6. helmikuuta 2011

Lahti-höpöttelyä sunnuntai-illan ratoksi

Koomikko Andre Wickström kiteytti Lahden maineen eilen Uutisvuodossa kohtuullisen näppärästi. Andre ei varsinaisesti nauranut Lahden maineen kanssa, vaan mielumminkin sille. Ihmiset kuitenkin tulevat Lahteen käymään ja olemaan - ja jopa viihtyvät! Lahti on taatusti mainettaan parempi paikka, mutta kehitettävääkin löytyy.

Aamunlehdessä (ESS 6.2.11) kerrottiin Lahden olevan hyvä kirpputori-kaupunki. Uskokaa tai älkää, mutta artikkeli kertoi Lahteen järjestetystä kirpparimatkasta. 50 innokasta kirpputorimatkailijaa Sipoosta oli saapunut linja-autolla päiväksi kiertämään Lahden kirppareita. Kaikki halukkaat eivät olleet edes mahtuneet mukaan. Ainakin siis yksi hyvä syy tulla Lahteen! (Mun kirpparikamat seisoo vielä täällä kotona, mutta toivottavasti ensi viikollakin on innokkaita kirppari-ihmisiä liikkeellä.)

Ei ehkä pahin ongelma, mutta yksi Lahden kauneusvirheistä on aamiaispaikkojen puute. Tätäkin asiaa oli käsitelty aamunlehdessä ja suurella mielenkiinnolla luin artikkelin. Olen suuri aamiaisten ystävä ja onneksi kuitenkin meidän yksityisravintolassamme aamiaiset ovat usein hyvää keskitasoa ja sen yli. Julkiseen tilanteeseen on tullut kuitenkin parannusta ja kahviloitsijat/ravintoloitsijat ovat huomanneet kysyntää aamiaisille. Se, mikä kuitenkin edelleen puuttuu, on seisovanpöydän aamiais-/brunssipaikka. Helsingistä mainitakseni mainioita esimerkkejä siitä mitä haen takaa: Fanny, Ekberg ja Krullas. Sellainen, jossa sopii rauhassa syöpötellä ja rupatella ystävien kanssa, ja sitten syöpötellä ja rupatella lisää. Eräs ravintoloitsija kommentoi jutussa, että "Sunnuntaisin ihmiset ovat kotona." ja artikkeli jatkaa: Sunnuntaiaamuihin tarjoilua ei silti olla laajentamassa. Mä olen ihminen, olen laittanut jonkun kerran kellon sunnuntaiaamuna soimaan ja matkannut 100 kilometriä junalla brunssille.


Voisin aina välillä esitellä teille jotain kivaa Lahdesta. Kotimaan matkailu on kuitenkin kasvava luonnonvara, jos/kun haluaa lentämistään rajoittaa. On täällä kai muutakin nähtävää kuin kirpparit!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista. Ilahduin!