtään jännitä. Se on varmaan ihan se minun normipaineeni. Mukava kuitenkin kuulla, että se on alhaalla. Minusta on pelottavaa, jos minun pitää pelätä leikkaukseen menemistä. Minulle on kerrottu, että kirurgi on alansa huippu ja olemme Suomessa. Mitä tässä nyt pitää pelätä? Ehkä mun itsesuojeluvaisto on jotenkin kieroon kasvanut tai multa puuttuu sellainen! Rehellisesti sanottuna oikein odotan huomista, jotta pääsee sitten toipumaan ja takaisin normimenoon. Juoksu ja hyppely on ollut pannassa, mutta ei ole enää kauaa. On muutenkin mukavampi pyörittää arkea ilman kasvainta.

23. joulukuuta 2011

Rauhoitumme jouluun.

Se olisi sitten viime metrit tätä vuotta edessä.

Jouluksi siirrymme mökkeilemään Nurmijärvelle ja siitä Helsingin kautta takaisin kotiin. Lyhyt joulu, mutta varmasti ihan riittävä.

Ensi viikolla menen leikkaukseen. Hyvänlaatuinen kasvain löytyi sisältäni joulukuun alussa ja se otetaan pois ensi perjantaina.

Monenlaista siis vielä tälle vuoden viimeiselle viikolle ohjelmassa.

Oikein rauhaisaa joulua Teille kaikille!

7. joulukuuta 2011

Luettua.

Olen edelleen muistanut välillä sivistää itseäni ja lueskella kirjoja tältä listalta.

Kesällä luin listalta George Orwellin Vuonna 1984. Kirja osui ja upposi.  Kirja on julkaistu vuonna 1949, mutta se voisi olla ihan hyvin kirjoitettu vaikka tänä vuonna. Ajaton. Siitä voi ehdottomasti käyttää ylistäviä sanoja, kuten mestariteos. Muutkin on käyttäneet siitä Suuria Sanoja. Kirjasta on myös jäänyt elämään suuria termejä, kuten eräänkin tositv-formaatin kautta erittäin negatiivisesta sanasta erittäin halutuksi sanaksi muuttunut Big Brother.

Kirja kertoo Winston Smith-nimisestä miehestä, joka asuu kuvitteellisessa Oseanian valtiossa ja työskentelee Totuusministeriössä, joka muokkaa historiaa vallanpitäjien tarpeiden mukaan. Oseaniaa johtaa diktaattori, jota kutsutaan Isoveljeksi ja suurvalta Oseania on todellinen totalitarismin perikuva, jossa jopa asukkaiden ajatuksia seurataan ja muokataan halutunlaiseksi mm. heidän käyttämää kieltä muokkaamalla. Kirja on täynnä yhteiskunnallista tykitystä, mutta kirja on silti täysin puhdasverinen romaani. Arkea, salaista rakkautta, jännittäviä tilanteita ja käänteitä.

Kirja on ainakin Suomalaisessa kirjakaupassa oppikirja-tittelin alla (kanta-asiakaskortilla sai oppikirja-alennuksen), vaikka ihan tavallinen pokkari onkin. Kirjaa lukiessa sitä vertasin Neuvostoliittoon ja sosialistisiin maihin (joissa kirja olikin kielletty) sekä kylmän sodan aikoihin ja ikävä kyllä ihan tähän nykymaailman  menoon. On aika kauheaa, kun lukee totalitarisesta valtiosta ja ihmisten menosta siellä ---ja sitten moni kohta rupeaa kuulostamaan ihan nykypäivän Suomen tilanteelta. Pää tyhjänä tuijottaa ruutua ja ottaa asioita vastaan valmiiksi mietittynä, ei jaksa tehdä asiasta omaa mielipidettä. Kirjassa ihmiset eivät saa tehdä omia ajatuksia, me saisimme. Kirjaa lukiessa koin huonoa omaatuntoa siitä, että ei jaksa tutustua  esimerkiksi yhteiskunnallisiin asioihin paremmin, luottaa vaan, että Isoveli valvoo ja pitää huolta. Toisaalta tuntui siltä, että meitäkin tyhmennetään aktiivisesti, kun kaikki uutisointi on niin pilkottua, että ei mitenkään voi ymmärtää kokonaisuuksia. Kymmenen minuutin uutislähetyksessä käydään läpi tusinallinen uutisaiheita Pohjois-Afrikan mellakoista Euro-kriisiin, sosiaalimenojen leikkaamisesta kirjallisuuspalkintojen saajiin. Saatan olla vähän hidas, mutta jäin vielä miettimään sitä Egyptin tilannetta, kun Sarkozy jo pussaili Merkelin kanssa. (He muuten pussailevat joka päivä, ovat varmaan samaan aikaan aina flunssassa. Sinä päivänäkö euro sitten kaatuu?) Googlettelin kirjaan liittyen jossakin vaiheessa, kun halusin lukea viisaitten ihmisten kirjoituksia kirjan sanomasta. Kaikenlaista löytyi. Yksi erilainen avaus olivat erilaisissa uskonlahkoissa mukana olleiden kokemukset kirjasta. Kirja oli ollut heille ahdistava kokemus, koska uskonlahkoissa on vastaavaa totalitarismia, jossa ihminen pakotetaan tiettyyn muottiin ja jopa ajatuksia yritetään valvoa sekä ohjailla. Kirja on mielikuvituksen tuote, mutta kuitenkin monille niin totta ---jopa tänä päivänä. Olisi hienoa päästä jonkun viisaan ihmisen luennolle, jonka aiheena olisi tämä kirja. Nauttisin.

 "Sota on rauhaa, vapaus on orjuutta, tietämättömyys on voimaa" --siinä sitä on pariksi tunniksi miettimistä, jos et kyseistä kirjaa heti mistään käsiisi saa.

