29. joulukuuta 2011

Vastinetta verorahoille

Huomenna pääsen leikkaukseen.

Tänään jo hengailin sairaalassa pitkän tovin valmistelujen parissa. Huomenna aamusta tosi toimiin. Leikkaus tehdään tähystyksellä ja kaiken mennessä hyvin, pääsen kotiin jo lauantaina.

Pitkässä sairasteluhistoriassa on se hyvä puoli, että ei tartte niin etukäteisihmetellä sairaalassa oloa tai leikkauskäytäntöjä. Suunnilleen tietää systeemit. Mieli on rauhaisa, mutta toiveita täynnä! Toivon, että sairaalassa vietän vain yhden yön ja toivon, että ei tule suuria kipuja. Lisäksi toivon, että leikkaus menee tähystyksellä ilman isoja viiltoja. Näissä hommissa ei voi kuin antautua ammattilaisten vietäväksi ja hiljaa mielessä toivoa asioita. Jännittää en osaa, kun sitä on niin toisten armoilla ja nukutettunakin!

Jännittää kuitenkin pitäisi. Verenpainemittauksessa tänään hoitaja ihmetteli, että miten alhainen verenpaine minulla oikeasti on, kun näin jännittävässä tilanteessakin on paineet kovin alhaalla. Hän puheli, että jännittäminen on normaalia ja pitääkin jännittää: "sen verran täytyy olla itsesuojeluvaistoa...". Hänen puheenvuoron jälkeen, en kehdannut sanoa, että minua ei yhtään jännitä. Se on varmaan ihan se minun normipaineeni. Mukava kuitenkin kuulla, että se on alhaalla. Minusta on pelottavaa, jos minun pitää pelätä leikkaukseen menemistä. Minulle on kerrottu, että kirurgi on alansa huippu ja olemme Suomessa. Mitä tässä nyt pitää pelätä? Ehkä mun itsesuojeluvaisto on jotenkin kieroon kasvanut tai multa puuttuu sellainen! Rehellisesti sanottuna oikein odotan huomista, jotta pääsee sitten toipumaan ja takaisin normimenoon. Juoksu ja hyppely on ollut pannassa, mutta ei ole enää kauaa. On muutenkin mukavampi pyörittää arkea ilman kasvainta.

23. joulukuuta 2011

Rauhoitumme jouluun.

Se olisi sitten viime metrit tätä vuotta edessä.

Jouluksi siirrymme mökkeilemään Nurmijärvelle ja siitä Helsingin kautta takaisin kotiin. Lyhyt joulu, mutta varmasti ihan riittävä.

Ensi viikolla menen leikkaukseen. Hyvänlaatuinen kasvain löytyi sisältäni joulukuun alussa ja se otetaan pois ensi perjantaina.

Monenlaista siis vielä tälle vuoden viimeiselle viikolle ohjelmassa.

Oikein rauhaisaa joulua Teille kaikille!

7. joulukuuta 2011

Luettua.

Olen edelleen muistanut välillä sivistää itseäni ja lueskella kirjoja tältä listalta.

Kesällä luin listalta George Orwellin Vuonna 1984. Kirja osui ja upposi.  Kirja on julkaistu vuonna 1949, mutta se voisi olla ihan hyvin kirjoitettu vaikka tänä vuonna. Ajaton. Siitä voi ehdottomasti käyttää ylistäviä sanoja, kuten mestariteos. Muutkin on käyttäneet siitä Suuria Sanoja. Kirjasta on myös jäänyt elämään suuria termejä, kuten eräänkin tositv-formaatin kautta erittäin negatiivisesta sanasta erittäin halutuksi sanaksi muuttunut Big Brother.

Kirja kertoo Winston Smith-nimisestä miehestä, joka asuu kuvitteellisessa Oseanian valtiossa ja työskentelee Totuusministeriössä, joka muokkaa historiaa vallanpitäjien tarpeiden mukaan. Oseaniaa johtaa diktaattori, jota kutsutaan Isoveljeksi ja suurvalta Oseania on todellinen totalitarismin perikuva, jossa jopa asukkaiden ajatuksia seurataan ja muokataan halutunlaiseksi mm. heidän käyttämää kieltä muokkaamalla. Kirja on täynnä yhteiskunnallista tykitystä, mutta kirja on silti täysin puhdasverinen romaani. Arkea, salaista rakkautta, jännittäviä tilanteita ja käänteitä.

