Miksi ei saa olla sokeriaddikti?

Mä olen edelleen käynyt läpi tätä Sokeripommi - eroon sokeririippuvuudesta kirjaa. Ihmisen toki pitäisi käyttää monia lähteitä ja olla eri mieltä, pohtia ja vertailla - mutta onhan tämä homma jo tarpeeksi hankalaa muutenkin, että opetellaan nyt tämä yksi lähde kunnolla läpi ja mietitään sitten sitä eri mieltä olemista. Sellaista älyllistä erimielisyyttä, eikä tätä addiktioon liittyvää jatkuvaa kieltämistä jokaisen kirjasta luetun lauseen jälkeen.

Tässä kirjassa nämä Bitten Jonsson ja Pia Nordström ottavat tähän sokerihommaan todella kovan otteen. (ovat toki ottaneet jo aikaisemmin ja ovat mukana sokeriaddiktioklinikkahommissa ja vaikka missä, että kyllä heitä sopii uskoa - ja ruotsalaisia tiedenaisia ovat, että ei mitään Amerikan hömppätieteitä)

He näkevät, että sokeriin hurahtaminen on ihan aivoihin liittyvää kemiaa - kuten muissa addiktioissa. Toisten aivot ovat alttiimpia addiktioille kuin toisten. Tämä liittyy siis kaikenmaailman välittäjäaineisiin ja sellaisiin aivojen toimintaan liittyviin asioihin, joita en lähde tässä avaamaan sen tarkemmin, koska kemiasta en mitään ymmärrä ja tekstin virheiden määrä on hyvin todennäköinen. Hyvin kirjoitettua tutkittua tietoa maailma pullollaan, joten etsivä löytää.

Tämähän on se peruskysymys kaikissa addiktioissa. Onko tupakanpoltto tapa, joka liittyy tiettyihin tilanteisiin vai onko aivosi oikeasti koukussa nikotiiniin? "Kyllä mä voin lopettaa tän tupakanpolton koska vaan, tää on vain tällainen tapa." Kuuluuko karkki elokuvissa käyntiin tapana vai onko se vain yksi tekosyy saada aivot tyytyväiseksi riittävällä sokerikuorrutteella?

Kirjassa korostetaan aivotoiminnan ja perinnöllisyyden rinnalla myös ympäristön merkitystä sokeririippuvuudessa. Länsimainen maailma vain toimii niin, että sokeri on palkinto. Sokeri liittyy juhlaan, kiitokseen, iloon, surun helpottamiseen - näin me opimme lapsesta asti. Tuttua huttua. Se on jopa niin normaalia, että sen takia(kin) tällaista kirjaa vastaan tulee sellainen olo, että ei se nyt noin tappavaa ja elämän pilaavaa voi olla. Haloo.

Kirjassa nähdään myös, että addiktioihin taipuvaiset addiktoituvat helposti sitten vähän kaikkeen: sokeri, rasva, tupakka, pelaaminen, huumeet, lääkkeet, liikunta, alkoholi, shoppailu, netti, seksi, vehnäjauho - jokaisella addiktilla on jonkunlainen nippu pakkomielteitä tai ainakin on joutunut taistelemaan sitä vastaan, että ei ole täyskättä kädessä.

Jalostettu sokeri on kuitenkin ollut tässä addiktiohommassa mukana vasta lyhyen aikaa. Syynä tietysti se, että teollisesti valmistettu sokeri on suht uusi keksintö ja on ehkä vaikea aina ymmärtää, että sitä on kaikkialla. Ei vain siellä herkkuhyllyssä. Niin kuin rakkailla lapsilla sanotaan olevan, niin myös jalostetulla sokerilla on kymmeniä kutsumanimiä. Menee pieni ihminen ihan sekaisin.

Miksi sitten ei saa olla sokeriaddikti? Miksi en halua olla sokeriaddikti? Sen takia, että on hirveätä olla addiktiosuhteessa johonkin teollisesti valmistettuun mössöön - ei voi elää aikuisesti, jos on koko ajan sokerinousussa, sokerilaskussa tai sokeridarra. Ainakin tuon takia.

Kirjassa syitä on kolmensadan sivun verran eri tavoilla kerrottuna, mutta muutamia mainitakseni:

diabetes, korkea verenpaine, autoimmuunitaudit, korkea kolesteroli, luukato, masennus, sydän- ja verisuonitaudit, huono iho, sokeripiikkien aiheuttama väsymys, mielialamuutokset, hermostuneisuus, uupumus, suoliston toiminnan heikentyminen, ylipaino, sisäelinten kiduttaminen, oman toiminnan häpeämisestä aiheutuva eristäytyminen, syömishäiriöt, hammasongelmat, yksipuolinen ruokavalio jne.

Oih, kirja luo kyllä sokerin ympärille sellaisen mustan pilven (eikä yhtään ole kultareunusta). Tummennetulla merkitsin itselleni keskeisimmät syyt miksi haluan vähentää sokerin käyttöä.