--------------

Joku viikko sitten sain päätökseen listalta kotimaisen kirjan Sarasvatin hiekkaa. Mä ymmärrän täysin miksi Risto Isomäen kirja on nostettu tälle kirjalistalle, vaikka se ei ollut "mun kirja". Kaikki luonnontieteen puolelle kääntyvä on niin vierasta, että ei riitä kapasiteetti pienessä päässä. Kirja on todella hyvin kirjoitettu ja sen takia sen ehdottomasti luki kuitenkin loppuun. Kirja on sekoitus totta ja mielikuvitusta. Se on myös täysiverinen romaani rakkaustarinoineen, ihmiskohtaloineen ja hurjine käänteineen, mutta samalla vahva kirjoitus ilmastonmuutokseen liittyvistä teemoista. Japanin katastrofi nousee pakosti mieleen tätä kirjaa lukiessa. Kirjan lopussa oli hyvä kirjoitus, jossa käydään läpi mikä kirjassa oli totta ja mikä keksittyä. Kirja todistaa ainakin sen,  että lukeminen kannattaa aina, vaikka joutuisi vähän jumppaamaan seuraavalle sivulle päästäkseen.

Kirjalistalta minulla on nyt kesken Nikolai Gogolin Kuolleet sielut. Nää venäläiset klassikot on aina varmoja.

J.K. Listalta löytyy myös Tintti-sarja. Tintti-kirjoihin en ole tarttunut sitten lapsuuden, mutta Tintin filmatisoinnin kävin katsomassa. Aikamoista menoa ja teknistä ilotulistusta. Suosittelen.

5. joulukuuta 2011

Itsenäisyyspäiväksi on hyvä kirjoittaa puhe.

Twitter-virrassa huomasin, että useampikin henkilö valmisteli puhetta erilaisiin itsenäisyyspäiväkinkereihin. Mua ei ole pyydetty mihinkään puhumaan, mutta voi sitä silti puheita kirjoittaa ja vaikka koirapuistossa spontaanisti ottaa tilan ns. haltuun. *hymy* Ei me edes käydä koirapuistossa.

Jos saisin jossakin puhua, niin mä puhuisin kiitollisuudesta.....

Suomalaiset ovat omineet monenlaista asiaa Uudelta mantereelta, mutta Kiitospäivää emme ole kalenteriin ottaneet. En ole aikaisemmin niin miettinytkään Kiitospäivän merkitystä, mutta tässä maailmantilanteessa sitä tuli pohdiskeltua. Onko suomalaiset enää kiitollisia mistään? Kiitollisuus ei ainakaan puhuttele meitä median kautta. No, oltiin me kiitollisia Leijonille MM-kullasta. Sitten ne tosin juhlivat kännäämällä, tosi epäsuomalaista ja puistattavaa. Ei kiitosta siis heille. Sit me oltiin kiitollisia....ei kai oikein mistään. Ollaan me varmasti yksilöinä vielä kiitollisia asioista, mutta kansakuntana taitaa olla vähän hiljaista kiitollisuussaralla. 

Itsenäisyyspäivä on perinteisesti ollut jonkinlainen "kiitospäivä", eikö sen tematiikkaan kuuluukin jonkinlainen kiitollisuuden ajatus? Ollaan kiitollisia itsenäisyydestä ja siitä, että meillä on vapaa maa, jossa meillä on oikeus olla montaa, ajatella montaa, tehdä montaa, tuoda julki montaa ja olla ylpeitä siitä, että meillä on montaa. Jos uutisvälineisiin on uskomista, niin nykyään emme halua olla montaa, ajatella montaa, tehdä montaa, tuoda julki montaa tai olla kiitollisia siitä, että meillä on montaa. Kauhiasti vaan meuhkataan toisimme vastaan ja mitä kapeampi sektori sitä parempi. Kaikkien pitää mahtua samaan muottiin. Ne, jotka ei mahdu, niin ne vatkataan takaisin taikinaan, kaulitaan uudestaan ja josko nyt mahtuisi jo muottiin?

...Sit mä paasaisin vastuullisuudesta...

Kiitollisuus on seurausta jostakin sellaisesta mitä olemme saaneet ehkä ilman suurempaa omaa panosta. Joku toinen on sen meille antanut. Esimerkiksi peruskoulu. Siitä ymmärrämme ainakin viimeistään aikuisena olla kiitollisia, joku toinen teki töitä ja maksoi veroja, jotta me saimme käydä yhdeksän vuotta peruskoulua maksutta. Ruoankin sai joka päivä syödäkseen. Vastuullisuus on sitten sitä, että pystyisimme antamaan samanmoista ja jopa parempaa seuraaville sukupolville. Ottamaan vastuun vastaan ja kantamaan sitä, vaikka nyt veroja maksamalla. Itsenäisyyspäivänä olemme kiitollisia myös veteraaneille ja muille suomalaisille, jotka eri tavoin pitivät maatamme pystyssä sotavuosina ja säilyttivät maamme itsenäisyyden. Tänä syksynä olen ruvennut suuresti epäilemään, että olemmeko mitenkään valmiita kantaman vastuuta tästä Suomesta, jonka olemme saaneet? Kansanedustuslaitoksessa kansan ääntä käyttävät henkilöt meuhkaavat, että he eivät voi juhlia itsenäistä Suomea, koska ovat vasta ensimmäisen kauden kansanedustajia ja eivät ole tehneet mitään sellaista, joka oikeuttaisi juhlimaan. Jos kansanedustaja ei tee luottamustehtävänsä päivästä yksi alkaen töitä Suomen ja suomalaisten eteen, niin kuka sitten? Minkälaisen kuvan kansanedustajat työstään meille kaikille antavat? Mitä se kansanedustajan työ oikein on? Kuka sen vastuun kantaa, jos eivä he? Kyllä minä niin mieleni pahoitin näistä vastuunvälttelyuutisista. Linnan kutsuille en siis mene. Siellä ihmisetkin tanssivat keskenään ja sitä ei voi hyväksyä. Käsittämätöntä lapsellista känkkäränkkäröintiä. Ei voi veteraania velvoittaa hoitamaan vielä tämän kaiken jälkeen Suomen asioita vuosikymmenestä toiseen. Kyllä kansanedustajan tarvitsee ottaa viestikapula vastaan Meidän kaikkien on otettava se vastuu ja pää pystyssä nostaa juhlamalja, että minä tein oman osuuteni taas tänä vuonna - maksoin ainakin veroni ja äänestin. En Big Brotherissa, mutta eduskuntavaaleissa.

