Pari viikkoa on mennyt alavireessä.
Se johtuu muun muassa kesän loppumisesta. Ärsyttää, kun kesä muuttuu syksyksi liian nopeasti. Ei muutu oikeasti, mutta ihmisten puheissa se tapahtuu. Puhutaan syysvaatteista ja puetaan pitkät housut jalkaan lämpötiloissa, jotka keväällä saisivat meidät riisumaan ne. Aloitetaan uudet syksyharrastukset ja mitä kaikkea. Jos elokuu on jo syksykuukausi, niin sitten kesäkuukausia on vain kaksi. Aika vähän. Elokuutani ette siis saa.
Alavireyttä ei voi kuitenkaan täysin ulkoistaa, vaan pitää katsoa peiliinkin. Epäselviä ja keskeneräisiä asioita on aika paljon: sukkalaatikon siivoamisesta tulevan talon asioihin. Isot ja pienet kuviot menevät sekaisin ja mykkyrälle. Mistähän sitä aloittaisi kaikkien asioiden kanssa? Pitäisi ymmärtää, mitkä asiat ovat heti hoidettavissa ja mitkä hoituvat ajan kanssa. Pitäisi tehdä to-do-listoja, mutta ei ole varma jaksaako niitä toteuttaa. Tuovatko ne parannuksen asioihin vai burn outin?
Ystäväni kuolema on herättänyt monta ajatusta, jotka pääasiassa kiertävät kehää. Kysymyksiä ja ajatuksia, joille ei muodostu syy-seuraussuhteita eikä loogisia ajatuskulkuja. Ajatuksia, joihin kuluttaa paljon energiaa. Eikö energianmäärä olekin vakio? Kun energiaa laittaa yhteen, niin se on poissa jostakin muusta. Fysiikkaa.
Viime viikolla mies sairastui flunssaan. Tiesin, että se siirtyy mulle jollakin viiveellä. Sieltähän se tuli. Sunnuntaina kello 15:00 mä tiesin, että se on mussa. Ei mies, vaan tauti. Ehdin just viettää kivan päivän Helsingissä. Sen verran tauti tuli siis mua tässä asiassa vastaan.
Eilen oli sitten ensimmäinen saikkupäivä. Tuli oikein tarpeeseen. Alavireisen ajanjakson saa päättymään käymällä oikein pohjalla. Pyörii nenäliinojen seassa tukkoisena ja kuumehöyryissä. Päättää, että on maailman onnettomin ihminen, jolla ei ole muita vaihtoehtoja kuin tuijottaa seinää. Jimi yritti parhaansa mukaan pilata mun pohja-päivän kipuamalla syliin nukkumaan. Yritä siinä sitten murjottaa ja kaivaa kuoppaa syvemmäksi, kun maailman ihanin koira tuhisee kyljessä. No, kyllä mä aika syvän kuopan kuitenkin sain kaivettua.
Mä uskallan kaivaa kuopan, koska jaksan vetää itseni sieltä ylös. Tähän peliin kuuluu tämä seuraava päivä, jolloin olen taas iskussa. Tai olisin iskussa, jos en edelleen olisi täällä sohvalla nenäliinojen alla kuumeilemassa. Näen kuitenkin valon tunnelissa ja se ei ole vastaantuleva juna.
Asiat on kirkastuneet ja tein to-do-listan. Ei se ollutkaan niin pitkä. Siivoa vaatekaappi, osta pölypussiton imuri, nosta liikunta prioriteettillistalla ylös ja kirjoita puuttuvat esseet yliopistolle. Pitää vaan laskea elämä arjen tasolle ja elää sitä as you want it. Turhat haahuilut sivummalle ja kiinni elämästä. I`m back.
JK. Tänään en siis enää voinut tuijottaa seinää, vaan kaivoin TheKenkälaatikon esiin. Sinkkuelämää laittaa lisävirettä elämään. Tänään on jo treenattu maratonille, rakastettu, näytetty nätiltä ja oltu tosi ystäviä sekä oltu treffeillä New Yorkin kanssa. Ei huono päivä ollenkaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentista. Ilahduin!