29. tammikuuta 2012

Työssäkäyvän naisen lapsien ei tarvitse nähdä nälkää.

Eilen olin täyden työpäivän Helsingissä Naisten Pankin vapaaehtoiskoulutuksessa.

Oli tosi kiva päivä! Tykkäsin.

Aamulla lähdettiin puolikahdeksalta kimppakyydillä ajamaan Lahdesta kohti Katajanokkaa. Matkaseurueessamme oli jo uskomattomia, tarmokkaita ja fiksuja naisia pitkällä ikähaarukalla. Huumori oli niin rankkaa, että meinasi pissi tulla housuun ja kuski uhkaili pysähtymisellä, kun ei naurukyyneleiltä enää nähnyt eteensä.

Itse koulutuksessa oli naisia ympäri Suomea. Hauskaa oli, että meitä oli kyllä niin joka veneeseen. Toisaalta on isoja varainhankinta projekteja Golfliiton kanssa ja toisaalla kudotaan villasukia ja askarrellaan koruja myyntiin. Turkit ja toppatakit sulassa sovussa.

Suuri osa päivästä oli ihan menneen toiminnan pohdiskelua ja tulevan ideoimista, varainhankinta on tietysti se tärkein asia täällä päässä maapalloa. Varainhankinta tietysti olisi mukava hoitaa mukavien hommien ohessa. Kaikenlaista Zumbaa naiselle ammatti, Kävele naiselle ammatti, Golfaa naiselle ammatti ja ties vaikka mitä onkin suunnitteilla.

Muutama puheenvuoro oli sitten myös kohteissa töitä tehneiltä henkilöiltä. Viimeinen puhuja oli juuri tullut Kambodzhasta ja oli siellä kiertänyt neljässä maakunnassa katsomassa siellä toimivien Naisten Pankkien projektien etenemistä ja vieraillut näissä kyläpankeissa. Kyllähän se homma tulee aika paljon konkreettisemmaksi, kun on valokuvia naisista tekemässä juttuja, joita laina on mahdollistanut. On kuvia konkreettisista kyläpankeista, jotka ovat ehkä länsimaisen ihmisen mielestä parempi-tasoisia-hökkeleitä. Sieltä kuitenkin löytyy käsinkirjattua "exceliä" siitä kelle on laina-annettu ja mitä varten. On seuranta rivi yrityksen edistymiselle ja rahan takaisin maksulle. Lainamäärät ja niiden saajat on "pankin" seinässä julkisesti esillä, niihin liittyvien ehtojen kanssa. Uskomatonta.


Nykyään tuntuu, että monet miettivät, että mihin ne kaikki hyväntekeväisyysrahat menee? Itsekin mietin. Tällä hetkellä minulla on vielä sellainen tunne, että tämä Naisten Pankki on ymmärrettävän pientä toimintaa (jonka toki mahdollistaa ainoastaan rinnalla toimiva valtaisa Kirkon Ulkomaanapu), jonka tällainen perusjantterikin voi ymmärtää. Varsinkin yksinkertaistaessaan asian muutamaan lauseeseen ja uskomalla sitten niihin. Sama ajatus minulla on tuosta kummitoiminnasta, että on helpompi ajatella, että se mun raha menee juuri sen tietyn kylän asioihin ja tiettyyn projektiin. Toiset yksinkertaistaa sen niin pitkälle, että se raha menee juuri sen kummilapsen hyvinvointiin.


Onhan tuo rahankeruu sellaista psykologista leikkiä, että saadaan minun ja sinun kaltaiset henkilöt sitoutettua. Ei riitä enää mikään loputon kaivo, vaan tarvitaan kaikenlaista konkretiaa ja tietoa mihin juuri minun pienet roposet menevät. Markkinointi valjastetaan hyvän asian puolesta, että ehkä se on ihan ok.

Nou Chantho on Naisten Pankin rahoittaman kyläpankin rahastonhoitaja Oudoun Povin kylässä Kambodzhassa.

