14. maaliskuuta 2011

Omena-sitruunapiirakka

Mä en yleensä leivo mitään piirakoita. Nyt kuitenkin päätin repäistä ja viedä sellaisen mukanani lauantaina suurkaupunkiin. Kaupassa hain täysjyvävehnäjauhopussin hyllystä ja katsoin sen kyljestä reseptin. Osasi ostaa aineet.
Yksi piirakan tulevista purijoista oli maito-ongelmainen, joten ostin laktoositonta rahkaa sitruunanmakuisena. Lauantaiaamuna sitten rupesin piirakkaa tekemään. Helppoa ja nopeaa on piirakan teko. Hiukan rupesi kyllä mietityttämään, että olenko ikinä kuullut omena-sitruunapiirakasta? En ole.

Piirakka meni alas, mutta pysyn edelleen kantiksena myös leipomoon.

Meidän henkilövaakakaan ei mittaa alle kilon kokoisia asioita, kuten voipaketin jämien määrää. Yritä siinä nyt sitten leipoa.

pohja

100g voita/marg.
1 dl sokeria
1 muna
1 1/2 dl vehnäjauhoja
1 dl täysjyvävehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta

täyte

1 tlk (250g) rahkaa (mun laktoosittomassa rahkapurkissa oli vaan 200g)
1 muna
3/4 dl sokeria (pussista loput)
2 rkl sitruunamehua (en laittanut, kun rahkassa oli jo sitruunaa)
1 tl vaniljasokeria
2-4 omenaa
1-2 tl kanelia (kanelia pitää olla paljon!)

Vaahdota rasva ja sokeri. Lisää muna joukkoon vatkaten. Sekoita jauhot ja leivinjauhe keskenään sekä lisää ne rasvavaahtoon. Levitä taikina piirasvuoan pohjalle ja reunoille. Paista pohjaa ensin noin 5-10 minuuttia 200 asteessa. Levitä täyte päälle ja jatka paistamista noin 30 minuuttia tai kunnes täyte on hyytynyt.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista. Ilahduin!