Sit mä puhuisin nöyryydestä, joka on aina ollut mun kestosuosikki paasausaiheeni ja vetäisin esiin "90-luvulla muiden maiden lainoilla mekin nousimme ylös lamasta"-kortin näpäyttääkseni tiettyjä kansanryhmiä ja lopuksi jotakin tunnelmaa kohottavaa. Jotakin joka siirtäisi syyttävää sormea hiukan sivuun ja loisi meihin kaikkiin uskoa suomalaisina. Voisi keksiä jotakin nokkelaa vaikka Maalaisliiton J. Virolaisen aina puhuttelevan tokaisun Kansa on puhunut ja pulinat pois ympärille.

Onneksi mun ei tartte huomenna puhua missään, koska olen tosi väsynyt ja ei irtoa puhetta nyt laisinkaan ja kovin negatiivisia ajatuksia muodustuu vain. Harmillista olisi pitää alakuloista puhetta. Ei pyydettäisi toisten.


26. marraskuuta 2011

Porkkanakakku on aika parasta!

Korvapuustit on pullamaailman ykkönen, sitten tulee porkkanakakku ja sitten kaikki suklainen....

Eilen illalla paistoin porkkanakakun ja aamulla tein siihen päällisen. Sitä on sitten mutusteltu pitkin päivää. Nam! Porkkanakakkuohjeita on siellä ja täällä. Tässä on yksi, jonka lähde ei ole tiedossa.

Porkkanakakku
(Uunipellillinen)

4 kananmunaa
4dl sokeria
2tl soodaa
2tl leivinjauhetta
2tl vaniljasokeria
4dl vehnäjauhoja
2dl rypsiöljyä
300g (6dl) porkkanaraastetta
100g pähkinärouhetta (mantelikin käy)

Päällinen
200g tuorejuustoa
100g voita
250g tomusokeria
(Ainekset sekoitetaan keskenään.)

Sokeri ja kanamunat vaahdotetaan, kuivat aineet sekoitetaan keskenään ja sitten kaikki loput ainekset sokerivaahdon joukkoon. Paistetaan 175 asteessa noin 30 minuuttia. Pohja jäähdytetään ja päällinen levitetään viimeisenä. Päällimmäiseksi ripotellaan kanelia tai vaihtoehtoisesti puolukoita, pähkinärouhetta tms.

Aika makeaa, että sokereissa voi kyllä ottaa jonkun prosentin pois ja vehnäjauhoista laitoin puolet täysjyvällä, joka toimi hyvin.

24. marraskuuta 2011

Nimiä paperiin!

Talomme ei ole ihan vielä valmis.

Tänään laitoimme nimet lainapaperiin. Sehän se on se tärkein osuus tässä rakentamisessa. Nyt kaikki on totta.

Talo on toki jo piirretty, tontti vuokrattu (tontin saa ostaa talon valmistuttua), Herralataloista tilattu iso kasa oikeaan mittaan sahattua puutavaraa ensi kesäksi ja kaikenlaista muutakin paperia tässä on pyöritelty. Sovittu ja soviteltu. Mä oon toki jo hoitanut tätä naisen osuutta tässä kaikessa ja ostanut pari uutta keittiöpyyhettä, jotka ajattelin jättää laatikkoon odottamaan uutta kotia.
Kunnon nainen olen siis. *hymy*

Sitten odotellaan lumien sulamista, jos sitä lunta tänä talvena tulee. Lumien aikana haetaan rakennuslupa, tehdään lvi- ja valosuunnitelmat, avataan sähkö- ym. liittymät ja monta muuta juttua järjestellään, joista en vielä tiedäkään. Tehdään nää hommat toki, vaikka lunta ei tulisikaan.

21. marraskuuta 2011

Juoksua vaaleanpunaisten lasien läpi

Eilen oli ihan satumainen juoksulenkki.

Lähdin liikkeelle kahdeksan aikaan illalla.

Muutama aste oli pakkasta, raikas keli. Talvijuoksukausi tuli myös aloitettua, koska ensimmäisen kerran tänä syksynä kaivoin juoksupipon esiin. Kesätossuilla kuitenkin vielä.

Ilta oli pilvetön ja tuhannet tähdet tuikkivat taivaalla. Taivaankansi näytti valtaisalta. Siinä tuntee ihminen itsensä hyvin pieneksi.

Lahden sataman alueella tuikkivat kauniit katuvalot, Sibeliustalo oli valaistu ja Niemessä kotien valot hohkasivat. Lisäksi erilaisia jouluvaloja oli ilmestynyt parvekkeille. Tyylikkäitä värittömiä valoja. Ihan mielettömän kaunista! Kylmät väreet menevät vieläkin.

Valoja ihastellessani, huomasin yht´äkkiä jonkun kulkevan vierelläni. Se oli kettu. Reponen jolkotteli mun vieressä parin metrin päässä. Sitten meidän katseet kohtasi. Ketulla oli niin rauhaisa ja fiksu katse. Sitten se kääntyi ja katosi pöheikköön. Jäi maaginen tunne, kuin kettu olisi sanonut minulle jotain kannustavaa.

Hetki oli niin hieno, että ihan nousi kyyneleet silmiin. Tuntui niin hyvältä kaiken sen kauniin keskellä. Olenko joutunut johonkin taideteokseen tai elokuvaan? Se oli kuitenkin jotakin ihmeellisempää kuin taideteos, se oli luonto.

