Tiedän, mitä mietin tänä kesänä.

Blogipäivitykset ovat olleet kesän kunniaksi vähän kortilla. Hyvä niin.

Monenlaista asiaa olisi ollut mukava kommentoida, jos olisi vain jaksanut. Yritetään kerätä muistiin jotakin tämän kesän keskeisempiä juttuja. Ensimmäisenä tietysti nämä viimeisimmät siniveristen häät. OMG. Nyt pitäisi enää tietää, että mitkä tarinat ovat totta ja mitkä ei. Itse toki uskon, että ei savua ilman tulta. Lehdistö toki on tainnut käydä hiukan puhaltamassa liekkeihin eloa. Charlene sanoi tahdon Albertille kahdesti samana viikonloppuna. Koko rahalla häähumua ja vihkimistä lakikirjan ja pyhän kirjan edessä. Itse ehdin tästä lauantain vihkimisestä nähdä pätkän hotellihuoneessa maratonin ja illallisen välissä. Charlene alkoi televisiokuvassa itkeä. Hän näytti kovin surulliselta. Hän ei itkenyt ilosta. Tämä oli oma huomioni. Silloin oletin vielä näiden "morsian yritti karata"-otsikoiden olleen ihan keltaisen lehdistön höpö-höpö-juttuja. Häiden jälkeen on sitten ollut aikamoista tykitystä: Charlenelta otettiin passi pois, Albertilla edessä kahden eri lehtolapsen isyystestit, nukkuivat eri hotelleissa häämatkalla, Charlene saa eron kunhan synnyttää Albertille lapsen...Kyllä riittää nyt meille kaikille ihmeteltävää, seurattavaa ja kauhisteltavaa. Charlenella tainnut lähteä kyllä itselläänkin vähän mopo käsistä kaiken ylellisyyden keskellä, että on antanut tämän kaiken johtaa alttarille asti.  We`ll see.

Sitten mä oon miettinyt ja töllöttänyt tätä Suurinta pudottajaa telkkarista. Oon joskus aikaisemmin täällä jo tunnustanut koukkuuntumiseni tähän sarjaan, joten sitä ei tarvitsee enää selitellä. Kaikilla meillä on heikkoutemme. Joka arki-ilta siis television ääreen kello kuusi. En ole vielä perunut sovittuja tapaamisia tämän addiktion vuoksi ja en käy netistä katsomassa väliin jääneitä jaksoja. Toki olen sitä jo harkinnut, siis en peruutuksia, vaan nettikatselua. Alkukesästä tuli yksi kokonainen kausi. Vihdoinkin tuli finaali ja olin onnellinen, että ohjelma päättyi. Seuraavana päivänä luin töissä lehteä ja huomasin, että uusi kausi alkaa heti perään. Voi rumasana. Eihän sitä auttanut, kuin pysähtyä taas kuudelta telkkarin eteen. Kilpailijat ovat isompia kuin koskaan kiljui mainostaja. Näin olivat. Ihan pahaa teki. Nyt tää on ihan selkeä addiktio, kun tää asia tuottaa mulle sekä iloa että ahdistusta. Mä en voi olla ilman, mutta en myöskään kanssa. Ohjelmassa mua kiehtoo ne ihmiset. Mä en ymmärrä, miten ne on voinut saattaa itsensä siihen tilaan? Miten mikään raja ei ole tullut vastaan? Miten paljon niiden on pitänyt syödä saadakseen painon niin ylös ja usein vielä tosi nuorena? Miten niillä on kuitenkin henkistä voimaa tulla telkkariin ja ottaa paita pois? Miten paljon ne treenaa siellä ja miten uskomattoman nopeasti niiden kunto kasvaa ja painokin tippuu? Miten niiden fysiikka pysyy siinä mukana? Lievä kyselyikä lyö päälle. Jos on näin paljon kysymyksiä, niin joutuuhan sitä vähän tuijottamaan vastauksia etsiessä. Uuden kauden alkaessa treenari-Bob jyrisi, että nyt sinä katselija lähdet muuttamaan elämääsi, ei kuulemma auta, jos vaan istuu sohvalla katsellen ohjelmaa jäätelöä syöden. Meinasi mennä jäätelötötterö väärään kurkkuun. Mistä se tietää, että mä syön jäätelöä? Onneksi olin just silloin lauantaina juossut sen maratonin, joten sanoin Bobille suorat sanat. Vinkkinä vaan teille kaikille, jotka mietitte mulle jotain lahjaa, niin mä haluan tuollaiselle liikuntaleirille Bobin ja Jillianin kanssa. En siis laihdutusleirille, vaan tuollaiseen liikuntarääkkiin. Treenariksi otan mielummin Jillianin. Kiitos.

Presidenttipelikin on lähtenyt käyntiin. Ei viitsi politiikkaa näin kesällä jauhaa, mutta asian vierestä oon vähän aatellut. Presidentiltähän on viety kaikki valta ja presidentin tehtävää on ajateltu tällaisena moraalis-eettisenä johtajana ja kansankynttilänä. Eikö näin? Miltä sitten näyttää tämän kansan johtohahmo? Onko hän perussuomalainen (ei puoluekannaltaan, välttämättä), äiti+isä+2 lasta+koira+farkku ja lauantaina saunaan-tyyppinen henkilö? Nykyinen presidenttimme oli yh, joka eli osana susiparia valintahetkellään. Nyt on kehiin tulossa Sauli, joka leskeydyttään kihlasi sekä jätti kohu-Tanjan ja sittemmin nai naisen, joka voisi iän puolesta olla hänen tyttärensä. Saulille kisassa kampoihin lyö Pekka, joka elää virallisessa suhteessa etelä-amerikkalaisen nuoren miehen kanssa. Eikö tämä kerro siitä, että suomalainen henkilö on nykyään aika monenkirjava? Mistä kumpuaa sitten tämä kasvava avoin rasismi ja väkivallanteot kaikkea erilaista vastaan? Auttavatko nämä presidentit ja kyseistä virkaa havittelevat henkilöt muuttamaan veturin suuntaa johonkin parempaan? Toivottavasti. Toisaalta presidentti-instituutiolla on merkittävä rooli suomalaisten mielessä ja Kekkosen henki elää. Presidentti-nimikkeen taakse voi piiloutua monenmoista ja silti tulee mieleen aina Kekkonen. Monenlaista.

Kaikkea sitä tulee ajateltua tuolla kesäisillä laitumilla. Palataan taas.