Niin, mikäs se Naisten Pankki siis on? Minäkään en sitä vielä ole kokonaisuudessaan ihan sisäistänyt, mutta menisikö lyhyt esittely näin. Naisten Pankki toimii 12 kehitysmaassa kyläkohtaisesti. Kylässä on oma konkreettinen Naisten Pankin yksikkö, josta laina otetaan. Naisten Pankki ei lahjoita rahaa, vaan kaikki raha menee mikrolainoina naisille omien yritysten perustamista varten. Naiset maksavat saamansa rahat takaisin ja ne voidaan lainata jälleen eteenpäin. Lainat ovat länsimaisen ihmisen silmissä hyvin pieniä, mutta elämän ja kuoleman kysymys lainojen ottajille. Yrityksen perustamiskuluja voivat olla esimerksiksi sian/lehmän/vuohen ostaminen, kutomavälineiden hankinta tai pienen kojun ostaminen kioskia/baaria varten. Varainkeruuta Naisten Pankki suorittaa lahjoituksin. Osta naiselle ammatti-lahjoitus maksaa 25 euroa. Niitä voi ostaa yksittäin tai lahjoittaa summan joka kuukausi. Oma pankki voidaan perustaa kylään 750 euron turvin. 750 euron lahjoituksen tehtyään saa myös nimellisen osakkeen Naisten Pankkiin. Rahoja käytetään myös naisten koulutukseen. Naisten Pankki on pieni yhdistys, joka perustettiin vuonna 2007 naisseurueen tekemän Afrikan matkan jälkeen. Heille oli tullut tunne, että pitäisi varmaan tehdä jotain. Yhteistyökumppanina on Kirkon Ulkomaanapu, koska heidän verkostojen ja hallinnon kautta toimintaa on mahdollista pyörittää. Naisten Pankkien kohteita seurataan jatkuvasti paikan päälle tehtävillä matkoilla ja hallinnollisesti etänä sekä paikan päällä Kirkon Ulkomaanavun resurssien kautta.

Koulutuksessa kehotettiin kaikkia pohtimaan ns. "hissipuhe" niitä tilanteita varten, kun joku kysyy perustietoja Naisten Pankista. Siinä on mun ensimmäinen versio.

Otsikon ajatus on varastettu Elisabeth Rehniltä ja kuvat Naisten Pankin extranetistä.

2 kommenttia:

  1. Suurkiitos tästä innoittavasta tekstistä Seena! Ja tietenkin läsnäolostasi lauantaina - ja tietenkin naistenpankkilaisuudestasi!! Tämä blogikirjoitus on Naisten Pankin viestinvientiä parhaimmillaan!

    Tässä vielä muutama linkki näihin Naisten Pankin hankkeisiin. Kaikki hankkeet ovat siis erilaisia, tulemme ne läpikäymään Viestinviejäkoulutuksessa parin viikon päästä. Toivottavasti olet joukossa mukana!

    Joissain hankkeissa ollaan siis vasta lukutaidonopiskelutasolla, kun taas toisissa ollaan siirrytty jo kyläpankkitasolta osuuskuntiin! Aina mennään sen mukaan, mikä on kyläläisille sen hetken tarpeen mukaista (ei voida esim. olettaa että luku- ja laskutaidoton on jo valmis ottamaan lainan vaan tarvitaan ensin peruskoulutusta, että yrittäjyyteen voidaan siirtyä).

    Ylipäätään Naisten Pankin varoilla rahoitetaan:
    - naisten taloudellista toimeentuloa, osaamista ja oikeuksia parantavia hankkeita
    - pienlainoja, ammattikoulutusta ja muuta yrittäjyyteen tähtäävää toimintaa sekä
    - muita uusia, innovatiivisia naisten yrittäjyyteen tähtääviä pilottihankkeita.

    Kaikki hankekuvaukset ja hankkeiden perusperiaatteet löytyvät täältä:
    http://www.naistenpankki.fi/fi/hankkeet/?id=656

    Kattava ja mielenkiintoinen tietopaketti naisten asemasta löytyy täältä:
    http://www.naistenpankki.fi/fi/index.php?id=2034

    Lämmin kiitos sinulle vielä ihanasta tekstistä! Laitan sen etiäpäin Facebookissa :D

    Terkuin,
    Jaana Hirsikangas
    Naisten Pankki / Kirkon Ulkomaanapu

    VastaaPoista
  2. Hei,

    Kiitos Jaana itsellesi lauantaista sekä näistä linkeistä.

    Parin viikon päästä sitten nähdään Viestinviejäkoulutuksessa!

    Seena

    VastaaPoista

Kiitos kommentista. Ilahduin!