Mulla on tämä toukokuu ollut hiilarikuukausi. Mä olen syönyt hiilaria paljon ja vielä vähän päälle. Puuroa, leipää ja pastaa, purkki rahkaa joka päivä ja ties vaikka mitä. Keho on huutanut ruokaa ja mä olen sitä keholla antanut. Juoksutreenin loppukiihdytyksessä keho on ruvennut elämään ihan uutta elämää. Tuntuu, että ensimmäistä kertaa ikinä keho on tällaisessa vaiheessa, että start-nappula on kestona pohjassa. Puolentoista tunnin lenkillä paino tippuu kaksi kiloa. Keho on oppinut kuluttamaan sille annettua energiaa ihan uudella tavalla. Ihan kohtuullisen mieletöntä! Sitten syödään ja paino taas tasautuu. Tasaisesti se on läpi talven kuitenkin tippunut ja nyt ollaan jo lähellä 61 kiloa.
Sitä luulee tuntevansa oman kehonsa ja ajattelee kroppansa olevan jotenkin vakiosti hereillä aina. Sitten 32-vuotiaana keho rupeaa elämään ihan uutta elämää ja kehon haltija on ihan ihmeissään. Kehoni on herännyt 32-vuotisesta unesta.
Kirosananakin tunnettua hiilaria vedetään vielä vajaa viikko hiukan överimääriä ja sitten pitänee sitä sitten vähennellä. Jossain vaiheessa on ollut pohdinnassa viettää muodikas hiilariton kuukausi/muu aikajakso tänä kesänä. Sattuneesta syystä en juuri nyt ole täysin vakuuttunut tästä hiilarittomasta hypestä, mutta kaikkeahan on toki tervettä ja mieltä avartavaa kokeilla! (....kuten maratonille treenaamista! )
Mä ajattelin, että lauantaina kun duuniviikko on ohi, niin pitäiskö ihan käydä paikallisessa jonka henkilökunnan luonnollisestikin tunnen jo toisessa polvessa, vetämässä pizza ns. tiskin alta. Dolce vita.
VastaaPoistaSounds like a plan! T: Seena
VastaaPoista