Ei tartte varmaan erikseen mainita, että juoksu kulki reilun tunnin lenkin verran ihan kuin leikkiä vain.

Tätä ette kuule usein mun suusta: "Kannattaa lähteä lenkille!"

17. marraskuuta 2011

Saukkokoulu osat IV ja V

Uintikoulun neljäskerta oli todella kaamea. Harjoittelimme käännöksiä. Aluksi opettelimme tekemään kuperkeikkoja eteen- ja taaksepäin. Se oli niin kaameaa, koska nenä, nielu ja kaikki mahdolliset putket olivat ihan täynnä vettä. Päässä tuntui todella pahalta, eikä vain tunnin ajan ---vaan koko seuraavan päivän. Ihan kuin olisi autopesuharjat pyörineet kaikissa kasvon putkissa klooria (tai millä myrkyllä lie noita vesiä nykyään puhtaana pidetäänkään) läträten. Kuperkeikkoja osasin kyllä tehdä sen verran mitä autopesujen aiheuttamalta ahdistukselta pystyin.


Varsinaiset käännökset menivät ihan ohi. Kylkikäännös meni jotenkuten ja ehkä harjoittelemalla vielä opin sen. Se varsinainen kuperkeikkakäännös ei onnistunut laisinkaan. Lopputunnista keho ei enää suostunut kunnolla edes yrittämään, koska keho ei halunnut sitä vettä enää ollenkaan sisäänsä. En olisi koskaan palannut kurssille, jos tätä olisi lähdetty harjoittelemaan ensimmäisellä kerralla.




Neljännellä kerralla harjoiteltiin myös jotain uintijuttujakin käännösten ohessa. Viidennellä kerralla jatkettiin taas uimaharjoituksia. Palattiin rinta-, selkä- ja vapaauintiin. Oli taas mukavampaa. Kyllä me niitä kuperkeikkoja taas aluksi mentiin, mutta ei onneksi käännöksiä tehty. Eilen sitten rupesimme uimaan allasta päästä päähän. Ensimmäisen kerran siis pääsi tositoimiin ja oikein hengästy. Uintikuntoon pääsee kuulemma uimalla. Näinhän se taitaa olla.


Niin ja mulla oli mun uusi uimapuku. Onhan se kiva uida, kun vaatteet pysyy varmasti päällä.

Kuvan saukko näyttää kuperkeikan mallia Brooklynin akvaariossa syksyllä 2009.

13. marraskuuta 2011

Piipahdettiin Jyväskylässä

Käytiin viikonloppuna Jyväskylässä miehen ja koiran kanssa. Mukava viikonloppu.

Miehen sisko on lähdössä suureen maailmaan pidemmäksi aikaa, niin kävimme vielä päivittämässä toistemme kasvot muistiin. Hänen työpaikkansa herkkuja syötiin pelipaikalla ja vielä illalla siskojen kotona tarjoiltuna. Porkkanakakku oli aikasen mehevää, suklaakakku ja herkkupulla ajoivat myös asiansa ja talon burgeri oli jättimäinen! Burgeria puremaan saatiin myös miehen serkku.  Miehen toinen sisko asuu myös Jyväskylässä ja hänen putiikissaan käytiin tekemässä ostoksia. Kaikkea ihanaa on hällä siellä ja netin kautta voi tehdä ostoksia myös.


Käly keitti kaffet.

Yötä oltiin Sokos-hotellissa, jotka ovat aina yhtä koiraystävällisiä. (lause alkaa yksiköllä ja sitten jatkuu luontevasti monikolla) Huone oli käytävän päässä omassa rauhassa (samassa huoneessa ollaan oltu aikaisemminkin) ja hotelliin tullessa saa koiralle tervetuliaiskassin. Koira toki osaa olla hissukseen huoneessa myös itsekseen ja se varmasti helpottaa ystävällisen palvelun ylläpitoa. Saunaosastolla oli useita poreammeita. Ostin reissusta itselleni myös uimapuvun ja pääsin sitten poreilemaan. Uimakurssilla oon huomannut, että kunnon uimapuku pitää olla. Kilpavarustelin nyt sitten sinisen Speedon puvun, joka oli puoleenhintaan. Hyvät kaupat. Se on vielä sellainen selkeän sininen valkoisin merkein, joten sitä ei sekoita mustaksi mitenkään päin. Tärkeää ja keskeistä on, että ei lähde ollenkaan mukaan mustaan massaan. *hymy* Huomenna sitten pääsee sen kanssa tositoimiin kurssille. Hotellin aamupalalla oli kaikkea mahdollista, tosin tiramisu loppui ennen kuin ehdin sitä maistamaan. Länsimainen ongelma, kun ähkyssä kaipaa vielä lisää. Pitäisi hävetä.

Erikoista oli, että kaikki tavatut henkilöt suunnittelivat uusia kuvioita mahdollisesta muualla kuin Jyväskylässä, joten saa nähdä koskahan Nykäskylään päädytään seuraavaksi. Mukava kaupunki veden äärellä.

6. marraskuuta 2011

Jos toi luumuilu ei lopu, niin sitten se jatkuu...

Eilen paistoin kakkua, jota nyt sitten syödään muutama päivä. Helppoa ja hyvää, vadelmat sopii tosi hyvin tähän. Tää ohje löyty Etelä-Suoman Sanomista 27.10.11. Lehdessä oli jotakin esittelyä, että sopii hyvin joulunaikaan. Joo, kyllä syksy ja joulu maistuu vuoassa. Vadelmat muistuttavat kuitenkin kesästä!

