1. syyskuuta 2011

Uudestaan!

Meidän päiväaviisissa ei enää ole telkkariohjelmien perässä merkintää, jos kyseessä on uusinta. Onko sellaisia ollut enää vuosiin? Parina aamuna olen vain huomannut, että ei ainakaan enää ole.

Minua ei uusintojen uusinnat haittaa, koska ohjelmat jää useastakin uusinnasta huolimatta näkemättä ja toisaalta mä tykkään katsoa samoja, hyviksi havaittuja ohjelmia uudestaan ja uudestaan.  Tänään tulee kaikkien uusintojen äiti eli Frendien viimeinen osa ja luultavasti koko sarja alkaa huomenna uudestaan. Hyvä, että tässä maailmassa on jotakin vakaata ja pysyvää.

Mitäs televisiosta tänä syksynä muuten katsotaan? Eilen alkoi BB, jonka seuraamiseen olen jo liian vanha. Kokeilin eilen katsoa sitä, mutta en innostunut. Harmi sinänsä, koska ensimmäinen BB-kausi oli mielestäni tosi koukuttava. Maria, Maria alkaa taas, joten hip-hei sille! Sitten alkaa ne Tantsut, joita en ole koskaan katsonut, koska sunnuntaina on juoksuilta. Maajusseille etsitään morsianta. Sekin oli joskus ihan hyvä, mutta eikö se olekin aika nähty? Pasilan uusi tuotantokausi ilahduttaa meitä sitten myöhemmin syksyllä, kun vaan muistaa sen katsoa. Suurinta pudottajaa ei tarvitse enää katsoa, olen vapaa!

2 kommenttia:

  1. Olen taas jonkun verran huolissani pystynkö katsomaan Tanssii tähtien kaa, koska se tulee su iltana.

    VastaaPoista
  2. Maailmankaikkeus yrittää kertoa sulle, että sun elämä on parempaa ilman dantsu-ohjelmaa.

    VastaaPoista

Kiitos kommentista. Ilahduin!