11. tammikuuta 2012

Valkoisten seinien lumoama ---ja kuinka taika raukeaa.

Tulevan talon osalta pohditaan vielä kaikkea muuta kuin sisäseinien väriä, mutta tänään uutta Deko-lehteä lueskellessa tuli mieleen tällainen mun pään sisäinen dilema.

Sisustuslehdissä, -ohjelmisssa ja -blogeissa mä olen aina ihan fiiliksissä näistä valkoseinäisistä klassisen skandinaavisista kodeista. Mulla on periaatteessa joku juttu valkoisiin seiniin, mutta käytännössä toteutus hakee vähän muotoaan. Sama on valkoisten keittiöiden kanssa. Kuvissa ne on ihan tosi jees, mutta sitten kuitenkin...josko jotakin väriä ja särmää vähän laitettaisiin.

Viimeisin muuttomme pari vuotta sitten oli siitä erilainen, että mietimme muuttaako vai ei? Molemmat mahdollisuudet olivat ihan yhtä mahdollisia. Verotuksellisista syistä muutto oli kuitenkin ihan fiksua ja mielestäni muutos on aina hyvästä. Osansa muuttopäätökseen tekivät valkoiset seinät. Olin ihan fiiliksissä asunnosta, jonka kaikki seinät ovat valkoiset. Edellisessä asunnossa hengailimme parin vuoden ajan edellisen omistajan valitsemissa tapeteissa. Valkoiset seinät siis olivat NIIN jees ja mä päätin tuijottaa niitä joka päivä onnea puhkuen.

Sitten meni aikaa (ei kauaa) ja käytiin rautakaupassa, jossa oli myynnissä myös tapettia. Matkaan tarttu tämä olohuonetta varten. Yksi seinä kannattaa aina tapetoida, on näet sisustuslehdet luettu kyllä.



Makuuhuoneen yksi valkoinen seinä jäi uuden vaatekaapiston alle ja vastakkainen valkoinen seinä jäi jotenkin parittomaksi. Pitäisköhän käydä siellä rautakaupassa taas....



Eteinen kaipaisi ehkä vähän ryhtiä myös. Onhan tää vähän tylsä näin kokonaan valkoisena. Mitähän sieltä rautakaupasta taas tarvitsisi?



Nyt olen taas ihan täpinässä, että sitten seuraavassa asunnossa (joka näillä näkyen on se talo, jota ensi keväänä aloitamme rakentamaan) on ihan valkoiset seinät! Maalarin valkoista 100 litraa ja tela. Helppoa ja niin jees! Mä niin tuijotan niitä valkoisia seiniä onnesta puhkuen joka päivä! Niin varmaan. Näitä kaikkia esiteltyjä tapetteja  meiltä löytyy jo nyt vararullina ja eiköhän sinne rautakaupaan taas tie vie ihan vaan muissa asioissa. Sitä paitsi ainakin lintutapetit, mustapohjaiset tapetit ja ties vaikka mitkä vielä kokeilematta.

Eiku se oli 100 litraa maalarinvalkoista ja tela.

(niin ja tällä viikolla Innossa oli värisuunnittelija ja sellainen ammattilainen oli hyvinkin kohtuuhintainen...)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista. Ilahduin!