20. tammikuuta 2012

Round One!

Sunnuntaina pääsee äänestää. Se on hienoa ja siitä tulee olla ylpeä. Muistetaanhan se? Jee!

Harmikseni en ole jaksanut oikein innostua näistä vaaleista.  Sale otti pelin haltuun jo ennen kisojen alkua - meni jännitys. Ystävät on olleet vähän innostuneempia ja ehkä minäkin nyt hiukan jännitän toista kierrosta. Musta on tulossa hidas hämäläinen, ei auta. Onneksi kuitenkin lämpenin vaaleille edes tämän yhden kirjoituksen verran.

Yleisesti presidentin virasta voisi sanoa, että onhan se sellainen kiiltokuvavirka nykyään. Presidentti Koivisto oli asiasta eilen älähtänyt ja pahoitellut olleensa mukana tämän prosessin alkuvaiheessa. Ei mennyt putkeen se aloite. Presidentti pitää kuitenkin valita.

Näissä vaaleissa on Paavoja, paljon Paavoja. Väyrynen ja Lipponen. On omalla tavallaan surullista, että vuosikymmeniä kansanedustajina ja ministereinä sekä lukuisissa kansainvälisissä tehtävissä olleet miehet muuttuvat naurun sekä pilkan kohteiksi. He ovat opiskelleet presidenttitutkinnon, mutta kuten tiedetään moni opiskelee itsensä nykyään työttömäksi. Harmi. Nuorempi Paavo on vielä liian överi tähän maailmaan ja hänen taustapuolue ei sovi joka pojalle eikä tytölle. Siihen pitää olla aito toveri.

Pekka. Mä äänestän Pekkaa. Pekka edustaa puoluelinjassaan sitä vihreää-linjaa, johon voin samaistua itsekin ja toivoa Suomen sitä kohti menevän. Pekka on kokenut kansainvälisten asioiden osaaja ja tekijä. Hän on ihanan rauhallinen ja häntä haluaa kuunnella. Minä myös uskon, kun hän puhuu. Juttuja ei ole tilattu mainostoimistolta. Hän käy mielestäni samalla tavalla pikkasen hitaalla kuten minä. Kyse ei ole siis älystä, vaan yleisestä menosta tässä maailmassa. Homo on joo. Mua ei häiritse, että miehet tanssii keskenään. Puolisoa ei tartte ottaa kaikkialle mukaan, jos se on Suomen edun vastaista. Ootteko koskaan nähnyt Putinin vaimoa?

Naiset on näissä geimeissä ihan altavastaajina. Kummastakaan ei ole mitään sanottavaa. Täyte-ehdokkaita. Sarilla olisi luullut olevan EU:ssa riittävästi puuhaa näillä viikoilla, mutta voihan sitä viettää aikaa kahvia mammojen kanssa juodenkin. Eva on ihan ihqu, mutta noste puuttui. Naispuolinen Pekka?

Sale on kokoomuslainen ja Kokoomus ei ole minulle vaihtoehto. Häntä en voi äänestää missään olosuhteissa, koska en halua äänestää kokoomuslaisen Suomen puolesta. Ahdistaa jo nyt Suomi, jossa on porvari pääministerinä ja presidenttinä. Miten tässä nyt näin kävi? Onneksi Sale on kuitenkin ok-kaveri hyvällä poliittisella kokemuksella. Eiköhän hän kiiltokuvapojasta käy ja onhan hänellä nuori nätti tyttö käsipuolessa. Tytöllä käsipuolessa uusin Marimekko. Suomen Sarkozy. Pitää vain luottaa siihen, että presidentin virka on kiiltokuvaa.

"Pitää sietää se, että jotkut rikastuvat. Kokonaisuuden vuoksi."
-Sauli Niinistö
(MOT: Lisää rahaa Amerikan rikkaille, YLE TV1 24.8.2009)
 
P.S. Mä tiedän, että joku jäi käsittelemättä. En viitsi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista. Ilahduin!