6. maaliskuuta 2011

Conclusions - elämää ennen ja jälkeen matkan

(Luulin laittaneeni tän tekstin ajastuksella julkaisuun, mutta en ollut. Laitetaan nyt tää ulos ennen matkatarinoita. Tää päivä menee ihan hyväntekeväisyyteen ja lomasta selviämiseen.)

Muutama asia täällä blogissa on jäänyt mielestäni vähän kesken ja ne on nyt hyvä hoitaa kuntoon. On hyvä puhdistaa pöytä ennen reissua.

Yrittäjäkurssi oli ja meni. Aina oppii, kun lähtee kotoa - mutta ei nyt mikään ihan huipputason kurssi kylläkään. Opettaja rakasti omaa ääntään, paitsi iltoina, jolloin hänellä oli ihan liian pitkä työpäivä jo valmiiksi alla. Jäi siitä jotain käteenkin, mutta mietinnät jatkuu asian ympärillä.

Kirpparimyyjäurakin oli ja meni. Yllättävän iso homma oli kirpparipuuhassa. Ei siinä tuntipalkoille kyllä pääse! Ensiksi useamman päivän siivousurakka, pöydän varaus, tavaroiden hintojen miettiminen, pienten hintalappujen kirjailu ja kiinnittäminen, tavaroiden vieminen pelipaikalle ja pitkin viikkoa myyntipöydän siivoaminen. Huh! Lopputulos kuitenkin hyvä, tavarat on poissa omista nurkista ja menivät hyvin kaupaksi. Oli myös hyvää projektia työttömälle. Niin ja sata+ tavaraa poistui kotoamme myyntiin sekä jotakin moskaa myös roskiin.

Mun koekaniiniura purkkien maailmassa on jatkunut sillä Estée Lauderin DayWear - kevyesti sävyttävällä kosteusvoiteella. Aluksi en ihan tajunnut, että se ei ole normi kasvorasva. Laitoin liikaa ja naama näytti likaisen tummalta, koska se on todella sävyttävää. Olen ehkä liian kalpea tuotteelle, mutta otan sen mukaan reissuun ja nautin sen aurinkosuojakertoimista. Purkki on ehkä vähän liiankin aikuinen, tätimäinen.



Veljen vaimo-kirjasta vielä. Kirjailija Heinonen oli tällä viikolla aamuTV:ssä. Jäin haastattelun jälkeen miettimään, oliko haastattelija lukenut kirjaa laisinkaan. Kirjaa käsiteltiin ihan takakansitekstin pohjalta ohimennen ja pääasiassa käytiin läpi Heinosen tapaan ruveta kirjailijaksi ja projektiin liittynyttä blogia. Itse en tunne sellaista miestä, jonka näkisin lukemassa kyseistä kirjaa, mutta miespuoliselta toimittajalta sitä olisi ehkä voinut vaatia...mutta ei toki pakottaa. Jos itse joskus ryhtyisin kirjailijaksi, niin en olisi kovin ylpeä ei-kirjaani-liittyvistä-esiintymisistä. Varsinkaan, jos haastattelijalla olisi kuitenkin tuore kirjani koko ajan kädessä.

Tammikuun Gloria-lehdessä oli kuva-artikkeli miten pukeutua business-reissuille eri puolilla maailmaa. Dubaikin oli mukana ja katsokaa: polvet! Siinä ne polvet on ihan näkyvillä ja tyrkyllä. Ehkä mun ei tartte leikkiä legginsien kanssa! Iso huivi on sidottu rusetiksi kaulalle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista. Ilahduin!