6. lokakuuta 2011

Lomalta paluu on pakollinen osa lomaa.

Palasin lomalta jo sunnuntaina, mutta tää aikuisen elämä on niin kiireistä ja jännittäviä käänteitä täynnä, että ei ehdi edes koneen ääreen pysähtyä. Aikuisena joutuu myös välillä aina lepäämään, kun muuten ei jaksa. Lepäämiseenkin menee sitten sitä aikaa. Nyt oon kuitenkin hereillä ja ulkona sataa kaatamalla vettä, niin sopii kirjoittaa lomamuistoja ylös. Lomalla paistoi aurinko ja oli lämmintä.



Oltiin miehen kanssa viikko Haapsalussa kylpylöimässä. Haapsaluhan sijaitsee Virossa, noin 100 kilometriä Tallinnasta etelään rannikkoa pitkin. Haapsalussa asuu reilut 10 000 ihmistä ja se on Hanko-tyylinen kesäkaupunki. Tosin kaupunki on perustettu jo vuonna 1279, joten pikkasen vanhempaa sorttia on Haapsalu. Haapsalu on lintubongareiden suosikki, koska (syystä tai toisesta) muuttolinnut hengailee siellä matkalla etelään tai pohjoiseen.


Oltiin Haapsalussa käyty pari kertaa aikaisemminkin, mutta nyt oltiin ensimmäistä kertaa Fra Mare-kylpylässä. Olemme aikaisemminkin käyneet Virossa kylpylälomilla kaksin ja myös mun vanhempien kanssa. Me aina (myös mun vanhemmat) pudotetaan kiitettävästi keski-ikää näillä matkoilla. Matkoihin siis kuuluu laivalla ylitys ja kuljetukset pelipaikalle. Syystä tai toisesta vanhempi väki on paremmin tietoisia näistä loistolomista. Nuoremmat vaan lukee lehdistä, että slow life ja lähiruoka on muotia, mutta silti me kirmaamme kiireisiin kohteisiin hampurilaisia syömään. Vanhempi väki tietää varmasti muutenkin paljon juttuja, joista ne ei kerro meille mitään.


Kuitenkin. Oli kyllä ihana loma! Kolme kertaa päivässä tarjottiin ruokaa. Ruoka oli niin hyvää! Yksinkertaista kotiruokaa montaa sorttia, paljon kasviksia, kunnon kalaa ja lihaa. Terveellistä, maukasta ja paikallisista aineksista. Lanttua, palkokasveja, kaloja, omenoita, marjoja ja villisikaa. Joka aamu oli eri puuroa, itse sai paistaa vohveleita tai syödä valmiita pannukakkuja. Croisanttejakin oli monena aamuna. Joka sorttia löytyi pöydästä.

Syömisen ohessa käytiin hoidoissa. Pakettiin kuului hoitoja: viisi kertaa kävin hierojalla, pari kertaa parafiinihoidossa, kolme kertaa kääriydyttiin mutahoitoon, joogasin ja vesijumppasin. Kaikki oli siis istumatyöläisen niskajumitusta varten räätälöity. Mutahoito oli ihan sitä itseänsä. Mutaa "sängylle", nainen sekaan ja sitten käärittiin muoviin ja peittoihin. Siellä sitten parikymmentä minuuttia toukkana lämmiteltiin. Muta nostetaan merestä ja sitä on käytetty alueella hoidoissa vuodesta 1825. Haju on ihan omaa luokkaansa, mutta se helpottaa, kun kääreet on kiinni. Sen verran kaameaa puuhaa, että sen on pakko olla hyväksi!



Spa-osastolla on kuusi erilaista saunaa ja erilaisia altaita. Siellä sitten lutrattiin koko rahalla. Höyrysauna on oma suosikkini ja siellä istua tönötin joka päivä. Ihanaa. Liikuntaa tuli myös harrastettua. Aamuisin oli rannalla venyttelyä, sitten tosiaan vesijumppaa ja joogaa, ohjatusti kävin myös sauvakävelemässä. Juoksemassa kävin myös useamman kerran. Kylpylä on hyvien ulkoilureittien vieressä, että maastoon pääsi suoraan ovelta. Yhtenä päivänä mies vuokrasi pyörän ja minä juoksin. Se oli aika mukavaa, ei oltu sellaista aikaisemmin tehty. Paljon myös käveltiin, kun käytiin keskustassa ja muuallakin jalan. Biljardia pelattiin myös ja voitot toki otin nimiini.






Pari kirjaa ehdin lukea ja nukkua pitkiä yöunia sekä päiväuniakin. Rentoa menoa kylpytakissa koko viikon. Jossain vaiheessa mies kysyi, että missäköhän me lomaillaan eläkeläisinä, kun me ollaan nyt jo täällä! Fra Mare oli ihan ykkösiä näistä kylpylöistä, joissa me ollaan käyty. Kaikki toimi hyvin ja oli laadukasta. Henkilökunta oli myös ystävällistä, eikä neuvostohenkistä tiukempaa asiakaspalvelua ollut laisinkaan. No, yksi hieroja oli ehkä hiukan old-school-asiakaspalvelija.



Kunnon turistitoimintaa harrastettiin Rautatiemuseossa ja Piispanlinnassa. Käytiin myös linja-autolla kaupunkikierroksella ohjatusti. Gallerioita ja muitakin museoita alueella on, mutta vain kesällä on kaikki paikat auki. Hyvä asia on, että näin syksyllä on ihanan rauhallista. Kesäaikaan on varmasti erilainen tunnelma, kun turistia pukkaa joka kulmassa - sekä kylpylässä että kylillä.


4 kommenttia:

  1. Näyttää ihanalta. Eikä tosiaan tulis ekana Viro mieleen kuvia katsellessa. Ehkäpä pitäis itekin harkita joskus tollasta eläkeläismatkaa. Viimeistään sitten eläkkeellä. Mukavaa paluuta arkeen! -Tarja

    VastaaPoista
  2. ihanan näköista! Viekää mut ja Mikakin tonne joskus! Jookos kookos! ;)
    suski

    VastaaPoista
  3. Hienoja kuvia ja ihanalta kuulosti loma!! Kortti tuli tänään - kiitosta.

    VastaaPoista

Kiitos kommentista. Ilahduin!