7. huhtikuuta 2013

Eläviä kuvia.

Yksi ensimmäisen maailman ongelma liittyen taloomme on täysin vielä käsittelemättä täällä blogissa. Mikä on television paikka tulevassa kodissa? Kolme kerrosta, yksi televisio.

Jos joku kysyisi minulta, että onko television paikka makuuhuoneessa, niin sanoisin ehdottomasti ei moiselle ehdotukselle. Jos kysymystä tarkennetaan, että onko meidän uudessa talossa television paikka makuuhuoneessa, niin sanoisin ehdottomasti kyllä moiselle ehdotukselle.

Television paikkaa mietittiin kyllä. Televisiolle olisi ollut pari luonnollista paikkaa. Katukerroksen olohuone- ja ruokailutila oli yksi vaihtoehto. En halunnut televisiota samaan tilaan ruokapöydän kanssa, kuten meillä on nykyään. Toinen paikka oli kellarikerroksen ns. takkahuone. Televisio ei voi olla kaksien portaiden päässä nukkamapaikasta. Juuri kun on saanut itsensä passivoitumistilaan teeveen ääressä ja on niin valmis nukkumaan - niin kahdet portaat tekevät koko televisiokatselusessiosta turhan, olet taas niin hereillä.

Kaikilla tälläisilla selostuksilla päädyttiin siihen, että televisiolle on paras paikka makuuhuoneessa, kuten hotellihuoneissakin. Makuuhuoneissahan haetaan aina hotellitunnelmaa. Aloitetaan se sitten tällä television sijoittamisella. Iltauninen minä voi jatkossa katsoa kymppiuutisetkin, kun voin vain sulkea silmäni niiden jälkeen.

Jos tämä television sijoittaminen osoittautuu täysin vaaleanpunaisten lasien läpi katsotuksi haihatteluksi ja joka ilta vain kiistellään sen sulkemisesta, niin television vaatimia pistorasioita on talossa useita ja asia voidaan ratkaista myös toisin.

Sinne ihan alas tulee sitten laajempaa tekniikkaa kuvan katseluun kuin telkkari. Valkokangas on jo saapunut ja rakentaja tykkää Bowers & Wilkins- nimisistä sivuista Facebookissa. Montaa huonekaluhankintaa ei ainakaan aluksi olla taloon tekemässä, mutta valkokankaan seuraksi hankitaan löhöilysohva. Jos saatte kutsun tulla meille katsomaan televisiota, niin ei siis tarvitse kömpiä meidän vuoteeseen.

3 kommenttia:

  1. Ihan vaan muistutan Sinkkis II:sta.

    VastaaPoista
  2. Näinpä, tässä voi käydä vielä huonosti. Monta kertaa olen tuonkin opetusohjelman katsonut ja mitään en ole oppinut.

    VastaaPoista
  3. Ihan valtavan hyvä totuus ja ydin Sex and the Cityn viimeisimmässä fesepäivityksessä. Se on niin opetusohjelma. Pitäis ehkä taas kattoo. Kun meillä on kaikki ne pelit ja vehkeetkin.

    VastaaPoista

Kiitos kommentista. Ilahduin!