Ei haittaa vaikka sattuu!

Lauantaina oli sitten revanssi maratonille Tukholman pettymyksen jälkeen. Olin ilmoittautunut Turussa juostavaan Paavo Nurmi-maratoniin. Alkuviikosta asti kauhulla seurailin helle-ennustuksia. Perjantai-iltana Kolmosen uutisissa Turun kohdalla oli 32 astetta ja aurinko. Ei naurattanut ei. No, hiukan hymyilytti. Pakko oli kuitenkin pitää mieli korkealla.

Lauantaina ajeltiin Turkuun miesten kanssa. Vanhempani tulivat myös mukaan. Isä lähti puolikkaalle. Voin sanoa, että oli kuuma. Ei siinä auttanut kuin nestetankata, syödä viimeiset proteiinipatukat ja pukea juoksukamat päälle. Energiageelit mukaan ja soittimeen volumet kohdalleen. Isäni sanoi osuvasti, että juoksutapahtumaan lähtö on kuin sotaan lähtisi.

Lähtöalueella kuuluttuja ilmoitti, että maratonille ilmoittautuneet voivat juosta myös puolikkaan. Ilmoittavat vain maaliin tulon jälkeen, että jättävät toisen kierroksen väliin. Itsekin otin tämän vaihtoehdon harkintaan. Lähdin kuitenkin realistisella 5:15-vauhdilla matkaan.

Ensimmäinen kymppi oli pahin. Keho ja mieli totuttelivat kuumuuteen. Mulla oli kauhea pissahätä ja vessoja ei ollut missään. Menin 5:15-vauhtia tasaisesti. Mulla oli ranneke, jossa oli väliajat 5:15-loppuajalle. Se oli todella hyvä, koska silloin ei tarvitse yhtään miettiä mitään numeroita kesken matkan. Pitää vaan huolta, että väliajat pysyvät rannekkeen mukaisina ja siihen riittää vaan tavoitteen mukaisessa juoksussa pysyminen. Lopulta oli pakko mennä puskapissille, joka Ruissalon metsiköissä oli toki ihan helppoa. Miehillä tämäkin on niin paljon helpompaa. Sain toisen naisen seuraani puskapissille! Onneksi oli vain pienempi hätä! Energiageelit jäivät sinne, kun taisin pissiä niiden päälle. Ne olivat vyötärönauhan alla, mutta trikoita pois repiessä en koko pusseja muistanut. Koko matka mentiinkin sitten veden voimalla. Vettä sisäisesti, suihkusta ja sienillä.

Pissin jälkeen homma helpottu selkeästi. Sitten lähdettiin vaan kohti puolimaratonin käännöskohtaa. Olotila oli välillä hyvä ja välillä huonompi. Puolikkaan juoksijat ja maratonin kulkijat juoksivat sekaisin samassa ryhmässä, joten puolikkaan lopun lähestyessä ympärillä-juoksijat rupesivat kiihdyttämään vauhtia. Ne, jotka eivät olleet jo tippuneet. Heillä, jotka vielä olivat matkalla, oli maali kuitenkin jo muutaman kilometrin päässä. Itsekin siinä nostin hiukan vauhtia ja tein lopullisen päätöksen, että lähden kokeilemaan toista kierrosta.