Kirja on ainakin Suomalaisessa kirjakaupassa oppikirja-tittelin alla (kanta-asiakaskortilla sai oppikirja-alennuksen), vaikka ihan tavallinen pokkari onkin. Kirjaa lukiessa sitä vertasin Neuvostoliittoon ja sosialistisiin maihin (joissa kirja olikin kielletty) sekä kylmän sodan aikoihin ja ikävä kyllä ihan tähän nykymaailman  menoon. On aika kauheaa, kun lukee totalitarisesta valtiosta ja ihmisten menosta siellä ---ja sitten moni kohta rupeaa kuulostamaan ihan nykypäivän Suomen tilanteelta. Pää tyhjänä tuijottaa ruutua ja ottaa asioita vastaan valmiiksi mietittynä, ei jaksa tehdä asiasta omaa mielipidettä. Kirjassa ihmiset eivät saa tehdä omia ajatuksia, me saisimme. Kirjaa lukiessa koin huonoa omaatuntoa siitä, että ei jaksa tutustua  esimerkiksi yhteiskunnallisiin asioihin paremmin, luottaa vaan, että Isoveli valvoo ja pitää huolta. Toisaalta tuntui siltä, että meitäkin tyhmennetään aktiivisesti, kun kaikki uutisointi on niin pilkottua, että ei mitenkään voi ymmärtää kokonaisuuksia. Kymmenen minuutin uutislähetyksessä käydään läpi tusinallinen uutisaiheita Pohjois-Afrikan mellakoista Euro-kriisiin, sosiaalimenojen leikkaamisesta kirjallisuuspalkintojen saajiin. Saatan olla vähän hidas, mutta jäin vielä miettimään sitä Egyptin tilannetta, kun Sarkozy jo pussaili Merkelin kanssa. (He muuten pussailevat joka päivä, ovat varmaan samaan aikaan aina flunssassa. Sinä päivänäkö euro sitten kaatuu?) Googlettelin kirjaan liittyen jossakin vaiheessa, kun halusin lukea viisaitten ihmisten kirjoituksia kirjan sanomasta. Kaikenlaista löytyi. Yksi erilainen avaus olivat erilaisissa uskonlahkoissa mukana olleiden kokemukset kirjasta. Kirja oli ollut heille ahdistava kokemus, koska uskonlahkoissa on vastaavaa totalitarismia, jossa ihminen pakotetaan tiettyyn muottiin ja jopa ajatuksia yritetään valvoa sekä ohjailla. Kirja on mielikuvituksen tuote, mutta kuitenkin monille niin totta ---jopa tänä päivänä. Olisi hienoa päästä jonkun viisaan ihmisen luennolle, jonka aiheena olisi tämä kirja. Nauttisin.

 "Sota on rauhaa, vapaus on orjuutta, tietämättömyys on voimaa" --siinä sitä on pariksi tunniksi miettimistä, jos et kyseistä kirjaa heti mistään käsiisi saa.

--------------

Joku viikko sitten sain päätökseen listalta kotimaisen kirjan Sarasvatin hiekkaa. Mä ymmärrän täysin miksi Risto Isomäen kirja on nostettu tälle kirjalistalle, vaikka se ei ollut "mun kirja". Kaikki luonnontieteen puolelle kääntyvä on niin vierasta, että ei riitä kapasiteetti pienessä päässä. Kirja on todella hyvin kirjoitettu ja sen takia sen ehdottomasti luki kuitenkin loppuun. Kirja on sekoitus totta ja mielikuvitusta. Se on myös täysiverinen romaani rakkaustarinoineen, ihmiskohtaloineen ja hurjine käänteineen, mutta samalla vahva kirjoitus ilmastonmuutokseen liittyvistä teemoista. Japanin katastrofi nousee pakosti mieleen tätä kirjaa lukiessa. Kirjan lopussa oli hyvä kirjoitus, jossa käydään läpi mikä kirjassa oli totta ja mikä keksittyä. Kirja todistaa ainakin sen,  että lukeminen kannattaa aina, vaikka joutuisi vähän jumppaamaan seuraavalle sivulle päästäkseen.

Kirjalistalta minulla on nyt kesken Nikolai Gogolin Kuolleet sielut. Nää venäläiset klassikot on aina varmoja.

J.K. Listalta löytyy myös Tintti-sarja. Tintti-kirjoihin en ole tarttunut sitten lapsuuden, mutta Tintin filmatisoinnin kävin katsomassa. Aikamoista menoa ja teknistä ilotulistusta. Suosittelen.

5. joulukuuta 2011

Itsenäisyyspäiväksi on hyvä kirjoittaa puhe.

Twitter-virrassa huomasin, että useampikin henkilö valmisteli puhetta erilaisiin itsenäisyyspäiväkinkereihin. Mua ei ole pyydetty mihinkään puhumaan, mutta voi sitä silti puheita kirjoittaa ja vaikka koirapuistossa spontaanisti ottaa tilan ns. haltuun. *hymy* Ei me edes käydä koirapuistossa.

Jos saisin jossakin puhua, niin mä puhuisin kiitollisuudesta.....

