Seli-seli.

Isäni laittoi eilen viestiä juoksutapahtuman jäljiltä, että keli ei ollut tuntunut hyvältä juoksulle ja tavoiteaika jäi sen takia saavuttamatta. Totesi kuitenkin samaan 160 merkkiin, että seli-seli, kun ei kulje niin ei kulje.

Seli-seli. Samat sanat tulivat minulle mieleen tuosta edellisestä tekstistäni liittyen triathlon-haaveeseen, joka elää vahvasti jo viidettä vuotta. Seli-seli. Jos mä oisin oikeasti halunnut, niin kyllähän sitä ois ne istumalöllöt nostanut sieltä sohvalta ja tehnyt asialle jotakin jossakin välissä. Kaikenlaista vastoinkäymistä on toki matkalle osunut, mutta kyllähän sitä eniten sopii katsoa sinne peiliin.

Peilissä näkyy kasvot, joiden taakse on säilötty se pahin vastus kaikille haasteille. Triathloniin liittyen se pahin vastus on jo etukäteispäättänyt, että

1. Mä en ikinä opi sitä vapaauintia, joten ei kannata edes aloittaa.
2. Mä en ikinä uskalla ajaa pyörällä niin kovaa, että pärjäisin.
3. Uimahallit ei sovi mun kuivalle iholle.
4. Ulkovedet on mulle liian kylmiä.
5. Triathloniin tarvittava välineistö on kallista ja ei sellaiseen kannata sijoittaa.
6. Mun nykyinen pyöräkään ei ole riittävä lajiin.
7. Koska olen täysin aloittelija, niin mä en voi mennä triathlon-seuran treeneihin.
8.  Ja ne kaikki muut päättämiset, jotka tulevat ja menevät huonoin tuloksin.

Triathlonissa(kin) on varmasti ne (eiku me) takarivin tytöt ja pojat. Ne samat tytöt ja pojat, joiden kanssa mä olen juoksutapahtumani hölkkäillyt ja Finlandiani tuskaillut läpi. Meillä ei ole tekniikat kunnossa, me nähdään reitillä aina uusia ja uusia selkiä, me ollaan onnellisia ihan vaan maaliin tulosta eikä muisteta loppuaikoja sekunnilleen ja harjoituksissa mennään siitä mistä aita on matalin, ollaan ihan tohkeissamme mitaleista (jotka kaikki saavat) ja laitetaan osallistumispaitamme heti maanantaina töihin päälle. 

Tämä takarivin tyttö kävi tänään pyöräilemässä reilun 36 kilometriä ja kaksi+puolituntia siihen suunnilleen kai meni.

Tämä teksti vaikuttaa negatiiviselta, mutta tämä ei missään nimessä ole sitä. Joskus sitä pitää vaan olla rehellinen itselleen ja käydä vähän kehityskeskustelua oman päänsä sisällä tuottaakseen jotakin positiivista. Tuossa pyöräillessä oli hyvin aikaa itsetutkiskeluun ja sanoa itselleen, että seli-seli nainen! Nyt ei enää selitellä, vaan pyöräillään! Nautitaan ja opitaan pyörän kanssa kulkemista.

Ootteko muut käyneet keskustelua itsenne kanssa näin vuoden ensimmäisen päivän kunniaksi?