6. marraskuuta 2013

Broileri-kasvis-maissispaghettivuoka

Tänään söin ensimmäisen kerran sitten syyskuun muuta kuin kalanlihaa. Enkä tuntenut pahaa omaatuntoa.

Inspiraatio tähän ruokaan tuli Hellapoliisin Broileri-pastapaistoksesta (Marimekon caseista ollaan nyt kaikki opittu, että harva keksii mitään ihan ite alusta asti. Inspis on tuotava julki.)

Broileri-kasvis-maissispaghettivuoka (4 annosta, ainakin)

300g maustamatonta broileria suikaleina
mieluisat mausteet broileria varten
2 sipulia
yksi porkkana
2 tomaattia
1 valkosipulin kynsi
400g tomaattimurskaa valkosipulilla maustettuna
2dl vettä
2dl ruokakermaa
kaikki maississpaghetti mitä on jäljellä (eli sopiva määrä) pieniksi pilkottuna

Paista broilerisuikaleet ja mausta haluamallasi tavalla. Mä tein Garam Masala-tyyppisen maustamisen. Laita sekaan pilkotut sipulit, tomaatit, valkosipuli ja juustohöylällä lastutettu porkkana. Paistele ja maistele. Sitten tomaattimurska ja vesi, pasta sekä kerma. Kaada kaikki uunivuokaan ja uunihan oli lämmitettynä 175 asteeseen ja siellä pata saa muhia 30-40 minuuttia. Uunin voi toki laittaa pois päältä jo aikaisemmin ja antaa ekologisesti loppulämmön haudutella vuoan valmiiksi. Pasta kypsyy ja maut syventyvät. Pari kertaa kääntelin ruokaa uunissa olon aikana, jotta ei pinta palanut. Niin hyvää. Suosittelen edelleen tuota maissispaghettia vaihteluksi vehnäpastalle ihan sekatavissyöjille.

Hellapoliisin linkistä löytyy nätti kuva aiheesta. Multa ei löytynyt. 

J.K. Ihan jonkun verran oli nälkä jo ruoantekovaiheessa ja tuon paistelun jälkeen vielä 40 minuuttia uunissa...just ja just pystyi pidättelemään välipalan syömiseltä odotellessa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista. Ilahduin!