Suomalaiset ovat omineet monenlaista asiaa Uudelta mantereelta, mutta Kiitospäivää emme ole kalenteriin ottaneet. En ole aikaisemmin niin miettinytkään Kiitospäivän merkitystä, mutta tässä maailmantilanteessa sitä tuli pohdiskeltua. Onko suomalaiset enää kiitollisia mistään? Kiitollisuus ei ainakaan puhuttele meitä median kautta. No, oltiin me kiitollisia Leijonille MM-kullasta. Sitten ne tosin juhlivat kännäämällä, tosi epäsuomalaista ja puistattavaa. Ei kiitosta siis heille. Sit me oltiin kiitollisia....ei kai oikein mistään. Ollaan me varmasti yksilöinä vielä kiitollisia asioista, mutta kansakuntana taitaa olla vähän hiljaista kiitollisuussaralla. 

Itsenäisyyspäivä on perinteisesti ollut jonkinlainen "kiitospäivä", eikö sen tematiikkaan kuuluukin jonkinlainen kiitollisuuden ajatus? Ollaan kiitollisia itsenäisyydestä ja siitä, että meillä on vapaa maa, jossa meillä on oikeus olla montaa, ajatella montaa, tehdä montaa, tuoda julki montaa ja olla ylpeitä siitä, että meillä on montaa. Jos uutisvälineisiin on uskomista, niin nykyään emme halua olla montaa, ajatella montaa, tehdä montaa, tuoda julki montaa tai olla kiitollisia siitä, että meillä on montaa. Kauhiasti vaan meuhkataan toisimme vastaan ja mitä kapeampi sektori sitä parempi. Kaikkien pitää mahtua samaan muottiin. Ne, jotka ei mahdu, niin ne vatkataan takaisin taikinaan, kaulitaan uudestaan ja josko nyt mahtuisi jo muottiin?

...Sit mä paasaisin vastuullisuudesta...

Kiitollisuus on seurausta jostakin sellaisesta mitä olemme saaneet ehkä ilman suurempaa omaa panosta. Joku toinen on sen meille antanut. Esimerkiksi peruskoulu. Siitä ymmärrämme ainakin viimeistään aikuisena olla kiitollisia, joku toinen teki töitä ja maksoi veroja, jotta me saimme käydä yhdeksän vuotta peruskoulua maksutta. Ruoankin sai joka päivä syödäkseen. Vastuullisuus on sitten sitä, että pystyisimme antamaan samanmoista ja jopa parempaa seuraaville sukupolville. Ottamaan vastuun vastaan ja kantamaan sitä, vaikka nyt veroja maksamalla. Itsenäisyyspäivänä olemme kiitollisia myös veteraaneille ja muille suomalaisille, jotka eri tavoin pitivät maatamme pystyssä sotavuosina ja säilyttivät maamme itsenäisyyden. Tänä syksynä olen ruvennut suuresti epäilemään, että olemmeko mitenkään valmiita kantaman vastuuta tästä Suomesta, jonka olemme saaneet? Kansanedustuslaitoksessa kansan ääntä käyttävät henkilöt meuhkaavat, että he eivät voi juhlia itsenäistä Suomea, koska ovat vasta ensimmäisen kauden kansanedustajia ja eivät ole tehneet mitään sellaista, joka oikeuttaisi juhlimaan. Jos kansanedustaja ei tee luottamustehtävänsä päivästä yksi alkaen töitä Suomen ja suomalaisten eteen, niin kuka sitten? Minkälaisen kuvan kansanedustajat työstään meille kaikille antavat? Mitä se kansanedustajan työ oikein on? Kuka sen vastuun kantaa, jos eivä he? Kyllä minä niin mieleni pahoitin näistä vastuunvälttelyuutisista. Linnan kutsuille en siis mene. Siellä ihmisetkin tanssivat keskenään ja sitä ei voi hyväksyä. Käsittämätöntä lapsellista känkkäränkkäröintiä. Ei voi veteraania velvoittaa hoitamaan vielä tämän kaiken jälkeen Suomen asioita vuosikymmenestä toiseen. Kyllä kansanedustajan tarvitsee ottaa viestikapula vastaan Meidän kaikkien on otettava se vastuu ja pää pystyssä nostaa juhlamalja, että minä tein oman osuuteni taas tänä vuonna - maksoin ainakin veroni ja äänestin. En Big Brotherissa, mutta eduskuntavaaleissa.

Sit mä puhuisin nöyryydestä, joka on aina ollut mun kestosuosikki paasausaiheeni ja vetäisin esiin "90-luvulla muiden maiden lainoilla mekin nousimme ylös lamasta"-kortin näpäyttääkseni tiettyjä kansanryhmiä ja lopuksi jotakin tunnelmaa kohottavaa. Jotakin joka siirtäisi syyttävää sormea hiukan sivuun ja loisi meihin kaikkiin uskoa suomalaisina. Voisi keksiä jotakin nokkelaa vaikka Maalaisliiton J. Virolaisen aina puhuttelevan tokaisun Kansa on puhunut ja pulinat pois ympärille.

Onneksi mun ei tartte huomenna puhua missään, koska olen tosi väsynyt ja ei irtoa puhetta nyt laisinkaan ja kovin negatiivisia ajatuksia muodustuu vain. Harmillista olisi pitää alakuloista puhetta. Ei pyydettäisi toisten.