Rakas juoksupäiväkirja....

Eilen kävin illalla juoksemassa reilun kympin. Olihan hyvä lenkki. Ensi kerran sitten maratonin musta tuntui eilen juoksijalta. Juoksu kulki. Nimenomaan juoksu. Mulla on työn alla juoksemisen opetteleminen. Nyt ei puhuta siis hölkästä, vaan juoksusta. Kilometriä/tunnissa-aikaa pitäisi siis lähteä hitaasti, mutta varmasti nostamaan. Lenkit on ollut lyhyitä, mutta nopeampi tempoisia. Keväällä juoksin sen 30-45 kilometriä viikossa. Nykyään juoksen 10-15 kilometriä viikossa. Ei ole posket enää lommolla ei.

Kävin viime viikolla muutaman kerran työpaikan salilla juoksemassa matolla, koska halusin kokeilla eri nopeuksia ja tsekkailla tuntemuksia. Juoksin 8,5 - 12 kilometriä / tuntia vauhdeilla. Matolla juokseminen on todella hullun hommaa, mutta antoi etsittyä ymmärrystä vauhtiharjoitteluun. Juoksuhan on aika yksinäistä puuhaa, mutta salilla on muita, joten siellä voi sosialisoitua. Näin kävikin. Herra Ei-Kukaan halusi sosialisoitua minun kanssani ja puolisen tuntia juostuani tämä nuori mies tokaisi, että "Eikö sun kannattaisi juosta mieluummin ulkona?". Ensimmäinen reaktio oli todellakin, että WTF? Tiedättekö, kun pään läpi kiirii mielikuvat itsestäni ulkona juoksemassa sateessa, lumessa, pakkasessa ja maratonin viime kilometreillä. Mä olen kuitenkin kiltti tyttö, joka ei haistatellut tälle miehelle, vaan rupesin selittämään Herra Ei-Kukaalle tekemisiäni. "Mun pitää saada vauhtia nostettua, joten mä haen tässä vähän tuntumaa, kyllä mä ulkonakin juoksen..." sen tyyppistä sopertamista siis. Säälittävää.

Sinkkuelämässä Miranda treenasi maratoonille juoksumatolla ja häntäkin lähestyi mies. Mies oli otettu hänen kovasta treenistään. Oliko se vaan tv-fantasiaa vai onko suomalaisessa ja amerikkalaisessa kulttuurissa tässä kohtaa ero? Suomessa dissataan tuntematonta(kin) ihmistä, Amerikassa osataan lähestyä myös hyvällä kulmalla. Miten muissa kulttuureissa? Missä uskaltaa mennä kuntosalille juoksemaan ilman pelkoa arvostelusta? Dubaissa kävin yhtenä aamuna hotellin matolla juoksemassa. Siellä oltiin todella ystävällisiä. Matto laitettiin päälle, tuotiin vettä ja kysyttiin, että mitä kanavaa haluan katsoa televisiosta. Tunnin juoksun jälkeen minulle hymyiltiin. Se mies olisi varmasti juossutkin puolestani, jos olisin huomannut kysyä. Minulla oli polvet ja olkapäät peittävät juoksuvaatteet. Se oli varmasti hänen mielestään sopivaa. Virossa olen myös juossut matolla. Siellä en muista tavanneeni ketään erityisemmin. Ei ole kukaan ainakaan tullut avautumaan kesken treenin.

Tiedättekö mikä on vieläkin säälittävämpää, kun toi mun sopertaminen salilla? Se, että mä mietin tilannetta eilen lenkillä ja vielä tänäänkin koen tärkeäksi kirjoittaa tämän itselleni ylös. Herra Ei-Kukaan osui ja upposi epävarmaan juoksun opettelijaan. Pitää varmaan kuitenkin palata vielä rikospaikalle, jotta ei nouse liian korkeaksi kynnys työpaikan juoksumatolle. Pakko mennä juoksemaan matolle, vaikka ei edes haluaisi. Ei ole helppo harrastus tämä juokseminenkaan.