Luumu-vadelmakakku

150g voita (jätä hiukan vuoan pohjalle)
1,5 dl sokeria
3 keltuaista (valkuaiset laitoin smoothieen)
3,5 dl vehnäjauhoja
1 tl kanelia
2 tl vaniljasokeria
0,75 tl leivinjauhetta ja 0,25 tl ruokasoodaa (kunnon fysiikkaa...)
2 dl luonnonjogurttia

vuokaan:
muutama ruokalusikallinen voita
1 dl fariinisokeria
6-10 kokonaista luumua
2 dl vadelmia

2. marraskuuta 2011

Luumuilua

Luumut on hyviä sellaisinaan, mutta niistä on myös helppo tehdä kaikenlaista iltapaa tai muuta hyvää.

Eilen tein paistettuja luumuja. Paistetut luumut osaa jokainen tehdä, ottaa luumuista kivet pois ja laittaa puolikkaat kuumaan uuniin. Oli mulla eilen oikein ohjekin. Ohjeen lähde Etelä-Suomen Sanomat 27.10.11.

Paistetut luumut

kokonaisia luumuja
fariinisokeria
(konjakkia)
tarjoiluun kermavaahtoa

Voitele vuoka öljyllä. Halkaise luumut ja poista kivet. Laita luumut vuokaan ja ripottele jokaisen luumupuolikkaan keskelle teelusikallinen fariinisokeria ja muutama tippa konjakkia. Konjakki ei ole välttämätön, mutta antaa juhlavan maun. Paista 200 asteessa kunnes luumu on kypsää, noin 20 minuuttia.

Kermavaahto korvattiin vaniljakastikkeella. Tänään söin loput ja oliko maukasta kastikkeeksi jähmettynyt luumujen neste ja fariinisokeri? Oli.

Joku viikko sitten tein sellaista luumupaistosta, jota syötiin aika monta päivää ---ja se vaan parani ja parani koko ajan.

Luumupaistos (8-10 annosta)

250g voita (vinkki: Rainbow`lla on luomuvoita 250g-paketeissa)
4 1/2 dl vehnäjauhoja
1 dl kidesokeria (ennen vanhaan ohjeissa puhuttiin vaan sokerista)
2 dl fariinisokeria
10 luumua

Uuni 175c-asteeseen. Nypi voi, jauhot ja sokerit kulhoon murumaiseksi seokseksi. Laita hetkeksi jääkaappiin. Huuhtele luumut ja poista niistä kivet. Leikkaa luumut neljään osaan (mä laitoin kyllä puoliksi) ja nosta voidellun uunivuoan pohjalle. Ripottele taikina päälle (mun salaisuus oli se, että tein tän kapeaan uunivuokaan ja pystyin painelemaan taikinan luumujen päälle kanneksi, enkä ripoittelemaan päälle). Paista uunin alatasossa 30-45 min / kauniin kullanruskeaksi. Tarjoa suoraan vuoasta jäätelön tms. kanssa. Mä paistoin vähän pidempään, koska tein taikinasta sen kannen. Tää oli hyvää heti ja myös kylmänä parin päivän päästä. 
Tämä ohje on Koti ja Keittiö-lehdestä 9/11. Kuva oma.

1. marraskuuta 2011

Saukko II ja III

Toinen uintikoulukerta oli haastavampi kuin ensimmäinen. Vapaauinnin eli kroolin hengitys on haastavaa. Vettä on koko ajan siellä, missä pitäisi olla ilmaa. Välillä ehkä ihan hippasen onnistuikin, mutta sitten taas meni sekaisin. Pitää muistaa kädet, jalat ja hengitys. Kaikki samaan aikaan. Haastava kokonaisuus siis. Ihme, että osaan edes kävellä. Selkäuintia myös testailtiin ja piti uida kuin delfiini. Siis piti.

Toinen uintikerta päättyi suihkutiloissa yhteen ikävimmistä lineista ikinä: "Onko kukaan lääkäri tai sairaanhoitaja?" Vanhempi nainen sai jonkinlaisen kohtauksen tunnin jälkeen. Nainen oli altaassa vieressäni ja valitteli päänsärkyä jo vedessä. Ambulanssi tuli onneksi apuun.

Eilen, kolmannen tunnin aluksi, meille kerrottiin naisen voivan hyvin. Hän ei kuitenkaan enää palaa kurssille. Eilen sitten aloitettiin rintauinnin opettelu. Se on varmasti minun lajini: rintauinti. Siinähän sitä vasta muistettavaa olikin, mutta siitä kuitenkin tuli vahvimmin "tämän haluan oppia ja varmaan opinkin"- olo.Tunnin lopuksi kokeiltiin ihan kylmiltään taas vapaauintia ja mulla ei ollut mitään muistikuvaa edellisen kerran asioista! Oh-hoh!

Kolmannella kerralla oli selkeästi rankin ohjelma. Parilla ensimmäisellä tunnilla tuli välillä kylmä ja tuli kramppi-ongelmia. Eilen ei ollut kylmä. Rupesi menemään urheilun puolelle. Eilen piti taas olla delfiini. Opettaja kommentoi, että loppumatkasta meni tosi hyvin mun delfiini, kun rupesin potkimaan vahvemmin. Kerroin opettajalle, että mulla rupesi happi loppumaan ja oli pakko laittaa lisävauhtia, kun meinasi tulla paniikki. Paniikki on kuulemma oikein hyvä motivoija.

Niin ja heti toiselle tunnille ostin uimalasit ja ne on ihan tosi hyvät. Suosittelen uintikurssia ja uimalaseja kaikille. Vielä neljä kertaa edessä.

28. lokakuuta 2011

19. lokakuuta 2011

Kylmä totuus nykyihmisen maratonharrastuksesta

Hiukan illalla hymyilytti ja vielä uudestaan aamulla, kun miehelle tätä luin. Ote on kirjasta Maaninkavaara, jonka on kirjoittanut Miika Nousiainen.

"Vaikka maraton on pitkä ja tuskainen, en haluaisi verrata perheen surua nykymaratoniin. Siitä on tehty elämys, joka vie mielikuvaa kauemmas juoksemisesta. Se on kansanhuvia, jota harjoitellaan työporukassa simpsakan ohjaajan neuvoilla.

