Toinen retki Ranskaan viikon sisään.

Kävin taas leffassa.

Lopputekstien aikaan oikealla puolellani kaksi lukioikäistä tyttöä totesi, että juuri päättynyt elokuva oli tylsä ja huono. Vasemmalla puolella istui heidän lukioikäinen kaveri äitinsä kanssa. Äiti kommentoi, että miten ihmeessä, että pitäneet. Hänen tyttärensä kommentoi, että ei tämä ollut oikein nuorten leffa.

Oih, onneksi mä en ollut nuori, vaan elän aikuisesti ja sain tykätä leffasta.

Tänään matkustin Pariisiin Woody Allenin tapaan. Midnight in Paris oli romanttinen, satumainen, hauska ja opettavainenkin. Pariisi oli elokuvassa pääroolissa. Se esiintyy elokuvassa juuri sellaisena haaveiden kaupunkina, jollaisena me sen koemme. Itse kävin Pariisissa pari vuotta sitten ja minua hämmästytti Pariisissa se, että se oli oikeasti niin kaunis kuin matkailujulkaisut antavat meidän ymmärtää. Kuvat kyseiseltä reissulta.

Pariisin lisäksi elokuvassa on kaunista ihmiset: kauniissa asuissa, ehostuksissa ja kampauksissa. Tapaamme myös tunnettuja taiteilijoita yksi toisensa jälkeen. Aika hottiksia moni heistä.

Opetuspuolella (pitäähän amerikkalaisleffassa olla opettavainen tarina) käsiteltiin sitä, että pitää nauttia tästä hetkestä eikä pohtia menneitä tai tulevia parempina aikoina (ei siis odoteta vain kevättä). Taidehistoriaa tuli myös pläjäys ja olisipa mukava tietää kulttuurin historiasta paljon enemmän. Kulttuurillista fiksuutta etsinnässä.

Puolitoistatuntia ihanaa höpöhöpöä kuorrutettuna (korkea)kulttuurilla sekä koristeena opetusta arvostaa sitä aikakautta, jota itse elää. Versaillesissa ei ollut suihkuja. Kyllä mä taas tykkäsin. Mua ei myöskään haittaa, vaikka sataa. (katso leffa, niin ymmärrät) On se Pariisi kyllä tosi ainutlaatuinen kaupunki. 1920-luvulla se vasta onkin ollut The Paikka, mutta ei haikailla vanhoihin aikoihin....