21. lokakuuta 2013

Uusi ylävartalotreeni salille.

Viime viikolla käytiin PT Hennariikan kanssa läpi uusi ylävartalotreeni, jonka hän oli minulle raapustellut. Lyhyt ja ei niin lentoon lähtenyt kuntosaliurani on sisältänyt nyt kaksi ohjelmaa: ns. perustreenin ja juoksua tukeva treenin. Olen käynyt salilla vaihtelevasti, mutta motivaatio salihommiin voisi olla parempi. Muu liikunta on aina ensisijaisempaa. Uusi ohjelma toi taas motivaatiota ja opin taas uusia juttuja, joita salilla voi ylipäänsä tehdä. Minä haen näistä ohjelmista oppia kaikkeen mitä salilla voi tehdä, jotta vois jatkossa ihan ite(kin) miettiä salihommia itselleen. 

Tässä ohjelmassa on haukkareita, ojentajia, yläselkää, rintaa ja olkapäitä vapailla painoilla ja muutama laitekin otettiin mukaan. Ei kuitenkaan taljaa, jonka kanssa en ole ihan päässyt samalle taajuudelle. Taljassa tehdyt käsiliikkeet ei niin ole mun juttu. Se toki johtuu vaan siitä, että ei poweri riitä. Pienten painojenkin kanssa olen ihan solmussa. Lisäksi suorituksen seuraaminen peilistä samanaikaisesti saa tilanteesta suorastaan nöyryyttävän. Olen ihan realistisen tietoinen, että en ole rivin hoikin tyttö, enkä eniten salilla käynyt - mutta se hetki siinä peilin edessä murentaa hyvälläkin itsetunnolla varustetun naisen liian(kin) helposti. Tekee mieli paeta. Siinä hetkessä saattaa olla myös se siemen siellä salilla heilumisen motivaation löytämiseen. Mä en voi näyttää oikeasti tältä, tälle on tehtävä jotain tai sitten se toimii toisin ja nainen ei palaa ikinä nöyryyttämään itseään.

Toistaiseksi olen vaan palannut pelipaikalle nöyränä, mutta pää pystyssä.

Jalkaprässissä on keväästä saatu nostettua painoja jo 20 kilolla ja mennään jo isommassa luvussa kuin mun oma elopaino. On siellä kuntosalilla hyvätkin hetkensä.

P.S. Joskus aina puhutaan, että ei tuolla liikkuessa kukaan seuraile toisia ja jos seurailee, niin oma treeni on huonoa jne. Mä ainakin seuraan muita ja niin seuraa muutkin. Ei nyt siinä tuskan hetkellä ehdi muita katsoa, mutta muuten kyllä. Viime viikolla olin bodycombatissa ja siellä oli yksi mieskin mukana - ja se mies ei osannut lyödä. Ei vaan osannut. Sorry vaan kaikki ladyt, mutta se löi kuin tytöt. Perjantaina olin hardcore spinningissä ja heti katsoin, että menen miehen viereen - koska kovilla spinning-tunneilla käy tosi tiukkaa treeniä vetäviä miehiä ja heidän vieressään tulee vedettyä itsekin oikeasti kovalla sykkeellä. Toisten kyttääminen ei siis aina ole huono asia. Kytätäänhän me ihmiset toisiamme joka paikassa ja koko ajan - otamme, annamme ja saamme. Moni varmasti nauttii omasta suorituksestaan salilla, kun on ensiksi katsellut mun räpellystä ja kertoo kavereilleen, että sillä ei ollut painoja nimeksikään ja se oli ihan finaalissa. Se räpelsi kuten tytöltä vain voi odottaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista. Ilahduin!