28. maaliskuuta 2012

Perunankuoripaistoksen ääreltä.

Alkuvuonna eksyin Suomalaisen Kirjakaupan kolme pokkaria kympillä-laareille pariinkin kertaan ja sieltä löytyi Mary Ann Shafferin teos Kirjallinen piiri perunankuoripaistoksen ystäville. Muistin heti lukeneeni kirjasta, mutta en osannut yhdistää sitä mihinkään teemaan. O(s)tin sen kuitenkin.

Kirja sijoittui sattumalta Toisen maailmansodan jälkeiseen aikaan, joka on olllut tapetilla Puolan matkani jälkeen muutenkin. Olihan hyvänmielen kirja. Kirja on kirjeenvaihtomuodossa. En lähde kirjan juonta tähän avaamaan, mutta kirjassa eletään vuotta 1946 Britannian suunnalla ja kirjan hahmot ovat...voisiko sanoa hyvällä tavalla suloisia.

Ihanan inhimillistä tekstiä. Ihmisten tarinoiden kautta pääsee mukaan muistoihin sodasta ja maailmaan kauheuksien jälkeen. Kirja tuntuu nykypäivään verrattuna sadulta, mutta sodan jälkeen ihmiset voisivat ehkä olla oikeasti todella inhimillisiä. Kauheuksista selvittyään ihmiset voivat aidosti olla kiinnostuneita toisistaan (myös ihmisistä, joita eivät vielä tunne), pitää toisistaan huolta ja nauttia elämästä - kirjan mukaisesti. Lukekaa itsellenne hyvää mieltä ja uskoa ihmiseen!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista. Ilahduin!