Siinä sitten löntystellään talvi tavoitteen eteen. Keväällä tehdään retki Tukholmaan. Olisi tuo maraton Helsingissäkin, mutta kun se on syksyllä. Ikävä harjoittelu pilaa kesän terassikauden. On se niin väärin, kun juoksu pilaa kaiken.

Laivalta hankitaan viimeisen teknologian mukaiset vaatteet. Nättiä väriä tietenkin. Ne päällä lyllerretään reitti kuuteen tuntiin. Maalissa saadaan stipendi, mikrosiru välittää säälittävän ajan internetiin tuttavien ihmeteltäksi.
Ne vielä laiskemmat kotikoneella luulevat tapahtunutta saavutukseksi. Soittavat sukulaisille ja kertovat, että tällaisen tempun se meidän Erja nyt teki. Erjan kelpaa pitää loppuvuoden sählyvuoroilla saavutuksesta kertovaa paitaa.

Mikä helvetin saavutus on kuuden tunnin maraton? Se on arkiliikuntaa, kävelylenkki. "

Etsin tämän kirjan käsiini, kun Peque-blogissa sitä käsiteltiin ja tuli sellainen olo, että tuo kirjahan voisi osua ja upota. Olen vasta alkuvaiheessa kirjaa, joten analysoidaan sitä sitten mahdollisesti myöhemmin.

18. lokakuuta 2011

Mä on niin saukko.

Eilen lunastin taas yhden uuden vuoden lupauksen. Aloitin uimakoulun. Kurssille pääsi, jos pärjää isossa altaassa. Minähän olen pärjännyt siellä jo kohta 30 vuotta, joten olikin jo aika siirtyä uimisessa seuraavalle levelille. Kurssi kestää seitsemän kertaa ja on aina maanantai-iltaisin puoliyhdeksältä. Hyvin lähellä nukkumaanmenoaikaani siis, mutta joskus on venyttävä tavoitteiden vuoksi. Triathlon täältä mä tulen!

En ole liikunnallisesti mitenkään lahjakas ja en varsinaisesti tunnista oikeata tai vasenta. Pari viikkoa sitten meinasin hukkua mummojen vesijumpassa. Olin siis hiukan kauhuissani ja samalla tohkeissani koko kurssista. Suihkutiloissa tajusin heti, että minulla on väärän värinen uima-asu. Kaikilla muilla oli musta. Minulla ei ollut myöskään uimalaseja. Hävetti. Sellainen lakkikin oli melkein kaikilla.

Rohkeasti kuitenkin päädyin altaaseen ja siitä eteenpäin kaikki meni oikein mainiosti. Harjoiteltiin hengittämistä, selkäuintia ja vapaauintia. Tiesittekö, että vapaauinti (olikohan se vapaauinti...) on sama asia kuin krooli. Mä en tiennyt. Nyt tiedän, eikä se mikään tietokilpailu kuitenkaan ollut - onneksi. Pysyin hyvin mukana ja opinkin kaikkea. Kerran meni vettä nenään oikein kunnolla ja kerran meinasi krampata pohkeet. Onneksi oon magneesiumini syönyt, niin ei kramppaillut enempää. Välillä joutui odottamaan altaassa muita ja kylmiltään potkimaan lähtiessä kramppi punkee pakolla päälle.

Oikein oli mukavaa ja tunti meni ihan siivillä. Oikein uiminen on todella raskasta ja vaikeaa, mutta ehkä se tästä. Hankalinta on hengittäminen. Jos olette aloittaneet uusia liikuntaharrastuksia, niin tiedätte, että joka lajissa opetellaan erilainen hengitys. Jos harrastaa montaa lajia, niin täytyy tosiaan keskittyä siihen hengittämiseen: oliko tää nyt pilatesta, uimista, juoksua vai aurinkotervehdys? Puh-puh-puh. Hengästyminen tulee joka lajissa aika samalla tavalla.

Liian lyhyt hame ja shortsit.

Kävin jokin aika sitten katsomassa Liian Lyhyt Hame-esityksen Lahden Sibeliustalossa. Menin pyörällä, joten en voinut puketua liian lyhyeen hameeseen, mutta laitoin liian lyhyet shortsit. En oikein osannut odottaa esitykseltä mitään. Rehellisesti sanottuna en ole varma sainko silti rahoilleni vastinetta. Osa esityskiertueen tuotosta menee hyvätekeväisyyteen eli Ensi-ja turvakotien Liitolle. Hyvä näin. He ainakin saivat ansaitusti osansa rahoistani ja myös toiminnallensa huomiota. Hyvä siis näin.

Sofi Oksanen kerää nimellänsä ihmiset paikalla ja paikan päälle päästyään ihmisiä viihdyttää lähinnä Maija Kaunismaa. Maija toki tulkitsee Sofin tekemiä tekstejä laulamalla ja pianolla, joten onhan Sofi osansa esityksestä hoitanut. Shown voi ostaa myös kotiin kirjana ja CD-levynä.


Aluksi mä vain tuijotin Sofia. Onhan hän jotenkin mystinen. Sofi on yllättävän pieni nainen. Hiukset tekevät koko hahmosta isomman vaikutelman. Aikani tuijotettuani pääsin mukaan esitykseen, sen verran kun nyt ylipäänsä pääsin mukaan. Maija tosiaan oli viihdyttävä, mutta Sofin maailmanparannuspuheet olivat hyvin jäykkiä. Asia oli hyvää, mutta todella nippeli-/numerotietovetoista. Tekstiä olisi pitänyt työstää paljon pidemmälle, jotta siinä olisi kuuntelijana pysynyt perässä. Aiheet olivat hyviä ja tärkeitä, mutta viimeistely oli jäänyt. Joutui välillä oikein näyttelemään, että on ihan messissä ja kiinnostuneena odottaa jatkoa.


