16. joulukuuta 2012

Shishin (joulu)lumoissa.

Joulukuun ensimmäisenä päivänä pyörähdin päiväseltään Tallinnassa. Raatihuoneentorilla oli jo joulutori avoinna. Perinteisten villasukkien ja huovutettujen hattujen seasta löytyi myös pienen pieni joulukoristemökki. Kauniita koristeita roikkui seinillä. Mökki oli kaikessa pienuudessaan suloinen ja vähän niin kuin karkkikauppa. Mä otan yhden punaisen ja kaksi tuollaista valkoista.

Taloon sai jonottaa aikansa ja sisälle päästyään piti poimia omansa suoraan tiskille paketointia varten. Olisi ollut mukava osua paikalle rauhallisempana päivänä, jotta olisi oikein ehtinyt fiilistellä kaikkia kymmeniä ja kymmeniä erilaisia joulukoristeita. Perässäni jonotti vielä kuolleisiin eläimennahkoihin pukeutunut äänekkäästi huokaileva naishahmo, jonka mielestä mä olin selkeästi tosi h---i--d--a--s ja jokaisen koristeen erikseen pakannut myyjä oli vielä h--i--t--a--a--m--p--i. Keräsin kuitenkin joulumieleni ja sekalaisen joukon koristeita itselleni tuliaisiksi. Ensi vuonna sitten hankin joulukuusen ja koristelen sen. Avasin paketteja pikkaisen ihan teitä lukijoita varten:



Kotona googletin paperipussin kyljessä lukeneen nimen Shishi. Löytyi virolainen sisustussuunnittelu- ja floristiammattilaisporukka, joka myös myy näitä joulu- ja muitakin sisustusjuttuja. Olipa mukava, että taustalla oli virolainen firma. Shishi-pusseja liikkui sen verran ahkerasti Tallinnan kaduilla, että eiköhän tuotteet löydä pian myös suomalaisen jälleenmyyjän. Uusimmasta The Baltic Guide-lehdestä bongasin, että ainakin näitä eläinvalokuvapalloja myy nu nordik, eiköhän heillä ole noita muitakin koristeita myynnissä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista. Ilahduin!