29. kesäkuuta 2014

Kotitekoista lakritsinami-namia.

Viime syksynä päätin olennaisesti vähentää, melkeinpä lopettaa gluteiinin syömisen. Olin ajatusta pyöritellyt päässäni jo pitkään sekä roikkunut verkossa asian ympärillä. Autoimmuunitaudit ja viljat pyörivät ahkerasti hakupalveluissa. Isoimmat ongelmat ruokavaliomuutokseen kiteytyivät lakritsiin ja korvapuusteihin. Ajatus elämästä ilman näitä herkkuja tuntui pimeältä ja raskaalta.

No, olen mä nyt kuitenkin pärjäillyt ilmankin. Suklaalla voi korvata monenlaiset puutostilat elämässä.

Talvella löysin kuitenkin tuotteen nimeltä lakritsijauhe. Sitähän oli saatava kaappiin ja kokeilevaan keittiöön.

Toistaiseksi helpoin tapa käyttää lakritsijauhetta on itselleni ollut raaka lakritsitoffee.

Raaka lakritsatoffee (n. 25 pientä namia)

n. 2 dl pehmeitä taateleita
n. 0,4 dl sulatettua kookosöljyä
n. 0,7 dl manteleita/mantelijauhoa (manteleita blenderiin, niin sinulla on jauhoa)
2-4 tl lakritsijuurijauhetta
(plus jonkin verran pinnalle siroteltavaksi)
suolaa





Kaikki aineet sekaisin blenderissä. Taputtele massa pakastuksen kestävään rasiaan. Muutama tunti pakkasessa ja sen jälkeen voit leikata massasta kuutioita tarjolle. Itselläni massa on aina/useimmiten sellaista, että namit menee pyörittelyhommiksi ja niistä tulee palleroita. Sitten lakritsijauhetta ripotellen päälle tai pyöräytellen lautasella. Kaikki käy. Tässä kohtaan ohjetta toffeen voi laittaa ääntä kohden, mutta lakritsaisen maun kannalta suosittelen laittamaan namit vielä jääkaappiin. Maku paranee/syvenee ajan kuluessa. Säilytys kylmässä tai mahassa.

Reseptin olen poiminut syotava.blogspot.fi - blogista, joka on ruokataivaani.
Kuva on lainassa serkkuni Sarin  Here I go again - blogista. Pallerot ovat tuossa etualalla ylähyllyllä kuvattuna meillä toukokuussa. Pakkosyötin raakaherkkuja sukulaisille, jotka kerääntyivät meille brunssaamaan nyyttärihengessä.

Hiljainen blogitie.

Tähän väliin sopisi varmaan joku teksti siitä, että mihin tämä kevät katosikaan ja miksi bloggaaminen on lähes tulkoon loppunut - ja sitä sekä tätä.

Mutta lucky me, tää on mun oma blogi ja mun ei tartte selitellä mitään. Elämä vie ja elämä tuo - välillä se tuo postauksia blogiin ja välillä ei.

Aina välillä valehtelen itselleni, että kirjoitan tätä blogia vain omaksi iloksi jättääkseni muistijälkiä asioista, joita en halua heti unohtaa tai muistaakseni asioiden kulkusuunnan.

Eihän se näin ole - ainakaan pelkästään. Jos oikein haluan jättää itselleni muistijäljen tapahtuneista, niin siihen on yksityisempi foorumi. Näinhän sen ehkä kuuluu ollakin. Päiväkirjoja on kirjoitettu vuosisatojen ajan ja blogeja vasta vuosia. Niillä on eri focus. Ehkä. On ainakin ollut.

Viime aikoina olen ajatellut, että oispa kiva taas päivitellä blogia. Jotakin luovaa tehdä, vaikka sitten blogin päivittämisen kanssa.

Mulla on myös uusi harrastepöytä, jonka myyntinimi olisi varmasti työpöytä. En halua kutsua tätä työpöydäksi, kun tämä ei ole työtä varten - vaan harrastamista, iloa ja ihan omia juttuja varten - esimerkiksi paikka blogin kirjoittamiselle.

Kivaa kesää kaikille - toppahousuissa tai ilman. Ehkä ilman. Blogipostauksilla tai ilman. Ehkä kanssa.

21. toukokuuta 2014

Hernerisotto Nigella Lawsonin tapaan.

