Juoksun merkitys ihmiselle.

Eilen kävin illalla ostamassa maitoa kaupasta. Kello oli sen verran, että oletti kaupan henkilökunnan odottavan siellä vain minua, mutta siellähän olikin ruuhka ja menossa oli viittävailleyhdeksän-kaljaralli. Jouduin siis jonottamaan kassavuoroani ja siinä samalla ehti tuijotella lehtihyllyä. Näin jonkun lehden kannessa Baba Lybeckin ja otsikon, jossa yhdistyivät sanat pelko ja juoksu. En muista otsikkoa tarkalleen, mutta ajatus oli juoksun toimimisesta pelkoja vastaan.

Otsikko ei herättänyt minussa tarvetta ostaa lehteä, mutta jäin (jälleen kerran) miettimään juoksua noin ylipäänsä.

Joku aika sitten kirjoitin ystävälleni, että minusta tuntuu nyt olevan joku sellainen kausi, että mikään ei onnistu. Pohdin, että jos nämä elämänvaiheet menee seitsemän vuoden jaksoissa, niin miten kauan tätä matalalentoa vielä kestää. Välillä mielessäni käy se, että muutaman viime vuoden ajan olen juossut paljon ja olen samaan aikaan ollut koko ajan todella tyytyväinen elämääni. Tottakai ikäviä asioita on sattunut ja tapahtunut hyvien asioiden lisäksi, mutta hommat on olleet silleen niinku balanssissa.

En tiedä onko kyse juoksusta liikuntalajina vai ylipäänsä siitä, että juostessa ihminen on yksin. Siinä huomaamatta ehtii kelata omia hommia valmiiksi ilman häiriötä. Joskus oon miettinyt hittilajien eli joogan ja juoksun eroja (tälläkin foorumila). Mielestäni niitä ei ole. Molemmissa pitää ensin käyttää aikaa lajiin sisäänpääsyyn ja sen jälkeen sä voit koska tahansa nauttia siitä vapauden tunteesta, kun sun ei tartte tuijottaa mitään päätettä tai turruttaa itseäsi telkkariohjelmilla tai huonolla seuralla. Ohjattu jumppa tai spinning on ihan toisenlaista - teet niinku ohjaaja käskee ja mielellään samaa tahtia kuin ne muut, ei niinkuin oma flow veisi - sama endorfiini saadaan irti ja hyvä olo siitä - mutta ei sitä hetkeä itsekseen. Joogan ja juoksun suuri suosio hälisevissä länsimaissa perustuu varmasti tähän terapeuttiseen vaikutukseen; siinä hetkessä olen vain minä ja mikään ei häiritse. Yksi käy joogassa, toinen lenkillä, joku muu terapiassa. Terapia ei ole urheilua, mutta eikö terapiassa ole tämä sama efekti; minä puran minun asioitani tilassa, jossa kaikki muu hälinä on tauolla. Saadaan homma balanssiin, mun homma.

Media opettaa meille usein, että yksin oleminen on jotakin mitä me kaikki pelkäämme. Nykyään mikään ei ole edes totta, jos se on tapahtunut yksin ollessasi. (jos et ole tajunnut ottaa tapahtuneesta kuvaa ja laittanut sitä sosiaaliseen mediaan ihan asap) Aika monelle se yksin olo taitaa kuitenkin olla laatuaikaa, kunhan se ei mene yksinäisyyden puolelle. Viime tiistain lenkillä pääsin pitkästä aikaan flow-tilaan ja sen jälkeen olen nähnyt juoksun yhtenä avaimena saada asiat taas balanssiin. Juoksu-uskoni on jälleen vahvistunut muutamien etsintäkuukausien jälkeen. Minähän tästä elämästä olen vastuussa, eikä joku tyyppi joka haluaa pakottaa meidät seitsemän hyvän vuoden jälkeen seitsemän vuoden sekasortoon.

Joskus vain tuntuu, että se on vaan juoksua. "C'mon nainen! Nostat sen ihan liian korkealla paikalla tässä länsimaisen ihmisen selviytymisessä nykymenossa." Silloin on hyvä nähdä, että joku julkkis lehdessä on nostanut juoksua myös ihan toisiin sfääreihin. Kaukana on ne ajat, jolloin juoksu oli tapa siirtyä paikasta toiseen. Tai ei ne kai niin kaukana ole, minkä verran tästä Lahdesta nyt sinne Kenian korkeudelle on.

J.K.

Keväällä treffasin ystävääni, jonka elämässä on tapahtunut, hänen nuoresta iästä huolimatta, raskaita asioita ja erilaisia muutoksia. Hän kertoi miten oli ruvennut kirjoittamaan itselleen ja keskittynyt hyvien asioiden huomioimiseen elämässään, hän oli rajannut kotiansa oman ajan ottamiseen ystävien tapaamisen sijasta, hän myös nauttii juoksemisesta. Olin tosi fiiliksissä, että hän oli ottanut elämänsä omiin käsiinsä ja vastuun omasta hyvästä olosta - ja voi hyvin! Hän oli käynyt pari kertaa terapiassa ja tajunnut siellä, että se ei ole hänen juttunsa, vaan hän kokoaa itse itsensä. Tapaaminen oli ihan mieletön peilipinta itselleni, jolla oli ollut astetta pimeämpi talvi. Pidetäänhän itsestämme huolta!