Lukeminen kannattaa aina.

Olen taas ajautunut tilanteeseen, jossa luen lähes ainoastaan iltaisin ennen nukkumaanmenoa. Se on ihan hyvä asia sinäänsä, mutta lukemishetki jää usein hyvin lyhyeksi unen painaessa silmäluomiin. Siitäkään ei ole muuta haittaa, kuin kirjojen hidas eteneminen. Maailmassa on niin monta kirjaa, jotka odottavat vielä lukemista.

Minulla ei ole erikseen kesä- ja talvikirjoja, lomakirjoja ja arkikirjoja. Aina on kasa kirjoja kesken. Lehdissä usein kerrotaan kirjamyynnin laadullisen sisällön vaihtelevan vuodenaikojen mukaan. Sekin kertoo varmasti siitä, että kesällä pohjoisen kansa elää toisella moodilla kuin talvisin.

Itselläni on menossa tämä lukuprojekti. Tänä kalenterivuonna olen lukenut vain kolme kirjaa tuolta listalta. Kaikki olivat hyvin viihdyttäviä ja suosittelen niitä kaikille. Keväällä luin Anna Kareniinan ja tässä kesällä tuli nautittua Kotiopettajattaren romaani ja Ennen päivänlaskua ei voi. Kotiopettajattaren romaani oli nuoren naisen kasvutarina romantiikalla höystetttynä. Jos miehet ovat joskus puhuneet tunteistaan ja ajatuksistaan kuten tässä kirjassa annetaan ymmärtää, niin vessanpöntön kannen laskeminen naisen pyynnöstä on aika pieni ele kertomaan, että välittää. Ennen päivänlaskua ei voi on voittanut Finlandiapalkinnon vuonna 2000 ja se oli ihan uskomaton. Sen joutuu kyllä lukemaan uudelleen, koska jotenkin minusta tuntuu, että minulta jäi jotain ymmärtämättä kirjan loppuhuipennuksesta. Nämä kirjat sopivat ehdottamasti tuolle klassikkolistalle. Eilen aloitin listalta kirjan Vuosi 1984.

Kesällä luin myös tulevan klassikon (no ei oikeasti) The Carrie´s Diary, joka kertoo Carrien (jos, et tiedä kuka Carrie, niin se on oma häpeäsi) teini-iästä ja elämästä ennen New Yorkia. Tulihan kerrattua Lontoon kieltä. Jos kirja olisi kertonut vain jostakin teini-ikäisestä Carriesta, niin en tiedä olisinko koskaan nähnyt takakantta (tai etukanttakaan). Ei kirja mitenkään älyttömän huono ollut, mutta en ollut ihan varsinaisesti kohderyhmää. Vai olinko, kai mä olin. Samaan aikaan luin myös Eve Hietaniemen Yösyötön. Se oli oikein koukuttava tarina siitä, miten mies jää yksin vastasyntyneen kanssa ja elelee vauvan kanssa kahden taaperoikään asti. Tarkempaan juoneen en puutu. Klassikoita ja hömpämpää siis fifty-sixty.

P.S. Joku muukin on lähtenyt kahlaamaan näitä sataa kirjaa.