Hernerisotto voi kuulostaa aikasen pliisulta, mutta tämä ei sitä ole. Maku korvaa puuttuvan ulkonäön. Rakentajakin tykkää. Tätä tullaan syömään meillä kyllästymiseen asti. Ohje voi ekaksi näyttää siltä, että siinä on liian monta vaihetta arkiruoaksi, mutta ei siinä ole. Riisin keittelyn ohessa voi puuhailla jotain muita keittiöhommia ja keitellä rauhassa koko litra kasvislientä sekaan (vaikka tuntuisi, että riisi olisi valmis jo puolen litran jälkeen.)

Kahden hengen annos

40g voita (about)
200g  pakasteherneitä
1 litra kasvislientä (about)
2 rkl parmesaaniraastetta (about)
muskottipähkinää (pakollinen osa reseptiä)
mustapippuria
1 pieni sipuli
loraus öljyä
200 g risottoriisiä
0,75 dl valkoviiniä tai vermuttia

Laita 1/3 voista kattilaan ja kun se on sulanut, lisää herneet ja kypsennä niitä välillä sekoittaen pari minuuttia. Ota pois puolet herneistä ja jäljelle jäävään osaan lisää kauhallinen kasvislientä. Laita kattilan päälle kansi ja anna herneiden kypsyä hiljaa kiehuen viitisen minuuttia (kunnes ne ovat pehmeitä). Muussaa tämä seos sauvasekoittimella ja lisää siihen 1 rkl (ja vähän extraa...) parmesaania ja voita ja hippunen mustapippuria ja muskottipähkinää. (Mä on niin löytänyt muskottipähkinän tämän ruoan kautta ja testannut sitä ihan kaikkeen - ja sehän sopii tosi moneen.)

Silppua sipuli hienoksi ja sulata ruokalusikallinen voita ja loraus öljyä pannulla. Paista sipulia sekoitellen viitisen minuutttia. Lisää sitten riisi ja kuullota sitä, kunnes jokainen jyvänen kiiltelee rasvasta. Lisää viini tai vermutti ja sen jälkeen kauhallinen kuumaa kasvislientä ja sekoittele kunnes liemi on imeytynyt riiseihin. Jatka kasvisliemen lisäämistä kauhallinen kerrallaan ja anna kiehua rauhassa ennen kuin taas lisäät lientä. Puolessa välissä keittelyä lisää kokonaiset herneet ja jatka kasvisliemen lisäämistä kauhallinen kerrallaan. Keittele kunnes riisi on kypsää ja risotto kermaista. Koko litra lientä menee kyllä, kun on malttia matkassa.

Kun olet tyytyväinen risoton kypsyyteen, lisää herneseos ja sekoita hyvin. Maista, tarvittaessa mausta ja lisää sitten vielä parmesaania ja voita - sekoita hyvin. Hifistelijä laittaa lisää parmesaania annoksen päälle ja haluamansa yrtit.


(Reseptin lähde: Nigella Lawson: How to Eat)

7. maaliskuuta 2014

Pähkinävaahtoa ja omenasosetta.

Nyt ollaaan naminamin, terveellisyyden ja pähkinöiden käytön lisäämisen äärellä. Tykkään. Ei oo jauhoo, kananmunaa eikä maitotuotetta.

Pähkinävaahto Kotivinkki-lehden idean mukaan

Mittaa pari desiä cashewpähkinöitä surruttimeen ja aja hienoksi. Lisää ruokalusikallinen vaniljasokeria, loraus hunajaa ja vähitellen pari desiä vettä (mulla meni 1,5dl), kunnes vaahto on sopivan paksuista. Mun vaahto jäi aika kevyeksi, mutta jokainen tyylinsä mukaan. Sitten vaan kuppiin pelkkää vaahtoa tai sitten kerroksittain esim. omenasoseen kanssa tai vaikka pannarin päälle tai täytekakun väliin. Kaikkialle.

Pohjalla omenasose, sitten pähkinävaahto ja päälle vielä omenasosetta & kanelia.

Helppo omenasose

Jos kuitenkin haluat tarjota omenasoseen kanssa, kuten minä, niin helpon omenasoseen teet laittamalla kattilaan omenalohkoja, vähän vettä, kanelitangon ja (vanilja)sokeria maun mukaan. Sitten annat porista, kunnes omenat ovat pehmeitä. Kaada omenat siivilään, jotta ylimääräinen vesi valuu pois ja kanelitanko kannattaa myös ottaa talteen. Sitten pehmeät omenapalat vaikka ihan haarukalla mössöksi tai jos haluat olla pro, niin surruttimeen ja tasaiseksi.