17. lokakuuta 2013

Pastanjauhannasta viljattomuuteen.

Mä olen pastaihmisiä. Osaan tehdä hyviä pastoja ihan mistä vaan. Apua, kaapissa ei ole mitään ja mä kuolen nälkään! Ja ei kauakaan, kun tästä tilanteesta on päädytty herkun pastan ääreen. Taikuutta? Ei, vaan jatkuvan pastanteon mukanaan tuomaa taitoa. Olen myös ihan ehdoton, että pastan pitää aina olla tosi pro. Täysjyvää ja luomua. Monessa muussa ruoassa on vähän niin ja näin - mutta pastassa never. Myös mies tietää miltä hyvä pasta maistuu, joten hänkin tekee kaupassa vain laadukkaita valintoja. Tämä pastahomma on viety siis aika tappiinsa. Pasta on arkiruokaa, lohturuokaa, liikkujan ruokaa ja pikaruokaa. Ruokakaapin peruskivi.
 
Sairauteni aktivoitumisen myötä olen hiljakseen miettinyt näitä ruokavalioasioita pastakattilan äärellä viime keväästä lähtien. Olen lukenut erilaisia artikkeleita autoimmuunitauteihin liittyvistä ruokavalioehdotuksista. Monenlaista. Yksi sellainen teema näissä erilaisissa ruokavalioissa on viljattomaan ruokavalioon siirtyminen. Mä en lähde tässä tätä sen enempää tieteellisesti avaamaan. Jos asia on sinulle ajankohtainen, niin aloita etsiskely vaikka netistä ja tee omat päätelmäsi. Mä en todella tiedä onko viljattomalla ruokavaliolla oikeasti merkitystä Crohnin taudin hoidossa vai ei, mutta kyllähän monenlaista faktaa sen puolesta näyttäisi olevan.

Lähipiirissäni on viljattomalla ruokavaliolla saatu todella hyvä apu toiseen autoimmuunitautiin ja siinä ainakin tulokset puhuvat todellakin puolestaan. Itselläni on ehkä liian heikko usko viljattomuuden pelastukseen omalla kohdallani nykyisen sairauteni kohdalla, mutta koska yksi autoimmuunitauti tuo monesti mukanaan toisen - niin jotenkin on helpompi ajatella, että joillakin muutoksilla voisin estää tämän kiertokulun. Minulla on sukurasitteena ainakin diapetesta ja reumaperäistä sairautta, jotka ovat siis myös näitä autoimmuunitauteja.  Miksi en usko viljattomuuden auttavan crohnintautiin, mutta uskon sen auttavan estämään muita tauteja? En todella tiedä ja juuri sen takia en edes yritä olla jotenkin fiksu ja tietävä liittyen näihin ruokavaliomuutoksiin. Nyt mennään ihan mutu- ja tunnepohjalla - ja tätä pohjaa ruokin sitten netistä löytyvillä teksteillä. Oppia ikä kaikki.

Nyt olisi siis tarkoitus enemmän tai vähemmän siirtyä viljattomaan ruokavalioon. Ei ole ihan yksinkertaista ihmiselle, jonka perusruokia on puuro, pasta ja leipä. Lemppariherkut ovat korvapuusti ja lakritsi. Olen nyt jonkun aikaa ollut jo syömättä kaupasta ostettuja leipiä. Kaapissa on kuitenkin makarooneja ja -jauhoja joka lähtöön. Kaikki ajatuksella valittuja. Katsotaan tuleeko ne vähitellen käytettyä vai  miten tämä homma eteneekään.

Niin se risotto. Riisistä tulee meidän talouden uusi pasta. Riisihyllylle notkumaan ja oppimaan, että riisi on vain yleisnimike kaikenlaisille tuotteille. Onhan tässä muutama muukin viljaton asia opittavana ja ihmeteltävänä. Ei voi taas muuta sanoa kuin katsotaan miten naisen käy ja onko mihin asti motivaatiota viedä tätä projektia.

3 kommenttia:

  1. Et saa lipsua viljattomalle Krakovan akana!!!!Ei!!!!!

    VastaaPoista
  2. No, sinne on vielä aikaa - että we´ll see. Stressi on suolelle myös paha, että ei oteta myöskään stressiä! :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentista. Ilahduin!