Muotipäivät - Lahti

Lahden Muotipäivät ei ole ihan niin kuuluisat kuin parhaillaan menossa olevat New Yorkin muotiviikot. Siihen on toki vain yksi syy: Muotipäivät ovat tänä viikonloppuna ensimmäistä kertaa ikinä Lahdessa. Voi siihen joku toinenkin syy ehkä olla, mutta jostakin se Lahdenkin pitää ponnistaa. Illalla käytiin katsomassa kauppatorilla järjestettyä muotinäytöstä. Ennen näytöstä istuva Miss Suomi "en edes muista hänen nimeään" oli suorassa teevee-lähetyksessä puhunut suunsa puhtaaksi misseydestä ja luopunut kruunustaan. Hienosti vedetty, arvostan. Tämän päivän iltapäivälehdissä Missikeisari Makunen nousee jostain kolostaan lyttäämään tämän ex-missin vaikeaksi tapaukseksi. Tyttö veti kyllä niin hyvin, että uskon hänen joka sanaansa. Hienointa oli ajatus siitä, että hänellä oli unelma, joka ei ollutkaan realiteettia ja hänellä ei ollut sydäntä kruunata seuraavaa tyttöä missiksi, koska hän tiesi mitä kruunun alle jäävälle tytölle unelmansa kanssa käy. Toivottavasti hänelle luovutetaan jokin naispalkinto. Siinä on nainen, joka otti ohjat omiin käsiinsä, eikä jäänyt tuleen makaamaan. Moni pikkutyttö ja isompikin näki, koki ja ymmärsi, että kaikkea paskaa ei pidä ottaa vastaan kilttinä tyttönä hymyillen ja puhelinkorvauksia odotellen. Niin, tosiaan tämän jälkeen lähdimme koko perheellä katsomaan tätä muotinäytöstä, jossa oli mukana kaksi entistä missiä. Pohdin, että onkohan heidän kännyköissään yhteydenottopyyntöjä laatulehdiltä kommentoimaan tätä tilannetta. Skandaali!

Kaikesta tästä huolimatta oli mukavaa saada tällaista tapahtumaa Lahteen. Kyllä meitä varmasti toistasataa ihmistä oli kerääntynyt muotinäytöstä iltamyöhällä katsomaan. Paikalliset putiikit esittelivät omia mallistojaan ja mukana oli parasta antia tarjonnut tanssiryhmä Blaze.

Blaze.

Juhlashop

Juhlashop - kaikesta vaaleanpunaisesta barbie-tyylistä tulee nykyään mieleen eräskin Tukiainen. Harmi.

Juhlashop ja missi.

Marimekko. Marimekolla on kyllä hyvännäköisiä vaatteita.

Your Face. Lahden Your Facessa on tosi hyvä palvelu.

Vila Clothes ja DinSko.

Tässä varmaan mainostetaan jotain kuntosalia tai jotain....

Marimekko.

Marimekko.

Vila Clothes. Takana olevan mallin vaatteet voisin ottaa kaappiin, jos niitä saa muissa väreissä.

Sokos

Sokos

Puolilta öin kaikki haihtuu....ja jäljellä jää vaan Chicago. No, oikeasti Lahden Muotipäivät vielä tänään.

Toinen retki Ranskaan viikon sisään.

Kävin taas leffassa.

Lopputekstien aikaan oikealla puolellani kaksi lukioikäistä tyttöä totesi, että juuri päättynyt elokuva oli tylsä ja huono. Vasemmalla puolella istui heidän lukioikäinen kaveri äitinsä kanssa. Äiti kommentoi, että miten ihmeessä, että pitäneet. Hänen tyttärensä kommentoi, että ei tämä ollut oikein nuorten leffa.

Oih, onneksi mä en ollut nuori, vaan elän aikuisesti ja sain tykätä leffasta.

Tänään matkustin Pariisiin Woody Allenin tapaan. Midnight in Paris oli romanttinen, satumainen, hauska ja opettavainenkin. Pariisi oli elokuvassa pääroolissa. Se esiintyy elokuvassa juuri sellaisena haaveiden kaupunkina, jollaisena me sen koemme. Itse kävin Pariisissa pari vuotta sitten ja minua hämmästytti Pariisissa se, että se oli oikeasti niin kaunis kuin matkailujulkaisut antavat meidän ymmärtää. Kuvat kyseiseltä reissulta.

Pariisin lisäksi elokuvassa on kaunista ihmiset: kauniissa asuissa, ehostuksissa ja kampauksissa. Tapaamme myös tunnettuja taiteilijoita yksi toisensa jälkeen. Aika hottiksia moni heistä.

Opetuspuolella (pitäähän amerikkalaisleffassa olla opettavainen tarina) käsiteltiin sitä, että pitää nauttia tästä hetkestä eikä pohtia menneitä tai tulevia parempina aikoina (ei siis odoteta vain kevättä). Taidehistoriaa tuli myös pläjäys ja olisipa mukava tietää kulttuurin historiasta paljon enemmän. Kulttuurillista fiksuutta etsinnässä.