Jossain vaiheessa mietin, että siinä oli sellaista vanhan maailman tuntua. Historiassa viisas mies esiintyy kansanjoukoille, rahvaalle - nykymaailmassa viisas nainen puhuu ja kansanjoukko kuuntelee sekä oppii.

Aiheet olivat hyviä ja puhuttelevia. On ihan aiheellista kerätä salillinen naisia yhteen ja kertoa heille, että yhteiskunnassamme (jonka me kaikki muodostamme) hiljaisesti hyväksytään erilaisia naisiin kohdistuvia väkivallantekoja. Katsotaanhan kaikki peiliin.

Hyväntekeväisyyttä kuitenkin, joten hauskan loppulaulun myötä ihan hyvillä mielin poljin kotiin. Kyllä se koomassa sohvalla vietetyn illan voitti.

kuvat: liianlyhythame.fi

14. lokakuuta 2011

Aikuiset syö kaalilaatikkoa.

Mä syön melkein mitä vaan, mutta en kuitenkaan. Kaalikääryleet ja kaalilaatikko aiheuttavat minussa kauhun väristyksiä. Maanantai-iltana sain kuitenkin päähäni tehdä kaalilaatikkoa, koska havaitsin kaapissa olevan kaalia ja jauhelihaa. Menin jälleen Valion sivuille katsomaan reseptejä ja siinähän se oli etusivulla: kaalilaatikon ohje. Olisihan se jo aika kasvaa aikuiseksi ja opetella syömään kaalilaatikkoa!

Kaalilaatikko oli helppo tehdä, se tuoksui ihan kaalilaatikolle (yak) ja se myös maistui kaalilaatikolle (yak). Hassuinta tässä on, että se oli periaatteessa tosi hyvää, mutta ei kuitenkaan. Se haju/tuoksu toi mieleen kaamean kaalilaatikon, josta mä en tykkää. Maku oli onnistunut, koska ruoka maistui kaalilaatikolta. Onnistunutta kaalilaatikkoa, joka oli hyvää, jos ois niinku tykännyt.

Arvatkaa onko sitä pitänyt nyt pari kertaa syödä, olen syöttänyt sitä jopa koiralle ja on mieskin sitä syönyt. Voin kertoa, että se on loputon kaalilaatikko. Se ei lopu koskaan. Mä en halua olla aikuinen, joka tykkää kaalilaatikosta.

Jos joku kuitenkin tykkää kaalilaatikosta, niin laatikko on helppo tehdä ja on maukasta.

Valmistusaineet
1kg valkokaalia
2 isoa sipulia
2 rkl voita/marg
ripaus suolaa
pienempi ripaus jauhettua valkopippuria
2 rkl meiramia
siirappia
1 dl puuroriisiä
2 dl ruokakermaa
6 dl maitoa
Tee näin:
Suikaloi kaali.
Hauduta se kokoon pienessä vesimäärässä tilavassa kattilassa. Valuta.
Hienonna sipulit. Paista ne rasvassa jauhelihan kanssa.
Mausta.
Sekoita jauheliha-sipuliseos ja raaka riisi kaalin joukkoon.
Kaada seos voideltuun uunivuokaan. Lisää ruokakerma ja maito.
Kypsennä uunin ala- / keskiosassa 175 asteessa n. 1 1/2 t. Peitä vuoka leivinpaperilla tai foliolla, kun pinta on saanut sopivasti väriä. Tarjoa puolukkasurvoksen kera.
Lähde: valio.fi.

13. lokakuuta 2011

Kävin mä lomalla Afrikassakin...

Loman ensimmäisenä päivänä kävin Kiasmassa katsomassa tän vuoden Arsin, jonka teema on Afrikka. Olin etukäteen hiukan skeptinen, koska minulle oli jostain tullut näyttelystä mielikuva hyvin länsimaisesta afrikkalaisesta taiteesta. Näyttely vei kuitenkin ihan mukanaan. En muistanut miettiä, että oliko länsimainen lähtökohta vai ei. Ehkä vähän oli, mutta ei häiritsevästi. Sopi kuvioon.

Mä en taiteesta ymmärrä mitään muuta kuin mitä itse näen, koen ja mietin. Näyttelyssä on paljon valokuvia, joita tällainen tyhmempikin ymmärtää. Täytyy kyllä sanoa, että monen muunkin teoksen, ei siis pelkästään valokuvien, sanoma aukesi ihan katsomalla. Aukenevat sanomat vaan herättivät sitten lisää sanomia kysymysmerkkejä perässään. Näyttelyn jälkeen myös Afrikkaan liittyvät uutisoinnit ovat osuneet silmiin aikaisempaa aktiivisemmin. Miksi me tiedetään Afrikasta niin vähän? Miksi kaatopaikat ja afrikkalaiset ovat nykyään samoissa kuvissa? Miksi länsimaisilla avustuksilla pystytään ylläpitämään pakolaisleirejä, joissa ihmiset asuvat vuosikymmeniä, mutta rahaa ei ole niin paljon, että heille rakennettaisiin jotain pysyvämpää? Mikä on Afrikka ja ketä ne afrikkalaiset ovat? Mä olen Eurooopasta ja eurooppalainen, kuten myös kerjäävä romanialaismummo Lahden Sokoksen edessä. Miksi nälkiintyneitä lapsia oli uutisissa mun lapsuudessa jatkuvasti, mutta moneen vuoteen ei ollut ja nyt on taas valtava nälänhätä? Pitäisikö Afrikasta uutisoida enemmänkin? Omistaako Aasian rikkaat Afrikan? Siinä joitakin kysymyksiä näin alkuun. Tässä muutamia omia otoksia näyttelystä. Hassua kuvata valokuvia, mutta näin tein kuitenkin. Näyttelyssä on myös paljon mukavia ja toivorikkaita teemoja. Naisasia oli myös hyvin esillä.

Tää on niin naisasiakuva, että miten voikaan olla näin osuva!