Ensimmäinen kierros päättyi lähtöalueelle, jossa puolikkaan juoksijat juoksivat maaliin ja maratonin juoksijat jatkoivat toiselle kierrokselle. Matkalla mietin, että se on varmasti henkisesti raskas osuus, mutta se ei ollut. Sain siitä paljon voimaa. Näin vanhempani ja äitini kysyi, että jatkanko toiselle kierrokselle. "Tottakai!" Sanoin heille, että uskon juoksevani maaliin ja aika tulee olemaan 5:15. Olin siis edelleen 5:15-ajassa +/-2 minuuttia kiinni. Koko matka taittui tällä marginaalilla. Sanoin sen ääneen ja päätin näin käyvän. Olin täynnä uutta tarmoa. Odotin 30 kilometrin rajapyykkiä, koska sen verran olen juossut aikaisemminkin. Kaikki sen jälkeen tulisi olemaan jotain uutta ja ihmeellistä. 31, 32, 33, 34 ja 35km. Tässä tapahtui viimeinen taitoskohta. Silloin oli selvää, että alle kuuden tunnin ollaan maalissa, vaikka joutuisin loppumatkan kävelemään. Reidet huusivat armoa ja mieli itki ilosta jokaisen uuden kilometrimerkinnän jälkeen. 36, 37, 38, 39. Mä juoksen edelleen, ei ole mitään syytä vaihtaa kävelyyn! Tää kaikki on totta ja tapahtuu oikeasti! Reisiin sattui ja aurinko oli vaihtunut ukkosilman aiheuttamaan kuumaan kosteuteen. 40km. Tässä vaiheessa iski ihan totaalinen kaksisuuntainen mielialahäiriö. Samaan aikaan on niin tyytyväinen itseensä ja samaan aikaan reidet eivät jaksa enää edes huutaa armoa. Juuri ennen 41-kilometrin kylttiä pari järjestäjää kannustivat, että nyt juosten maaliin, se on enää kilometri matkaa! Ei siinä voinut mitään muuta kuin painaa menemään. Mies, koira ja vanhemmat näkyivät jo suoran päässä. Se on siinä! Viimeiset kaarteet ja loppusuoralla spurtti päälle! 5:12:37 näytti kello maalissa. Maaliin tulon jälkeen oli lähinnä sekava olo. Ei ymmärtänyt mitään! Sain paidan, mitalin ja ruokaa. Olo oli ihan hyvä. Reidet olivat polven päältä ihan tulessa ja krampissa. Nyt pari päivää reissun jälkeen nekin ovat jo kunnossa. Olin kuitenkin heti ihan suht kunnossa, ei mitään kaatuiluja tai häröilyjä!

Ymmärrys tämän tavoitteen saavuttamisesta on tullut oikeastaan eilen ja tänään. Hyvältä tuntuu. En vieläkään pysty ymmärtämään, että juoksin koko maratonin. Helteessä päästiin tähän tulokseen, joten tää rouvahan on kovassa kunnossa! Vauhti ei toki ollut huima, mutta juoksu on aina juoksua. Kuumuudessa juoksutovereita putosi matkalla tasaisesti, vaihtoivat kävelyyn tai laittoivat pillit pussiin.

Reilun viiden tunnin juoksuun mahtuu ihan uskomaton määrä ajatuksia, juuri sopivaan hetkeen osuneita biisejä, tuntemuksia ja tapahtumia. Niitä on ollut kiva tässä pari päivää käydä läpi. Alkumatkasta joku kommentoi yleisesti kaikille ympärillä juoksijoilleen, että "Eikös sitä sanota, että rusketus tarttuu paremmin, jos liikkuu?". Hiukan nauratti. Monenmoista.

Kahden vuoden urakka tuli päätökseen. Heinäkuussa 2009 aloitin juoksemisen täysin nollasta. Marraskuussa 2009 juoksin ensimmäisen virallisen kympin. Toukokuussa 2010 juoksin ensimmäisen virallisen puolimaratonin. Heinäkuussa 2011 juoksin ensimmäisen virallisen maratonin. Hieno suora, mutta vielä paljon hienompi suora on treenikalenterissa. Kaksi vuotta juoksua ja välillä muutakin liikuntaa. Elämä on muuttunut kokonaisvaltaisesti! Kaikki on tapahtunut vähitellen. Ei mitään pikadiettejä, eikä ylilyöntiliikuntajaksoja, jotka kestävät viikon tai kaksi. Olen ylpeä itsestäni. Olen ylittänyt itseni. Olen käynyt NIIN kaukana oman mukavuusalueeni ulkopuolella ja haluan käydä siellä jatkossakin.

Lopuksi haluaisin kertoa muiston marraskuulta 2009. Olin päivällä juossut ensimmäisen kymppini Ateenassa. Olimme isolla porukalla syömässä ns. voittajien illallista. Ystäväni oli voittanut meille Adidakselta tämän huiman viiden tähden matkan Ateenaan. Ehtona osallistumiseen oli juosta reissulla kymppi tai maraton. Voittajia oli ympäri Eurooppaa. Olin todella, todella onnellinen selviydyttyäni kympiltä hienosti maaliin. Silloin se oli minulle valtaisa saavutus. Illallisella oli mukana maratonin juosseet ja he istuivat omassa pitkässä pöydässään. Muistan katsoneeni heidän ilakointiaan ja päätin silloin mielessäni, että vielä kerran mä istun myös siinä pöydässä. Lauantaina mulla oli pöytävaraus.

P.S. Turku on ihana!!!