Puolitoistatuntia ihanaa höpöhöpöä kuorrutettuna (korkea)kulttuurilla sekä koristeena opetusta arvostaa sitä aikakautta, jota itse elää. Versaillesissa ei ollut suihkuja. Kyllä mä taas tykkäsin. Mua ei myöskään haittaa, vaikka sataa. (katso leffa, niin ymmärrät) On se Pariisi kyllä tosi ainutlaatuinen kaupunki. 1920-luvulla se vasta onkin ollut The Paikka, mutta ei haikailla vanhoihin aikoihin....

Parempaa, parempaa.

Tulin vain kertomaan, että tämä viikko on alkanut selkeästi paremmin kuin moni muu viikko viimeisen kuukauden aikana. Hyvä saada fiilikset kohollensa ennen loskakelejä.

Eilen aloitin 12 viikon juoksuohjelman. Ensimmäisen viikon ensimmäinen lenkki (juoksulenkki, ei makkara) siis suoritettuna. Ohjelma on aika randomisti netistä löytynyt 12 viikossa 4,5 tunnin maratonkuntoon-ohjelma. En mä kolmen kuukauden päästä mitään maratonia juokse (tai mistä sitä tietää...), mutta vähän haastetta voi näin syksylläkin pitää yllä juoksussa. Seuraava maraton on siis siellä Tukholmassa 2.6.2012. Tuntuu kaukaiselta, mutta ei rakkaat lukijat enää kauaa, kun itkustan täällä, että en oo treenannut tarpeeksi jne. Tiedätte kyllä.

Syksyllä innostuu katsomaan tarkemmin vaatteita, joita päällään kantaa ja on ihmismäisempi olo siisteissä vaatteissa. Piristää omalla tavallaan sekin. Hiukset on niin kaameassa tilassa, mutta kampaaja on vasta parin viikon perästä. Sinnitellään siis. Oma kampaajani saisi jo tulla pois vauvalomiltaan pitämään huolta mun hiuksista. Onneksi on syksy ja hiukset voi ulkona peittää mun Costo-hatulla. Syksyllä saa ulkoiluttaa sellaisia lempivaatteita, joita kesällä ei voinut.

Loma alkaa ensi viikolla. Viikon loma. Aika yes. Kalenterissakin on jotain muuta kuin vain tyhjää, loma ja töitä. Ystäviä, kulttuuria, reissuja, liikuntaa. Pitää siellä kalenterissa olla tyhjääkin, muuten ei jaksa.

Kuvat on edellisten vuosien syksyiltä. Syksyllä on kiva myös kuvata. Pitää yrittää muistaa ilahduttaa itseään kameran kanssa touhuilulla. Valokuvausta olisi mukava opiskella. Kallista on se, mutta ois se varmaan aika lystiäkin.

Vaatekaapin siivousta on aloitettu, esseiden aloittamista on suunniteltu ja imurin ostoa on harkittu. Niistähän se ilo tähän elämään piti löytää. Saas nähdä. Eiköhän me tästä syksystä taas selvitä, vai mitä luulette?
Kyllä mä luulen. Nautitaan elämästä! (eikä odoteta vaan kevättä, paitsi ehkä ihan vähän...)

Eläviä valokuvia

Käytiin eilen katsomassa Aki Kaurismäen Le Havre.

Kaurismäen hiljainen tahti tekee jokaisesta otosta valokuvan. Otos kestää niin kauan, että ehdit käydä koko kuvan läpi ja vain ihmetellä värien sekä muotojen harmoniaa. Karua, mutta kaunista.

Lähde: http://www.finnkino.fi/

Aihe on niin ajankohtainen. Maahanmuutto. Toinen aihe niin ikuinen. Inhimillisyys. Ne yhdistäen aihe muuttuu todella ajankohtaiseksi: vihapuhe, rasismi, rasismin vastustaminen, romaanileirit, terrorismi...

Kaurismäki on aina varma. Elokuva jää elämään ja antaa perspektiiviä omille ajatuksille.

Tykkäsin.

Ranskankieltä jäin miettimään. Suomalaiset ovat hiljaisia ja kiteyttävät pariin sanaan töksäyttäen olennaisen. Toimiiko se näin myös ranskaksi?