31. maaliskuuta 2013

Me ostettiin keittiö. Aikuisten oikeasti.

Pidempiaikaiset lukijat ja muuten taloprojektiamme seuranneet ovat varmasti laittaneet rahansa kiinni siihen vetoon, että meidän taloon ei koskaan tule mitään keittiötä. Kyllä me itsekin jo pohdimme, että jos ei osteta keittiötä ollenkaan - ja investoidaan nekin rahat löytämäämme 6500 euron valaisimeen. Upea oli kyllä se valaisin.

 Keittiö on kuitenkin hyvä olla, joten yli vuoden kestäneiden keittiöpohdintojen jälkeen tilattiiin keittiö lopulta JSP-keittiöt Oy:stä. Päätökseen vaikutti erinomainen ja nopea palvelu sekä kaappien valmistaminen asiakkaan mittojen mukaan että toki hinta. Sekään ei toki haittaa, että firman tehdas sijaitsee Juvalla, kotimaisuus on arvo sinänsä. Nyt toivotaan, että kaikki menee hyvin loppuun asti ja keittiön osalta vuosia tästä eteenpäin.

Olemme kilpailuttaneet keittiötä samoilla piirrustuksilla koko ajan. (Jos olisimme koko ajan vaihtaneet vielä mieltämme keittiön ulkonäöstä, niin tässä olisi mennyt useita vuosia.) Hintahaitari tarjouksissa oli reilusta 4000 eurosta reiluun 10 000 euroon. Suoraan eivät toki ole verrannollisia, koska jokainen myyjä laittaa pakettiin oman mielensä mukaista sälää ja laatua tai laadutonta tavaraa. Suuri ero tarjousten hinnoista vain kertoo sen, että niiden sisältöön on oikeasti pureuduttava, jos rahalla on yhtään väliä päätösenteossa.

Tasot ja kodinkoneet tilaamme vielä erikseen, jotta tässä tehtiin nyt kauppoja kaapeista ovineen.


P.S. Keskimmäisessä kuvassa on uuni ja mikro vierekkäin. Näin halusimme ne alusta asti. Aika nopeasti meille selvisi se, että kaikissa keittiöfirmaesitteissä vierekkäin ei olekaan uuni ja mikro, vaan kaksi uunia tai uuni ja höyryuuni. Miksi näin? Mikro on aina korkeudeltaan matalampi kuin uuni. Tuohon mikron alle voi sijoittaa täytelevyn tuon kuvan mukaisesti tai sitten lämpölaatikon, joka on metallin värinen. Meille siihen tulee nyt sitten rosterinen täytelevy, jotta saadaan mielikuvaa yhtä korkeista tuotteista. Ala- ja yläreuna samalle tasolle. Kaikkia tälläisiä ongelmia tulee vastaan, kun lähtee keittiötä hommaamaan. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista. Ilahduin!