Tämä kuva on osa kokonaisuutta, jolla on erikoinen tarina, mutta projektista irrotettunakin tää on kuvana niin monen asian summa.

Tässä teemassa oli myös useita kuvia, joita joutui tuijottamaan ja pitkään.

Tässä näyttelyssä käsiteltiin Kiinan taloudellista vaikutusta Afrikkaan - eikä varsinaisesti hyvällä.

Afrikka ja jätteet on niin surullinen yhdistelmä. Tuntuu, että puoli Afrikkaa saa nykyään pienen elantonsa roskia tonkimalla. Tämä jätteet ja Afrikka on sellainen ilmiö, että pahaa tekee.

Tästä ratsastajasta revittiin jotain otsikkoja keväällä, kun taustalla näkyvä Mannerheim häväistiin tavalla tai toisella tällä taideteoksella. Miten voi joku käydä tässä näyttelyssä ja saada otsikot revittyä tästä teoksesta? Moni muu teos olisi tarvinnut näitä otsikoita, vaikka kuvat elämästä kaatopaikoilla.

Palautetaulusta kommentti. Tämä on todella totta, että afrikkalaista taidetta ei niinkään ole esillä. Enemmän on taidetta, jolla on ymmärrystä laajentavaa merkitystä ja sitä länsimaista näkökulmaa vrs. Afrikka.

Emäntä tulee tsekkaa paikat.

Tässä on Afrikkaa, heimopäällikkö, mutta sehän onkin nainen. Onko se afrikkalaista?

Oh-hoh.

8. lokakuuta 2011

"Vähän-niinku-lasagnea"-viikko

Lidlissä on  mainosten mukaan Ranska-viikot. Meillä on vähän-niinku-lasagnea-viikot. Viikolla tein lasagnen kaltaista ruokaa, jossa lasagnelevyt korvattiin kesäkurpitsaviipaleilla ja tänään levyt korvattiin tortilloilla. Vähän-niinku-lasagne-viikoilla on otettu myös parit kuvat tehdyistä ruoista ja ihmetelty, miten ruokaa tulisi kuvata, jotta se ei näyttäisi kertaalleen syödyltä? Tällä viikolla ei ainakaan löytynyt vastausta tähän kysymykseen. Älkää antako kuvien viedä ruokahalujanne. Tää on tätä tosi elämää, ei muoviruokaa nämä.

Eiku tämän nimihän on Kesäkurpitsamoussaka. Ei siitä kyllä moussaka tullut mieleen, vaan lasagne.

Jauhelihakastike
400g paistijauhelihaa
2 sipulia
1 rkl rasvaa
1 tlk (400g) tomaattimurskaa
1-2 valkosipulin kynttä
1 tl suolaa
1 rkl pizzamaustetta
Juustoinen munamaito
1 dl maitoa
1 prk (2,5dl) mautettua ruokakermaa Kolme juustoa (tää ei maistu miltään, ihan voi laittaa tavallista kermaa)
3 munaa
1/2 tl suolaa
Väliin
n. 800g (3-4) kesäkurpitsaa
Pinnalle
1 pussi (150g) mozzarella-raastetta 

Ruskista jauheliha ja hienonnetut sipulit rasvassa. Lisää tomaattimurska, hienonnetut valkosipulin kynnet, suola ja pizzamauste. Anna kiehua 2 - 3 min. Yhdistä munamaidon aineet. Leikkaa kesäkurpitsat pituussuunnassa pitkiksi viipaleiksi. Käytä juustohöylää niin saat ohuita viipaleita. Lado voideltuun uunivuokaan kerroksittain jauhelihakastiketta ja kesäkurpitsaviipaleita. Kaada puolet munamaidosta vuokaan, kun kerroksista puolet on koottu. Jatka loppuun ja kaada loppu munamaito päälle. Lado päällimmäiseksi kesäkurpitsaa. Ripottele päälle juustoraaste. Kypsennä 200 asteessa n. 60 min tai kunnes kypsä. Peitä paiston loppuvaiheessa leivinpaperilla, ettei pinta tummu liikaa.

Kesäkurpitsamoussaka

Tänään tein lasagnen kaltaista ruokaa, jossa lasagnelevyt korvattiin niillä sellaisilla tortilla-jutuilla. Tortillalasagne. Vaikka itse sanonkin, niin tästä tuli nam, nam. Onneksi sitä jäi vielä huomiselle!

Valmistusaineet
1 pkt (6kpl) isoja vehnätortilloja (käytin niitä täysjyväversioita)
Kastike
400g paistijauhelihaa
sipulia (kehotetaan käyttämään pakastetta 200g, mä en kehoita tekemään näin)
2 rkl rasvaa
3/4 tl suolaa
2 tl pippurisekoitusta
1 tlk (400g) tomaattimurskaa
1 prk (2,5dl) ruokakermaa maustettua, Kolme juustoa (Kippari-juusto-versiota laitoin ja oli tosi hyvää)
1 dl persiljaa (vaihdoin tän pinaattiin, kun sitä oli)
150g mozzarella-raastetta (200g fetajuustoa murensin mukaan ja mozzarellapussin jämät)

Paista jauheliha ja sipulit rasvassa pannulla. Mausta. Lisää tomaattimurska ja ruokakerma. Anna kiehahtaa. Nosta levyltä. Lisää hienonnettu persilja. Laita reilun kokoiseen pyöreään tai suorakaiteen muotoiseen uunivuokaan kerroksittain ohuelti kastiketta, tortilloja (leikkaa suorakaiteen muotoiseen vuokaan tortillat puoliksi) ja juustoraastetta. Ripota pinnalle loppu juustoraaste. Paista 225c uunin ala/keskiosassa 10-15 min.
 
Tortillalasagne
 
Molemmat reseptit on Valion. Molempiin käytin laajemmin mausteita, mitä ohjeissa on ja suolan jätin pois kokonaan.