Käytiin tänään syömässä Lahden ykkös-italialaisessa eli Mamma Mariassa. Masu nautiskeli ihanaa italialaispizzaa ja ihanaista jäätelöä. Parempi ruoka, parempi mieli-hengessä voisin kirjoitella viime viikoista jotain muistiin.
Se maraton, johon oli virallisesti treenattu viime syyskuusta lähtien, tuli ja meni. Minä istuin katsomossa niistämässä nenää. Keskiviikkoiltana joku tuntui kurkussa, torstaiaamuna lääkäriin ja sairasloma päälle. Lääkäri kirjoitti todistuksen, jolla saisin siirrettyä osallistumisoikeuden seuraavalle vuodelle. Lääkäri oli maraton-naisia itsekin ja tiesi, että sellaisen todistuksen tarvitsen. Siinä alle 10 minuutissa kaikki oli ohi. Silmät märkinä tuijotin lääkäriä, joka totesi, ettei tilanne itkemällä parane. Juoksuja tulee kuulemma aina uusia.
Kotiin asti tsemppasin ja sitten tuli muutamat itkut väännettyä. Päätin, että lepään itseni kuntoon. Jatkoin tankkaamista ja nesteytystä. Torstai ja perjantai. En osannut luovuttaa. Perjantain ja lauantain välisenä yönä oli pakko myöntää itselleen, että en maratonin lähtöviivalla lauantaina olisi. Matkustin kuitenkin mukaan Tukholmaan, koska lentoja ei saanut hyvitettyä eikä siirrettyä. Päivä oli todella kylmä ja ei taatusti auttanut flunssasta paranemista.
Tulihan käytyä jossain syvällä ja pimeässä. Kuukausien treenit. Kilometrejä lumessa, loskassa, pakkasessa, pimeässä ja välillä auringossakin. Ehkä vähän liioiteltu treeni maratonkannustajalle. Pienemmälläkin treenillä olisi ehkä jaksanut käsiä lyödä yhteen. Isä juoksi uuden ennätyksensä. Se oli sentään positiivista.
Tuntui, että flunssa jatkui kuukausia. Päivä päivältä se muistutti tästä epäonnistumisesta. Nyt se on vain musta muisto. Kolme päivää on nyt taas pystynyt juoksemaan ja miten hyvältä se tuntuukaan. I´m back.
En tämän enempää jaksa tässä suossa enää itseäni uittaa. Vituiksi meni ja ei se puimalla siitä paremmaksi muutu. Katsotaan sitä maratonia tässä vielä myöhemmin ja jatketaan liikkumista.
"puhu mitä puhut
mutta juoksemista älä lopeta"
-Happoradio
JK. Siirsin sillä lääkärintodistuksella osallistumisoikeuteni ensi keväälle. Guess what? Mä treenaan taas Tukhoklman maratonille. Enpä olisi kuukausi sitten uskonut koskaan enää treenaavani talvea maratonia varten. Niin se elämä heittelee! *hymy*
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentista. Ilahduin!