15. syyskuuta 2012

Matkalla: Tallinna Teletorn.

Tämä kesä on mennyt pitkälti sektorilla koti-työpaikka-tontti, mutta matkasin minä myös eteläisessä naapurissamme. Elokuisella Tallinnan reissulla kävin muun muassa tänä vuonna uudestaan yleisölle avatussa Tallinna Teletornissa. Tämä televisiotorni rakennettiin Moskovan Olympialaisia varten. Moskovan Olympialaiset olivat siis vuonna 1980. Kyseisten olympialaisten purjehduskilpailut käytiin Tallinnassa. Torni oli pitkään suosittu juhlien ja tapahtumien pitopaikka, kunnes se vuonna 2007 suljettiin turvallisuussyistä. Nyt torni on kunnostettu ja avattu kansan ihmeteltäväksi. Tornista löytyy uudistettu ravintola, näköalatasanteet ja monenlaista vempelettä tutustua Tallinnaan ylhäältä alas. Televisiotornissa käyty puolustustaistelu vuonna 1991 oli merkittävässä roolissa Viron uudelleenitsenäistymisen aikaan, joten tornilla on iso symbolinen arvo virolaisille. Neuvostoaikana se mahdollisti myös luvattomia yhteyksiä mm. Suomeen. Ihan käymisen arvoinen paikka, kannattaa varautua jonoihin. Hisseihin ja torniin on rajatut kävijämäärät.













Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista. Ilahduin!